Sivut

tiistai 5. marraskuuta 2019

Onko pienellä lapsella oltava harrastuksia?


Olen saanut paljon kysymyksiä siitä mitä meidän lapset harrastavat. 

Theo ja Jimi aloittivat ensimmäisen harrastuksensa "vasta" kuusivuotiaina, kun heillä alkoi uimakoulu. Sitä ennen sain kuulla asiasta useamman vuoden ajan.

Miksi meillä aloitettiin harrastaminen vasta nyt? 

Heidän ollessaan alle 4-vuotiaita koin päiväkodin olevan heille riittävästi. Tein vuorotyötä, joten yhteinen aika oli muutenkin tiukassa enkä halunnut yhtään ylimääräistä meidän arkeen. Heillä ei myöskään ollut erityistä mielenkiintoa mihinkään.

Jimi ja Theo ovat todella liikunnallisia ja motorisesti taitavia, mutta heitä on aina kiinnostanut lähinnä ulkona leikkiminen, kiipeileminen ja olohuoneeseen rakennetut temppuradat. He eivät ole halunneet mennä mukaan mihinkään ohjattuun ryhmään.  

5-6-vuotiaina he alkoivat kunnolla löytää mielenkiinnonkohteita ja heistä tuli avoimempia uusia ihmisiä kohtaan. He alkoivat pelata jalkapalloa Jessen kanssa, kiinnostuivat uimisesta ja olivat valmiita keskittymään uusien taitojen opettelmiseen.


Tarvitseeko pieni lapsi harrastuksia?

Olemme pohtineet tarvitseeko alle 6-vuotiaalla edes olla harrastuksia? Se riippuu toki lapsesta, mutta en koe meidän lasten jääneen mistään paitsi, kun eivät aloittaneet harrastamista alle 6-vuotiaina. Tähän voi liittyä sekin, että pojilla on toisensa eivätkä he useimmiten kaipaa muuta kuin toistensa seuraa.

Meillä 6-vuotisikä tuntuu olleen juuri oikea aika harrastuksille. Uimakoulun jälkeen ensi vuoden puolella kokeillaan jotain uutta poikien toiveiden mukaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että harrastuksista on lapselle monenlaista hyötyä ja tukea usealla elämän osa-alueella. Olen itse harrastanut teini-ikään asti vaikka mitä ja saanut sitä kautta paljon ystäviä ja itsevarmuutta.

En ymmärrä sitä miksi ulkoinen painostus lapsen harrastuksiin liittyen on niin suuri. Nimenomaan pienen, alle kouluikäisen lapsen, jolla ei välttämättä itsellään ole vielä palavaa halua harrastaa mitään. Eri asia jos se "oma juttu" on löytynyt jo pienenä ja lapsi on siitä innoissaan.

Jokainen lapsi on oma yksilönsä, pätee myös tässä asiassa.

Missä iässä teidän lapset on aloittaneet harrastusten parissa? 

6 kommenttia:

  1. Meillä pojat täyttää ensi viikolla 5-vuotta ja samoilla ajatuksilla ollaan menty ja mennään vielä hetki: ei harrastuksia päiväkodin lisäksi!

    Me puuhaillaan ja harrastetaan paljon lasten kanssa ja pojat ovat hyvin innoikkaita tekemään asioita äitin ja iskän kanssa, eivät halua mennä mihinkään missä ei vanhemmat ole paikalla. Siltikin tai ehkä siitä syystä molemmat oppivat ajamaan pyörällä 3-4-vuotiaina, luistelemaan ja hiihtämään 3-4-vuotiaina ja nyt juuri ennen täyttä 5-vuotta uimaan! Eli oppi voi kehittyä hyvin paljon vanhempien kanssa harrastamalla! Uutena ajateltiin ottaa tulevaan talveen laskettelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin samalta tosiaan kun täällä! :) Meilläkin pojat ovat oppineet tekemällä yhdessä meidän kanssa, esim. pyöräily! Uimiseen otettiin tueksi uimakoulu nyt kun eskarikavereiden innoittamina innostuivat siitä!

      Kivoja lasketteluhetkiä teille ;)

      Poista
  2. Musta tää nykyajan harrastusten ihannointi on hassua. Miksi pienten pitää harrastaa jotain? Meillä tosin vanhin on vasta 4v, eikä harrasta mitään, leikkimistä ja yhteisiä rientoja lukuunottamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Pienille riittää hyvin leikki ja vanhempien/sisarusten/kavereiden kanssa touhuaminen. Tietysti jos löytää sen oman juttunsa jo pienenä niin sehän on vaan kiva :)

      Poista
  3. Meillä 5,5v eikä harrastuksia. Kovasti asiaa on jo neuvolasta ja ympäriinsä kyselty. Aika kova paine siltäkin kantilta, ettei kaikissa perheissä ole edes varaa harrastaa. Itse aloitin ratsastuksen 7-vuotiaana sattuman kautta, enkä muista sitä ennen kaivanneeni harrastuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, ettei kaikilla ole varaa harrastuksiin! En itsekään kaivannut harrastuksia ennen kouluikää niin ehkä siitäkin syystä ihmettelen nykyistä intoilua asian suhteen :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3