seinäkoristeet saatu (Juhlahumua)
Ellen täytti puoli vuotta viime sunnuntaina ja järjestettiin kakkukahvit sen kunniaksi.
Kutsuttiin vain ihan lähimmät, koska ei haluttu juhlista yhtä isoja kuin meidän syntymäpäiväjuhlat tuppaavat olemaan. Aamupäivällä otettiin muutama yhteiskuva lapsista ja Ellen nukkui hyvät päiväunet. Hän heräsi juuri ennen ensimmäisiä vieraita ja oli hyväntuulinen.
Kakkukahvit tarkoitti kirjaimellisesti sitä, että tarjolla oli pääasiassa vain kakku ja kahvia. Laitoin lisäksi kahteen lasipurkkiin vaaleanpunaisia karkkeja ja popcornia ja prinsessakeksejä. Niistä sai pöytään kivan lisän.
Laitoin seinälle muutaman Juhlahumua -verkkokaupasta saamani koristeen. Samoja koristeita tullaan käyttämään muissakin tulevissa juhlissa. Seinällä oli ruusukultainen tupsukoristenauha, kirjaintaulu ja muutama vaaleanpunainen paperiviuhka, mistä tuli sopivasti juhlatunnelmaa.
Tilasin kakun espoolaisesta Cake o'Clockista, josta olemme aiemminkin tilanneet ihania herkkuja. Halusin tällä kertaa aika yksinkertaisen kakun ruusukekuvioinnilla ja rusettinauhalla. Makuna oli mustikka-valkosuklaa ja pohjana suosikkini, mehevä vaniljapohja. Kakun koko yllättää minut aina! Tilatessani mietin vielä, että riittääkö 15 hengen kakku jos tarjolla ei ole muuta, mutta se riitti mainiosti ja sitä jäi vielä rääppiäisiin seuraaville päiville.
Ellen loisti päivän prinsessana ja nautti saamastaan huomiosta. Puolen vuoden päästä juhlitaan yksivuotiasta! <3
Hyvää viikonloppua!
Vautsi mikä kakku! Ja miten suloinen Ellen!
VastaaPoistaKakku oli upea! Kiitos Maiju! <3
PoistaKaunis kakku, ihanat koristeet ja ihana tyttö! :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Suvi <3
Poista