Tajuttiin, että poikien syntymästä on jo yli 3 kuukautta - mihin tää aika menee?
Pojat osaavat jo vaikka mitä ja ovat kasvaneet ihan älyttömästi. Muistan tarkalleen miltä vuodelevon aikainen huoneeni osastolla näytti, miltä siellä haisi ja miten joka ilta ennen nukahtamista tuijotin samaa kohtaa - sivupöydällä roikkunutta blingbling-avaimenperää -, mutten muistanut ennen valokuvien selaamista miten pieniä Jimi ja Theo syntyessään olivat ja miten epävarmalta kaikki tuntui aluksi. Luin syntymän jälkeisiä postauksia ja niiden kautta muistui mieleen moni "unohtunut" asia.
Tästä tuli mieleen ilta, jolloin katsottiin Elämä lapselle -konserttia Jessen kanssa. Pojat olivat kanssamme sohvalla. Tuli kohta, jossa 875 gramman painoisena keskosena syntyneen pienen tytön isä kertoi kokemastaan. Täytyykö edes sanoa miten paljon se kosketti. Oli pakko ottaa pojat syliin ja rutistaa tiukasti, onneksi meilläkin meni kaikki lopulta hyvin. Videopätkässä kuvattiin myös tätä pientä tyttöä ja näytettiin Lastenklinikan K7 -osastoa. Sama osasto, jossa me tavattiin kunnolla ensimmäistä kertaa omat pienet poikamme ja tutustuttiin heihin. Itkin melkein koko konsertin ajan ja mieleeni nousi kaikki ne tunteet, mitä koin itse silloin. Pystyin samaistumaan tytön isän kertomaan todella paljon. K7- osaston osaavat ammattilaiset pelastivat Jimin ja Theon hengen. Sitä saa olla niin paljosta kiitollinen. Onneksi asutaan Suomessa ja meillä on huippuluokan keskoshoito.
Sieltä ollaan tultu tähän ja nyt reilu 3 kuukautta myöhemmin kaikki näyttää hyvältä ja pojat kehittyvät hienosti. Arki rullaa vauhdilla ja viikonlopun tulo yllättää aina - "ai nyt on taas perjantai".
Mulla oli paljon toiveita äitiysloman suhteen; kerhoja, mammatreffejä, aamuisia vaunulenkkejä, hitaita aamupäiviä, vauvanvaatteiden viikkausta, rauhallisia kahvihetkiä ja vauvakirjan täyttöä.
Nyt takaisin maanpinnalle... Puoletkaan näistä toiveista ei toteudu, ainakaan päivittäin. Arki menee rutiinien siivittämänä, koska ilman rutiineja kaikki hajoaa käsiin. Rutiinilla huomaa yhtäkkiä olevansa perjantaissa, vaikka vasta oli viikonalku. Yhtäkkiä onkin jo 5-kk neuvola, vaikka juuri saatiin 3kk rokotukset. Miten se poikakin jo nousi istumaan?
Eilinen valokuvien selaaminen sai mut heräämään. On keskityttävä nauttimaan tästä ajasta, kun pojat ovat vauvoja. Niinpä päätin, että alan samantien täyttämään vauvakirjoja. Monta viikkoa on jo mennyt niin, että oon ollut aikeissa täyttää, mutta aina on ollut jotain muuta "tärkeämpää". Moni asia unohtuu (kuten huomattu on) ja kirjat jäävät täyttämättä jos en nyt ryhdy hommiin. Aion ehdottomasti panostaa poikien vauvakirjoihin ja olenkin jo matkan varrella kerännyt sinne vaikka minkälaista "lisämateriaalia". Mukana on mm. kaikista ultrista kuvia, loppuraskauden sydänkäyrää, masuvalokuvia, poikien sairaalarannekkeita ja ensimmäiset minimyssyt. Sain babyshowerlahjaksi ihanat Muumilaakson vauvakirjat ja niiden lisäksi pojille on myös Vaukirjan vauvakirjat, jotka sain jo raskauden alkuvaiheessa. Panostan enemmän Muumikirjoihin, mutta täytän myös Vaukirjaa, koska olen aloittanut Vaukirjan täyttämisen jo raskausaikana. Aikomuksena on täyttää myös lahjaksi saatu vaaleansininen valokuva-albumi kuvilla poikien ensihetkistä lähtien.
Raskausaikana sain äidiltäni My baby's handprintin (ostettu Day:sta). Sen avulla voi ikuistaa vauvan kädenjäljen saveen. Nyt meillä on pikkukädenjäljetkin muistona!
Tärkeät muistot pysyy tallessa ja kirjojen ja kädenjälkien avulla voi palata taas niihin rakkaisiin hetkiin ♥ xxxx
Oletteko te täyttäneet vauvakirjaa lapsellenne?
