Sivut

torstai 27. elokuuta 2015

Varusteet dagikseen

Uuden arjen opettelu on vienyt voimia meiltä kaikilta. Jimi ja Theo ovat olleet itkuisia iltaisin ja sylissä ollessaan oikein puristavat kaulasta tai pitävät kiinni kädestä. Ollaan annettu erityisen paljon huomiota heille ja otettu rauhallisesti iltaisin. Nukahdin eilen illalla sohvalle ennen yhdeksää, käsittämätön väsymys iski. Dagikseen jääminen on sujunut hyvin. Olen kertonut lähteväni ja milloin palaan hakemaan ja antanut halin. Molemmat ovat katsoneet perääni, mutta rientäneet sitten leikkimään. Päivän aikana on tullut kuulemma jossain vaiheessa kyselyjä missä mamma on, mutta hyvin ovat pojat päässeet mukaan dagisympäristöön.

Tänään on ensimmäinen pitkä päivä eli 8-13.30. Dagiksesta ehdottivat, että kokeiltaisiin aamiaista tänään, vaikka useimmiten vien pojat vasta 9-10 aikaan. Haen heidät päiväunien jälkeen, mutta jännään soiko kohta puhelin jos eivät meinaa nukkua siellä. Alku on mennyt omalta osaltanikin paremmin kuin osasin odottaa, en ole itkenyt vielä kertaakaan ;) On kyllä ollut todella haikea olo ajoittain. Kotona tulee sellainen "mitäs nyt"- olo, kun vasta ensi viikolla lähtee opiskelut kunnolla käyntiin. Siivosin tänään koko huushollin ja järjestelin kaappeja yms. Blogiin ja opintoihin liittyviä sähköposteja ja muita hoidettavia asioita on tullut lähetettyä ja mietittyä. 

tähtihaalarit on ostettu Lindexistä ja Tarramonsterin nimikointitarrat saatu Tarramonsterilta 

Kävin eilen Jumbossa tekemässä pientä "paniikkishoppausta", kun tajusin aamulla vanhojen kumppareiden jääneen pieniksi. Jumboon menin lähinnä Crocs Storen takia, koska siellä on 3.9.2015 asti -30% tarjous saappaista ja lisäksi -10% lisäale mainitsemalla kassalla "blogiale". Sieltä löytyi onneksi vielä Jimin ja Theon koossa kumisaappaat. Jimille olisin kylläkin halunnut turkoosit, mutta jouduin tyytymään sinisiin, Theolle ostin keltaiset. Intersportista löytyi hyvät peruskengät, mustat Adidakset irrotettavalla pohjalla. Juuri nyt päiväkodin alettua on tullut ihmeellinen kasvupyrähdys ja suurin osa vaatteista ja kengistä on pieniä. Ollaan jouduttu ostamaan vaikka mitä ja edelleen meiltä puuttuu kunnolliset välikausikengät ja sadevaatteet. Vaatekaappia täytyy myös täydentää perusvaatteilla, jotka ajattelin ostaa hyödyntäen Lindexin osta3 maksa2- tarjousta. Mistä löytää hyvät ja suht edulliset välikausikengät parivuotiaalle?     

8 kommenttia:

  1. Skopunktenista :) Ostettiin tytöille varrelliset varsin jämäkän oloiset vk.kengät sieltä :) Ostettiin kanssa sillä tarjouksella ota 3 maksa 2, ei jäänyt kolmelle parille hintaa kuin alle 50€ (sis. kumpparit, lenkkarit ja noi vk-kengät) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä Iina! :) Sieltä ostettiin pojille kesäkengät, miten en nyt muistanut sitä! Sinne on pakko suunnata ekana! :)

      Poista
  2. Minkä kokoset saappaat ostit pojille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. C8 eli 24-25, sopivasti tilaa olematta liian iso eli luulen menevän vielä keväällä :)

      Poista
  3. Hyvät kyllä nuo nimi tarrat :)! Erottaako hoitotädit muuten poikia? Ihana kun on noin kivasti kaikki alkanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne vakuttaa todella hyviltä! :) Ei erota kunnolla, olen alkanut pukemaan enemmän erilaisia vaatteita kuin ennen ja aamuisin laittavat vielä varmuudeksi maalarinteipillä nimet paitoihin :D Eiköhän pikkuhiljaa ala tunnistaa, kun oppivat tuntemaan! :)

      Poista
  4. Minkä merkkiset nuo ihanat haalarit on?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3