Sivut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Astetta kovempi flunssa

Viikonloppu on mennyt aika kurjasti flunssan kourissa. Ensin Theo sai flunssan keskiviikkona ja Jimi heti perään torstaina. Jimin vointi huononi perjantaina nopeasti. Jimi ei jaksanut ottaa kontaktia, ei kiinnostunut mistään, ei suostunut juomaan maitoa (koskaan aikaisemmin ei ole ollut vaikeuksia maidonjuonnissa), näytti tosi kipeältä ja hengittäminen oli työlästä. Soitin Jesselle heti aamusta, että täytyy lähteä lääkäriin. Jimi nukahteli lattialle vähän väliä ja aina herätessään tuli viimeisillä voimillaan syliini. Onneksi Theon vointi oli hieman parempi jo. Theo leikki itsekseen, kun koitin huolehtia Jimistä. Jesse pääsi lähtemään töistä ja mentiin puoliltapäivin terveyskeskukseen. Pikkuhiljaa alkaa harmittaa, ettei ole vakuutusta pojille, kun viime aikoina ollaan ravattu lääkärissä vähintään kerran viikossa, puhumattakaan kaikista alun hankaluuksista. Terkkarilla täytyy aina ottaa vuoronumero ja odottaa vuoroa. Olisi hienoa jos voisi vaan soittaa ajan samalle päivälle ilman jonotuksia. No, näillä mennään.


Odotettiin meidän vuoroa tunnin verran, tällä kertaa ei siis ollut paljon jonoa. Theo leikki leikkipaikalla Jessen kanssa ja Jimi torkkui sylissäni. Lääkäri tarkkaili Jimiä hetken ja sanoi heti, että Jimi tarvitsee hengittämiseen apua. Jimin syke oli tosi korkea, kova kuume, tulehdusarvot koholla, keuhkoissa rohisi ja hän käytti apulihaksia hengittämiseen. Theo rohisi myös, mutta kuume ei ollut yhtä korkea. Molemmat pääsivät hengittämään maskin kautta ventolinea, minkä tehtävä on avata keuhkoputkia. Jimi sai sitä kaksi kertaa, mutta Theolle riitti yksi. Kolme tuntia vierähti terkkarissa. Jimi oli edelleen niin huonona, että meidät lähetettiin sairaalaan lastenpolin päivystykseen. Tuttu paikka. Siellä Jimi sai ventolinea monta kertaa ja paljon muitakin lääkkeitä, mm.kortisonia. Jimi suostui syömään ja juomaan maitoakin ja me huokaistiin Jessen kanssa helpotuksesta. Ruoan jälkeen Jimi "heräsi henkiin" ja tuttu höpötys alkoi. Pikkuinen oli edelleen aika heikossa kunnossa, mutta jaksoi jo ottaa kontaktia ja jutella.


Ventolinekertojen välissä lääkäri kävi kuuntelemassa keuhkoja. Iltaseiskan aikaan lähdin viemään Theoa kotiin nukkumaan ja Jesse jäi Jimin kanssa sairaalaan. Oli ihan hirveää lähteä vain yhden kanssa kotiin ja ajoin koko matkan pala kurkussa. Sain Theon nukkumaan, kun Jesse soitti kertoakseen, että Jimi pääsee kotiin! <3 Keuhkot kuulosti jo paremmalta ja Jimi voitiin kotiuttaa inhalaattorin kanssa, josta siis annetaan ventolinea. Saatiin myös muutama kortisonilääke mukaan. Lääkäri painotti kuitenkin, että herkästi on mentävä takaisin jos hengitys taas huononee. Keuhkokuume-epäilyn jälkeen saatiin diagnoosiksi keuhkoputken- ja kurkunpääntulehdus, josta aiheutunut hengenahdistuskohtaus.  

Jännityksellä laitettiin Jimi nukkumaan. Yö meni todella hyvin ja väsyneet pikkujätkät nukkui koko yön, muutaman kerran kuulin yskäisyjä yöllä. Eilinen ja tämä päivä ollaan otettu iisisti kotosalla. Molemmilla on vielä paha yskä, mutta hengitys on kevyempää ja pojat iloisia. Toivottavasti tästä pikkuhiljaa parannutaan. Osaa tällaisen jälkeen taas arvostaa sitä normaalia, tasaista arkea. Kaipaan jo vaunulenkkejä ja puistoreissuja. Tylsää pojillekin viettää koko päivä sisällä...

 Kollaasin kuvat otettu eilen: Jimi, Theo, Jimi&Theo

Huh, kyllä sitä taas pelästyi rakkaimpiensa puolesta. Joko teille on iskenyt syysflunssa? xxxx       

6 kommenttia:

  1. Kyllä, syysflunssakausi on jo avattu, myös meillä. Perheen esikoinen toi "tuliaisiksi" koulusta, ja meidän 11kk:n ikäinen neitikin sairastui ensimmäisen kerran elämässään. Kaupanpäällisiksi toki korvatulehduskin sitten..

    Parempia vointeja sinne teille! t. lukija

    VastaaPoista
  2. Meillä ei onneks oo (vielä) flunssaa.. Toivottavasti pikkuiset paranee pian! :) Oon lukenu sun blogia alusta alkaen, en muista oonko kommentoinu :D En voi kuin ihailla sua, ootte niin suloinen perhe <3
    Meillä vähän erilainen tarina. Jos haluut käydä lukemassa niin mun blogi on: tuplamamman-arkea.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hui, onneksi kuitenkin pääsitte nopeasti hyvään hoitoon! Halit sinne äidille ja pikku potilaille myös<3
    Meillä ei vielä ole flunssaa saatu, miehellä oli jonkunmoinen vatsapöpö mutta me neidin kanssa siltä säästyimme. Saas nähdä kuinka pitkälle pärjätään ilman että flunssat rantautuu tännekin.

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Ompa harmi että meni noin vaikeaksi flunssa! Meillä kans rasmuksella flunssa menee usein noin pahaksi ja ollaankin paristi jouduttu myös köydä hengittömössö adrenaliinia lääkärissä. Osastolle ei onneksi ole jouduttu ja hyvä että tekin pääsitte yöksi kotiin! Se kotibabyhaler on ihan huippu! Edellinen flunssa meni meillä ohi kokonaan sillä, eikä lääkärikäyntejä tarvittu.

    Tsemppiä mamille ja pikkupotilaille! ♥

    VastaaPoista
  5. Mun esikoispoika on pian 4 v. ja nyt vasta alkaa vaikuttaa siltä, että kurkunpääntulehdukset menevät ohi kotikonstein. Tähän asti on aina jouduttu lähtee Jorviin keskellä yötä (jolloin kohtaus yleensä iskee) hengittelee ja kortisonia hakemaan. Päivällä sitten käyty yksityisellä vakuutuksen turvin. Kurja vaiva, mutta onneksi aika auttaa siihenkin.

    Se on tosi pelottavaa, kun lapsi alkaa hiipumaan ja yleiskunto romahtaa nopeasti. Onneksi apu on näin isossa kaupungissa lähellä ja hoitoa saa nopeasti. Pikaista paranemista pojille!

    VastaaPoista
  6. Onneksi pääsitte nopeasti hoitooja ja nyt jo molemmat pojat parempana <3 säikäytti varmasti ja kovasti tuollainen :/

    Täällä ollaan oltu flunssassa jo viikki eikä loppua näy :/

    Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3