En ole ikinä pelännyt niin.
Tänään oli hyvä aamu ja luulin sen enteilevän hyvää päivää. Sain syödä aamiaisen rauhassa, kun pojat heräsivät vasta lähempänä ysiä. Molemmat oli hyvällä tuulella ja aamutouhut sujui mallikkaasti. Lähdettiin kerhoon, jossa oltiin pari tuntia. Kerhosta tullessamme ihmettelin, kun Jimi nukahti autoon. No, herätin ja annoin loppumatkaksi riisikakun mutusteltavaksi. Kotiin päästessämme Theo touhotti heti tuttuun tapaan, mutta Jimi vain seisoskeli ja katsoi veljen tekemisiä. Hetken päästä Jimi tuli luokseni ja tarttui kaulaani voimattomana. Yhtäkkiä hän tuntui todella kuumalta ja mittasin lämmön, 39c.
Mentiin laittamaan lounasta, pojat istuivat syöttötuoleissaan ja mittasin Jimille juuri Buranaa, kun näin sivusilmällä hänen olevan hassussa asennossa. Jimi oli kellahtanut roikkumaan pää ja kädet taaksepäin eikä liikkunut. Menin viereen ja pelästyin nähdessäni Jimin lasittuneen katseen.
Ei liikettäkään. Veltto pieni poika, joka ei hengitä.
Aloin täristä ja mietin sekunnin sadasosan mitä teen. Soitin hätäkeskukseen ja samalla nostin Jimiä varovaisesti ylös istuma-asentoon. Jimi ei reagoinut, mutta alkoi hieman kakoa yrittäen hengittää. Hätäkeskus vastasi samantien ja kysyi peruskysymyksiä. Hämmennyin itsekin siitä miten hyvin osasin kertoa kaiken oleellisen enkä jähmettynyt paikalleni. Ambulanssi lähetettiin kiireellisenä heti ja Jimin alkaessa kouristella kaikilla raajoilla, siirsin hänet varovasti lattialle kylkiasentoon ja riisuin vaatteet. Tähän mennessä oli kulunut aikaa kohtauksen alkamisesta noin pari minuuttia, vaikka se tuntuikin ikuisuudelta. Jimi oli kylkiasennossa ja samalla hätäkeskus kyseli vähän väliä miltä tilanne näyttää. Jouduin monesti sanomaan, ettei taustalla itkevä ole Jimi vaan veli. Theo oli tietysti ihmeissään ja vähän peloissaan tapahtuvasta. Jimi alkoi hengittää säännöllisemmin ja kouristelu laantui muuttuen kokovartalotärinäksi. Siinä vaiheessa annoin äkkiä Theolle riisikakun ja vesimukin ja juoksin avaamaan ulko-oven valmiiksi. Silitin Jimiä ja kerroin, ettei ole hätää - kuin yrittäen samalla vakuuttaa itseni. Soitin Jesselle ja hän lähti äkkiä ajamaan kotiin.
Ensihoitajat tulivat noin viidessä minuutissa, jolloin Jimi tärisi lattialla. He katsoivat eri arvoja ja ottivat kokeita. Jimi alkoi hakea kontaktia silmillään. Nopeasti tultiin tulokseen, että kyseessä on kuumekouristus. Jimi sai Panadolia ja häntä valmisteltiin kuljetukseen sairaalaan. Ensimmäinen kuumekouristus käydään varmuuden vuoksi todentamassa sairaalassa, jotta varmistutaan oikeasta diagnoosista eikä taustalla ole muuta. Jesse tuli onneksi juuri sopivasti ja alkoi syöttää nälkäistä Theoa. Lähdin Jimin kanssa ambulanssin kyydissä sairaalaan, jonne Jesse tuli myöhemmin laitettuaan Theon päiväunille. Äitini pääsi onneksi meille niin ei Theoa tarvinnut ottaa väsyneenä mukaan. Oltiin sairaalassa pari tuntia, jona aikana otettiin labrat ja muut rutiinitsekkaukset. Jimi alkoi silminnähden virkistyä ja kotiin lähtiessämme hän kirmasi pitkin käytäviä. Päästiin onneksi kotiin eikä kyse ollut kuumekouristusta "vakavammasta". Saatiin resepti lääkkeeseen, jota annetaan mikäli uusi kohtaus tulee eikä se helpota parissa minuutissa. Noin viidesosalla kohtaukset uusii, mutta kouristukset loppuu yleensä kouluikään mennessä. Toivottavasti Jimille ei tule enää yhtäkään kouristuskohtausta, se oli kamalaa. Olisin varmasti ihan yhtä paniikissa, vaikka tiedänkin nyt mistä on kyse. Pelottavinta oli miten Jimin hengitys salpautui kokonaan. Sydäntäsärkevää katsoa, kun oma lapsi kärsii.
 |
En ole ikinä pelännyt niin.
Onko kuumekouristukset muille tuttuja?
