Tavallinen torstai

Tänään on mukava, tavallinen päivä. Herättiin vasta 8.09 ja aamupäivä meni kivasti. Mummi kävi aamukahvilla ja nyt pojat ovat heräilemässä päiväunilta. Pitkän kesätauon jälkeen mennään tänään läheiseen avoimeen päiväkotiin leikkimään. Ihanaa, että tulee syksy ja pääsee taas kunnolla kiinni siihen tuttuun arkeen. Ollaan kaivattu perhekerhoa ja avointa päiväkotia. Taas on paikkoja minne karata, kun ei kotona jaksa olla! Tiedän, että pojat hihkuvat innosta, kun näkevät minne mennään. Ihanaa päivää kaikille! xxxx

Kuvituksena sitä tavallista: asu, välipala ja tämän hetken ykkösleikkikalusto; auto ja merirosvolaiva sekä Ikeasta ostetut teltat eli majat. 

kukkapaita - H&M / housut - Lindex / kello - Bijou Brigitte / puhelimen takakuori - Glitter 

Uudella tapaa raskas arki

Raskainta vauvavuodessa oli poikien keskosuus ja siihen liittyvät asiat, refluksi ja maitoallergiasta johtunut yöhuuto ja siitä seurannut väsymys. Jos pitäisi valita vain yksi asia, sanoisin ehdottomasti väsymyksen. Se vaikutti niin suuresti ihan kaikkeen, koko elämään. Oli käsittämättömän vaikea selvitä edes tavallisista kotiaskareista, kun oli "nukkunut" puoli vuotta 10min-tunnin pätkissä. Silti kun katson valokuvia siltä ajalta, näen onnelliset vanhemmat ja kaksi maailman suloisinta pientä poikaa, leipomani mustikkapiirakan, siistin kodin ja muistan miten aktiivisia me kaikesta huolimatta oltiin. Voittajafiilis.

^ T & J rattaissa musiikkitalolla, isin kanssa hiekkiksella kaivurihommissa, T & J keinumassa 

Nykyään Theo ja Jimi nukkuvat yöt. Uudessa kodissa koettiin ensimmäiset kokonaiset yöt. Yleensä vähintään toinen on aina heräillyt, mutta ei enää. Me saadaan nukkua! Jäätävä väsymys on selätetty ja meitä naurattaa jos sattuukin "huono yö" eli vaikka toinen pojista herää kerran ja tarvitsee tutin ja me herätään aamulla ihan kuolemanväsyneinä, heh. Ei sitä enää voisi kuvitellakaan pystyvänsä valvomaan yöt läpeensä.

Mikä nyt sitten tuntuu raskaalta? Selvitä päivästä yksin poikien kanssa. Liikkumisen myötä olen tavallaan kasvanut mukana. Aina poikien oppiessa uutta, olen nopeasti oppinut muokkamaan kodista sellaisen, jossa poikien on turvallista olla ja päästään mahdollisimman helpolla. Helpolla tarkoitan siis sitä, etten esimerkiksi pidä koriste-esineitä heidän ulottuvillaan, koska en kuitenkaan pysy kahden ikiliikkujan perässä esineiden ehjinä pysymisen vaatimalla tavalla. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun pojat oppivat kävelemään tukea vasten ja kiipeämään. Pojat kiipeävät sohvalle eivätkä osaa tulla itse alas (muuten kuin pää edellä) ja syöttötuoliin ja syöttötuolista pois ja tasoille ja oikeastaan minne ikinä pääsevätkään.  

Olen aivan poikki. Poikki komentamaan kahta, jotka saavat suurimmat naurukohtauksensa kuullessaan kieltoja ja joille tuntuu olevan ikuista hupia repiä tv:tä alas ja kiivetä sohvalle uhmatakseen äitiä. Selviäisin sata kertaa paremmin jos tihulaisia olisi vain yksi, mutta kahden kanssa tunnen melkein päivittäin olevani riittämätön ja huono. Kaksi saa nopeammin hermostumaan eikä kahta yksinkertaisesti voi hallita samalla tavalla. Pojat yllyttävät toinen toistaan, menevät eri suuntiin ja uhmailevat. Kaipaan sitä, että voin kokea hallitsevani tilanteen. No okei, en tiedä olenko kaksosten kanssa koskaan tuntenut niin. En oikein osaa selittää tätä, mutta useamman lapsen vanhemmat varmaan ymmärtävät?

Olen viime aikoina syyllistynyt ajattelemaan miten helppoa olisikaan jos kahden sijaan olisi vain yksi. Jaksaisin paremmin, voisin antaa kaiken aikani ja olla parempi äiti. Oikeasti koen välillä olevani huono äiti, kun maltti menee liian nopeasti enkä saa mitään otetta poikiin. Nyt kaikki aikani menee paimentamiseen, kieltämiseen, turhautumiseen ja uusien apukeinojen keksimiseen. Esimerkkinä: sohvalle ei enää mennä niin usein, kun tein kahdesta leikkiteltasta ja isosta rahista barrikaadin keskelle olohuonetta. Kaikki vain sen takia, että voisin lähes huoletta hakea kahvia keittiöstä ilman, että toinen taittaa niskansa sillä välin ja ettei jatkuvasti pitäisi hokea "eieieieieiei" tai käänteisesti "tule tänne kattomaan mitä äitillä on" yms. Huonoina hetkinä tuntuu, etten enää selviä tästä kaikesta yksin, mutta yleensä pysyn suht kasassa sen avulla, että joka päivälle keksitään jotain tekemistä eikä vietetä koko päivää kotona. Se olisi jo masokistista...   

^ Theo ja pupu ajelulla, Jimi ja äiti, Jimi ja isi

Tämä kaikki kuuluu kaiketi tähän ikään ja on taas yksi niistä lukuisista vaiheista. Me just päästiin eroahdistus-vaiheesta. Silloin pojat huusivat heti jos katosin näkyvistä, seurasivat perässä, roikkuivat lahkeessa ja omivat minut. Onneksi se on sentään nyt mennyt ohi.

Sitä on vaan jaksettava ja toivottava, että myös tämä tv-sohvahurmos menee pian ohi. Loppuun on vielä lisättävä, että vaikka arki onkin välillä todella raskasta, en vaihtaisi tätä mihinkään. Rakastan kotiäitinä olemista ja rakastan poikiani eniten koko maailmassa. xxxx

 Enhän ole ainoa tihulaistorjuja, enhän..?

Miniloma kahdestaan

Lähdettiin eilen päivällä Jessen kanssa kahdestaan kohti Tamperetta. Päätettiin aika extemporena, että nyt toteutetaan jo pitkään suunnitteilla ollut hotelliyöpyminen Tampereella. Jimi meni mummolaan yökylään ja Theo mummilaan. Molemmat nauttivat saamastaan huomiosta, vaikka varmasti oli alkuun hieman outoa olla ilman toista.

Tampereelle saavuttuamme mentiin heti ekana hotellille, vaihdoin asun ja lähdettiin kaupungille kiertelemään. Yövyttiin Scandic Koskikadulla ja viihdyttiin todella hyvin. Se sijaitsee keskustassa Pikku Kakkosen puistoa vastapäätä, joten meidän oli helppo liikkua kaikkialle kävellen.
/ Innoissani autossa #selfie / nam mikä burgerannos @Pancho Villa / mini rodini -pipot pojille Stockmannilta / detaljeja: uusi laukku DKNY, kello Bijou Brigitte, käsikoru Seppälä

Käytiin ensin pienellä shoppailukierroksella ja tein parhaan ostokseni pitkään aikaan. Ostin DKNY:n pikkulaukun Stockmannilta. Se on juuri sopivan kokoinen ja tosi nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ostin myös koruja, parit kengät, kaksi pipoa pojille ja merirosvolaiva-aiheisen potkutteluauton meidän kahdelle vintiölle. Pojat sai 1v. lahjaksi Cars-potkutteluauton, mutta viime aikoina on käynyt selväksi, ettei yksi millään riitä kahdelle. Tänään oli rauha maassa, kun molemmat pääsivät ajelulle samaan aikaan ja välissä aina vaihtoivat kulkupeliä.

Käytiin syömässä Pancho Villassa, jonka jälkeen jatkettiin kävelyä. Olisin voinut kulkea ympäriinsä koko illan, niin ihanalta Tampere näytti. Se nousi ehdottomasti yhdeksi lempikaupungeistani! 

Ihanan illan päätteeksi istuttiin joenvarteen, juotiin kylmät juomat, kuunneltiin Chilirockista kantautuvaa musiikkia ja ihailtiin auringonlaskua. Muisteltiin myös meidän suhteen alkuaikoja, se on kivaa ja saa perhoset uudelleen ja uudelleen lepattelemaan vatsassani <3

Nukuin sikeästi koko yön, pehmeissä valkoisissa lakanoissa. Miksei lakanat tunnu kotona samalta?! Aamulla heräiltiin ihan rauhassa ja suunnattiin hotelliaamiaiselle. Aamiainen oli parhautta, ihan täydellistä. Aamiaisbuffet oli todella kattava ja kaikki oli tosi hyvää. Söin ihan liian paljon ja vielä senkin jälkeen oli käytävä jälkkäribuffassa, haha. 

Kahdeltatoista luovutettiin huone ja lähdettiin Ideaparkiin. Hullaannuin siitä paikasta, siellä on vaikka mitä! Meillä oli 3 tuntia aikaa kiertää, mutta se ei riittänyt alkuunkaan (Jesse oli valmis jo vartin jälkeen, mutta minä...). Kiireessä vielä varttia ennen lähtöä juoksin kaupasta toiseen. Napattiin Hesestä ruoka mukaan (huomenna taas ruotuun!!!) ja lähdettiin ajamaan kotiin. Oltiin hetki kotona ennen kuin lähdettiin hakemaan lapsia. Oli ihana päästä halimaan muruja ja saada pikkuiset kotiin. En tiedä mistä johtuu, mutta mitä enemmän pojat kasvaa, sitä vaikeampi on kullat jättää hoitoon. Ei pojille vaan minulle. Ehkä se, kun nyt pojat itsekin ymmärtää jo paremmin kuin esim. puoli vuotta sitten. Kova ikävä oli, mutta miniloma teki todella hyvää! Sovittiin, että tästä tulee vuosittainen traditio. xxxx

Oletteko käyneet Tampereella? Mitä tykkäsitte?   
    

Jimin ja Theon kuulumisia

Me käytiin tänään korjatun iän 1-vuotiskeskoskontrollissa vauvapolilla. Pojat oli tosi reippaita, vaikka käynti hieman venyi ja nälkä ja väsy iski. Otettiin mitat ja yllätyttiin, koska pojille on tullut tosi hyvin painoa lyhyen ajan sisään. Kasvu kulkee tasaisesti, pitkiä ja hoikkia poikia.

JIMI

13.8.2014  (25.6.2014)

9700 g    (8905 g)
78,4 cm  (76,5 cm)

THEO

13.8.2014   (25.6.2014)

9525 g    (8745 g)
77,9 cm  (75 cm)

 ^ Jimi pääsi prinsessamenopelin kyytiin, joten olihan Theonkin pakko mennä tutkimaan

Lääkäri oli mukava ja pojat tekivät hienosti yhteistyötä. Kaikki muu oli kunnossa, paitsi korvat. Kummankaan korvat ei ollut terveet. Ei akuuttia hoidon tarvetta, mutta ei myöskään terveet. Lääkäri laittoi molemmista lähetteet korvaklinikalle, jossa pojilla putkitetaan korvat. Kokemuksia?! 

Viime viikolla oli käynti fysioterapiassa, jossa poikien kehityksen todettiin olevan ikätasoistaan. Vauvapolin fysioterapeutin kanssa nähdään kuitenkin vielä kerran, koska niin oli meidän "keskosohjelmaan" suunniteltu.

Puhuttiin lääkärin kanssa myös lehmänmaidon kokeilemisesta. Tultiin siihen tulokseen, että maitoaltistusta tehdään vasta, kun korvat on saatu kuntoon. Siten ei ole liian montaa asiaa käynnissä samaan aikaan. Meillä ei ole mikään kiire tavalliseen maitoon siirtymisessä, koska pojat voivat hyvin myös soijamaidolla.

Lääkärikäynnin jälkeen mentiin vielä labraan verikokeisiin (hemoglobiini ja katsottiin onko veressä maidon vasta-aineita(?) tmv.). Pelästyin kuullessani, että näyte otetaan käsivarresta. Sairaanhoitaja lisäksi voivotteli, kun pikkiriikkisiä suonia ei löytynyt mistään... Pidin Theoa tiukasti sylissä ja pala nousi kurkkuun. Odotin surkean itkun alkamista, mutta Theo ei itkenyt ollenkaan, ei edes inahtanut. Näytteet saatiin otettua hyvin ja olin jälleen niin ylpeä pikkuisestani. Jesse piti Jimiä sylissään ja hyvä suonikin onneksi löytyi nopeasti. Jimi inahti muutaman kerran, mutta hyvin meni hänenkin osaltaan.

Nyt odotellaan verikokeiden tuloksia sekä aikaa korvaklinikalle ja fysioterapiaan. Huojentavaa, kun kerrankin asioita lähdettiin viemään eteenpäin heti eikä vasta sitten, kun ollaan esim. 6 kuukautta kannettu joka yö huutavia vauvoja ja syyksi on sanottu mitä kummallisempia asioita... Nyt saatiin loistavaa hoitoa! xxxx       

Liikkumisen iloa

Toteutin viime viikolla pitkäaikaisen "haaveeni" ja liityin kuntokeskuksen jäseneksi! Valitsin Lady Fitneksen, koska se on meitä lähimpänä ja olen töissä samassa rakennuksessa, ryhmäliikuntaosio on monipuolinen ja paikka vaikutti kivalta. Siellä on myös lapsiparkki, tosin vasta 1,5-vuotiaasta eteenpäin.

Olen aina ollut urheilullinen ja harrastin pesäpalloa aktiivisesti 10 vuotta. Lopetin sen haikein mielin lukioikäisenä joukkueemme hajotessa. Sen jälkeen olen satunnaisesti käynyt treeneissä, mutta säännöllistä liikuntaa en ole sen kummemmin harrastanut. Raskausaika ja vuodelepo vaikutti tietysti radikaalisti kroppaan ja peruskuntoon. Pikkuhiljaa sektion jälkeen kunto koheni päivittäisten vaunulenkkien myötä. Olin omasta mielestäni ihan hyvässä kunnossa poikien ollessa 6 kuukautta. Sitten tuli pahin yöhuutokausi ja elettiin kuin sumussa. Syöminen oli epäsäännöllistä ja herkuttelin liikaa. "Kahvin kanssa pari keksiä" yms... Paino on kaikesta huolimatta aikalailla sama kuin ennen raskautta, mutta lihasten tilalle on tullut rasvaa ja kaipaan kiinteyttä. 
 
Kesän aikana syttyi palo päästä liikkumaan ja tuntea itseni taas "omaksi itsekseni". Puhuin Jesselle salijäsenyydestä aika ajoin ja siinä vaiheessa, kun asia tuli myös uniini päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja menin käymään Lady Fitneksessä.

Innostuin mielettömästi ja liityin mukaan.   

Kävin viime viikolla kolmella eri tunnilla: fitball, zumba ja body balance. Hymyilin koko tunnin treenin ajan, koska fiilis oli niin kertakaikkisen mahtava. En pystynyt ihan kaikkeen, mutta selviydyin omasta mielestäni hyvin siihen nähden mistä lähden liikkeelle. Jesse sanoi viikonloppuna, että on mielellään poikien kanssa, kun haluan mennä treenaamaan. Olen kuulemma paljon pirteämpi ja energisempi nyt ja se on totta! Tulen kirjoittamaan treenailustani ja KKK-projektistani "kohti kiinteämpää kroppaa", mutta mitään fitness-blogia tästä ei tule, älkää pelätkö ;) 

Myönnettäköön, että olen välineurheilija ja mitä pinkimpi, sen parempi. Olematon urheiluvaatepuoli sai siis kaivattua täydennystä sunnuntaisella ostosreissulla. Ostin salikengät, urheilukassin, muutaman topin, hupparin, urheilurintsikat, sukkia ja treenihousut. Onneksi oli vielä aleja ;) En malta odottaa, että pääsen tänään käyttämään uusia vaatteitani eli menetelmä selvästi toimii. Tänään menen fitball-tunnille ja pojat pääsevät illaksi mummilaan leikkimään, koska treenin jälkeen me kasataan huonekaluja. xxxx

KOTI: muutama yksityiskohta

Ollaan asuttu nyt 1,5 viikkoa uudessa kodissa ja tärkeimmät jutut on löytäneet paikkansa. Uusia kalusteita on vielä kasaamatta, mattoja ja verhoja puuttuu, hyllyillä vallitsee epäjärjestys ja sisustus on olematonta. Poikien päikkäriaikana olen aina pohtinut mistä voisi jatkaa, mutta jotenkin se aina jää vain ajatustasolle ja aika menee siivoamiseen. Jonain iltana täytyy ottaa aikaa sille, että laitan tavaroita paikoilleen ja viimeistelen poikien huoneen. Olen viikon mittaan ottanut kotoa kuvia, jotta näette hieman millaista täällä on. Esittelen paremmin vasta sitten, kun ollaan saatu enemmän laitettua.

Kollaasit 1. olohuone 2. etu- ja takapiha (ja minä) 3. makuu- ja vaatehuone  

Ollaan tutustuttu muutamaan naapuriin. Tänään pojat kävivät aamulla niin kierroksilla, että oli pakko lähteä ulos heti aamupuuron jälkeen. Mentiin taloyhtiön leikkipaikalle leikkimään eikä aikaakaan, kun muitakin ilmestyi paikalle. Täällä on niin yhteisöllistä meininkiä, että tuli heti mieleen Täydelliset naiset, heh. Paras oli, kun yksi naapureista tuli pienen tyttönsä kanssa; toisessa kädessä kahvikuppi ja toisessa tyttö. Aamukahvit voi hyvin juoda leikkipaikalla muiden kanssa rupatellessa.  

Me tykätään! Näihin tunnelmiin, hyvää yötä! xxxx

Espanjan reissu: lentäminen kahden 1-vuotiaan kanssa

Meille ehkä se suurin kynnys ulkomaille lähtemisessä oli lentäminen kahden yksivuotiaan kanssa. Onneksi kuitenkin päätettiin ottaa riski ja kokeilla, koska kaikki meni todella hyvin. Lennettiin Norwegianilla Malagaan, jonne lentoaika on hieman yli neljä tuntia.

Varattiin meille Jessen kanssa omat paikat ja pojille sylilapsi-paikat. Mentiin lentokentälle jo kolme tuntia ennen lennon lähtöä, koska kahden pienen lapsen kanssa ei ikinä tiedä mitä matkan varrella voi tapahtua, heh. Lisäksi meillä oli erikoismatkatavarana rattaat, joiden pakkaamiseen varattiin aikaa.

Itsepalveluna check-in, sitten matkatavaroiden luovutus ja viimeisenä rattaiden pakkaaminen ja niiden luovutus. Me otettiin riski ja lähdettiin reissuun uusien Bumbleride -rattaiden kanssa. Meillä ei ole käytössä muita rattaita ja haluttiin Bumblet ehdottomasti mukaan, koska pojat viihtyvät niissä niin hyvin. Onneksi Norwegian tekee yhteistyötä Airshells:n kanssa ja saatiin pieni alennus rattaiden suojalaukusta. Vuokrattiin Airshellsista suojalaukku tuplarattaille meidän loman ajaksi. Vuokraaminen tehtiin helposti netin kautta ja suojalaukun sai lentokentältä. Viikko maksoi muistaakseni 16,80€..? Näin sattumalta, kun rattaat nostettiin Suomen päässä koneeseen ja käsittely oli juuri sellaista kuin erikoismatkatavaran kanssa kuuluukin olla. Meidän uutukaiset rattaat selvisivät täysin vahingoitta koko reissusta. Suosittelen siis ehdottomasti suojalaukun käyttöä!

Turvatarkastuksessa tarkistettiin, että poikien soijajauhepurkki oli avaamaton. Muuta huomioitavaa ei ollut. Meillä oli tavanomaisen hoitolaukun sisällön lisäksi mukana: muutama uusi lelu, pari kirjaa, paljon riisikakkuja ja babyporkkanoita, 2 vesipulloa (pojille), 6 tuttipulloa, 9 pilttiä, puuropaketti, 2 vaihtovaatekertaa, 4 harsoa, 2 vauvapeittoa ja 4 tuttia. Varauduttiin siis mitä jos -tilanteisiin. 

yllä olevat kuvat otettiin Hki-Vantaan lentokentän leikkihuoneessa

"Luppoaika" vietettiin kahvilassa ja lasten leikkihuoneessa. Pojat olivat innoissaan leikkipaikasta ja toisista lapsista. Jimi ihastui samanikäiseen ruotsalaisbrittityttöön ja kävi vähän väliä häntä silittämässä. Suloisia pieniä <3 Juuri ennen koneeseen menoa syötin pojille iltapuuron. Lento lähti klo 20.00 eli poikien tavalliseen nukkumaanmenoaikaan. Meille oli laitettu paikat eri penkkiriveille. Ihmeteltiin sitä, mutta syy selvisi: kaksi sylilasta ei voi olla samalla penkkirivillä, koska happimaskeja on 4 kpl per penkkirivi eli kolmelle oman paikan varanneille+yhdelle sylilapselle. Onneksi koneessa oli sen verran tyhjää, että nousun jälkeen saatiin oma rivi. Koneen noustessa annettiin pojille iltamaito. Molemmat nukahtivat siihen. Theo nukkui koko lennon ajan meidän välissä olevalla paikalla. Jimi nukkui vain reilun tunnin, jonka jälkeen oli yllättävän virkeä ja suurimman osan ajasta hän leikki isovanhempiensa kanssa eri puolella konetta. Laskun aikana Theokin heräsi, mutta millään tavalla ei kumpikaan reagoinut nousuun tai laskuun. Juuri sairastettu korvatulehduskaan ei vaikuttanut.

  
Hyvin menneeseen lentomatkaan vaikutti suurelta osin se, että saatiin oma penkkirivi eikä tarvinnut stressata vieressä istuvista. Sylilapsen kanssa paikka oli todella ahdas, hyvä kun mahduin kunnolla istumaan itsekään. Lentoajankohta oli myös suotuisa, kun voitiin olettaa poikien nukkuvan ainakin suurin osa ajasta. Lentoajasta sen verran, että se reilu 4 tuntia on maximi, minkä olen valmis kahden taaperon kanssa matkustamaan lentäen. Paluulennolla, kun ei juurikaan nukuttu...

Paluulento lähti Malagasta klo.13.50. Oltiin taas hyvissä ajoin kentällä, mutta pojat eivät millään malttaneet nukahtaa päiväunille rattaisiin. Check-in meni hyvin ja espanjalainen virkailija oli todella mukava. Saatiin pitää rattaat lentokoneeseen menoon asti, todella hyvä juttu! Koneeseen mentäessä ne tultiin ovelta hakemaan. Turvatarkastus oli aikamoista sähellystä. Pojat olivat juuri, lopulta, nukahtaneet rattaisiin, kun ne pitikin laittaa kasaan turvatarkastusta varten. Otin pojat syliin, kun Jesse joutui lähteä viemään rattaita paikkaan x ja yritin kaksi lasta sylissäni saada tavaroita hihnalle. Takana oleva mukava mies onneksi auttoi ja pääsin eteenpäin. Turvatarkastajat ottivat pojat, kun menin tarkastuksesta. Jesse palasi rattaiden kanssa ja saatiin pojat kyytiin. Tällä kertaa soijapurkkiin ei kiinnitetty huomiota, mutta poikien ruoat ja vesipullot vietiin johonkin tarkistettaviksi. Jännitettiin hieman sitä soijapurkkia, kun se ei ollut enää sinetissä. Milläs sitten espanjalaisille selität, että se valkoinen jauhe on ihan vaan lasten maitoja varten... 

Stuertit olivat todella mukavia ja tulivat sanomaan, että päästään ensimmäiseen riviin istumaan nousun jälkeen. Se oli pelastus! Onneksi koneessa sattui olemaan vapaita paikkoja molempiin suuntiin lennettäessä. 1.rivissä oli paljon tilaa ja pojat pääsivät välillä lattialle leikkimään leluilla ja saivat seisoskella. Syötettiin pojille lentokoneessa päivällinen ja sen lisäksi annettiin mutustettavaksi riisikakkuja. Riisikakut on poikien ykkösherkkua ja helppoa syötävää reissussa! Molemmat nukkuivat paluulennon aikana n.30 min eli vajaa 4 tuntia saatiin viihdyttää hereillä olevia viikareita. Luettiin kirjoja, leikittiin leluilla, katsottiin ikkunasta ja syötiin. Tämä kun ei riittänyt, niin pojat tutkivat aikansa myös meidän vesipulloja, kutittivat takana istuvia varpaista, huhuilivat muille matkustajille ja lukivat lentokoneen turvallisuusohjeet moneen kertaan läpi. Pakko siis todeta, että kyllä sai duunia tehdä, että pojat jaksoivat olla niin paikallaan. En halua edes ajatella millainen lennosta olisi tullut jos olisi pitänyt istua ventovieraan vieressä tiukasti omassa penkissä eikä pojilla olisi ollut lainkaan liikkumavaraa.

Molemmilla lennoilla oli ihan mahtavat stuertit ja lentoemännät. Saatiin ihan ykköspalvelua. Maidot ja ruoka lämmitettiin, meille annettiin uudet paikat vajaan koneen ansiosta, meiltä käytiin tasaisin väliajoin kysymässä tarvitaanko jotain, poikia jäätiin välillä viihdyttämään ja naurattamaan ja meidät otettiin kaikin puolin huomioon. Aivan ihania espanjalaisia.  

Pojat eivät itkeneet ollenkaan lentojen aikana! Vähänkö nauratti, kun alussa saatiin kauhistuneita katseita astuessamme koneeseen (oh god kaksi pientä lasta lentokoneessa), mutta poistuessamme kaikki katsoivat meitä hymyillen ja muutamalta saatiin kehuja ja ihasteluja ihanista pojista, haha! Olen tosi ylpeä reippaista pikkuisistani! Kaikki meni paremmin kuin osasin toivoa! xxxx