Ellen aloitti porkkanalla. Pian sen jälkeen meni soseutettuna perunaa, bataattia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, mustikkaa, vadelmaa, päärynää, omenaa ja luumua. Kokeiltiin aina yhtä uutta makua kerrallaan muutaman päivän ajan ja aloitettiin ihan muutamalla teelusikallisella. Tein soseita pakkaseen jääpalamuotteihin ja niiden jäädyttyä siirsin eri maut eroteltuina pieniin pakastepusseihin, joista oli helppo ottaa aina yksi pala kerrallaan kutakin makua. Annokset kasvoivat nopeasti. Joitain makuja olen myös ostanut valmiina, kuten mustikka-vadelmaa.
Soseiden ohella aloitettiin sormiruokailu. Ensin syötiin porkkanaa, kurkkua, omenaa, päärynää, mandariinia, appelsiinia ja maissinaksuja. Nyt osa lounaasta ja päivällisestä on sormiruoan muodossa eli Ellen syö esimerkiksi pastaa, lihapullia ja vihanneksia itse lautaselta. Sain ystävältäni vinkin, että Pinterestistä löytyy vaikka kuinka paljon kivoja sormiruokareseptejä (itse olen etsinyt haulla sormiruokailu) ja sitä kautta olen saanut monipuolistettua Ellenin ruokia entisestään. Hyviä sormiruokareseptejä ja vinkkejä sormiruokailuun löytyy myös esimerkiksi Simppeli sormiruokakeittiö. Huomenna teen välipalaksi "apinaevästä".
Pilvialusta saatu blogin kautta
Sormiruokailussa välillä jännittää miten Ellen saa syötyä, ettei mikään vaan jää kurkkuun aiheuttaen tukehtumisvaaraa. Hankalampien ruokien maistelussa olen käyttänyt apuna "maistelututtia". Maistelututtiin voi laittaa esimerkiksi mandariinin tai luumunpaloja, mitä vauva voi turvallisesti verkon läpi pureskella ja imeä. Äitiyspakkauksessa taisi olla samantyylinen vempain!
Mistään ruoka-aineesta ei ole tullut allergista reaktiota. Ruokien suhteen on loputtomia mahdollisuuksia ja se tuntuu kahden allergialapsen jälkeen todella hyvältä. Ellen syö kaikkea, maistelee mielellään, kokeilee ja on kärsivällinen syöjä. Hän on alusta asti ollut taitava lusikan kanssa ja sormiruokailee innoissaan.
Tuntuu helpottavalta, kun ei tarvitse stressata ruoan ja syömisen suhteen. Tässäkin asiassa poikien vauva-aika eroaa täysin. Pojat olivat allergisia monelle ruoka-aineelle, he olivat valikoivia syöjiä eivätkä he kestäneet karkeaa ruokaa vaan sylkivät/oksensivat sen pitkään pois. Silloin seurattiin kasvua, stressattiin vatsaoireita, itkettiin ja valvottiin ja yritettiin päästä kärryille kaikista allergioista. Onneksi ajan kanssa allergiat väistyivät, he tottuivat erilaisiin ruokiin eikä enää ole muuta kuin maitoallergia.
Aloitettiin puuro puolivuotiaana. Tehdään Ellenille puuroa tavallisista kaurahiutaleista aamuisin ja iltaisin ja lisätään mukaan marja- tai hedelmäsosetta. Mietin hiutaleiden käyttämistä blenderissä, jotta puurosta tulisi sileämpää ja helpommin syötävää, mutta päätin kokeilla ensin tavallisilla eikä niiden suhteen ole ongelmaa. Olen vain jättänyt Ellenin puuron hieman omaani löysemmäksi.
Ellenin ateriarytmi:
8.00 imetys + aamupuuro + marja/hedelmäsose + mahdollisesti hedelmää sormin
10.15 imetys + lounas (esim. riisi, kana ja kurkkua)
14.00 imetys + välipala (esim. mandariini, omenaviipaleita ja maissinaksu)
16.30 imetys + päivällinen (esim. porkkana-peruna-jauhelihasose)
19.00 imetys + iltapuuro + marja/hedelmäsose + mahdollisesti hedelmää sormin
Imetän vielä ennen nukahtamista yleensä n. 20.30 ja öisin vaihtelevasti muutaman kerran.
Kiinteiden aloittaminen on tuntunut ajoittain raskaalta (verrattuna pelkkään imetykseen) ja alussa meille sopivaa rytmiä piti hakea. Edelleen ateriarytmi elää Ellenin aamu-unisuuden ja päiväunien mukaan. Alussa tuntui siltä, että kokoajan sai olla joko tekemässä tai miettimässä ruokia ja aikatauluttamassa päivää aterioiden mukaan.
Osa sanoo, että kiinteiden aloittaminen vaikuttaisi positiivisesti vauvan yöuniin, mutten ole huomannut sellaista Ellenissä ainakaan vielä. Imetys on edelleen tärkeää meille molemmille ja jatkan sitä ainakin vuoden ikään ellei Ellen jostain syystä lopeta sitä aikaisemmin. Olen iloinen, ettei aloitettu kiinteitä vielä neljän kuukauden iässä, vaan sain pitää vauvani pitempään pelkällä imetyksellä. Kiinteiden aloittaminen on iso muutos koko vauva-arkeen.
Miten teillä on alkanut
kiinteän ruoan syöminen?
Mistä tuo ihana Ellenin nokkamuki on?
VastaaPoistaE-muki on Design Lettersin, ostettu Stockmannilta :) Värikkäämpi taas on Nüby -merkkinen, jota saa ihan marketeista! :)
Poista