Sivut

maanantai 28. joulukuuta 2020

Joulukuussa tapahtunutta

Joulukuu / Töissä on mennyt hyvin ja olen pikkuhiljaa pääsemässä kiinni rutiineihin ja oppinut tuntemaan lapsia. 

Vietettiin kahdeksatta hääpäivää 12.12. Långvikin kylpylähotellissa. Meillä oli ihanaa! Långvik on yksi suosikkipaikoistani. Syötiin hyvä menu, juotiin shampanjaa ja rentouduttiin kylpylän puolella. Aamulla oli luksusta mennä suoraan brunssipöytään.

Långvik <3
 

Valmistauduttiin viettämään meillä joulua ensimmäistä kertaa. Siivottiin, tehtiin ruokahankintoja ja koristeltiin kotia. Kaikki meni paremmin ja rennommin kuin osasin odottaa. Oltiin onneksi terveinä ja lapset olivat haltioissaan kaikesta aamusta asti. Ihan täydellinen jouluaatto. 

Välipäivät on kuluneet kotona ja rentoiluteemalla on menty. Ollaan syöty joulusta jääneitä herkkuja, katsottu elokuvia, ulkoiltu, nukuttu pitkään (myös lapset!), pelattu paljon lautapelejä ja lapset ovat leikkineet joululahjaksi saamillaan jutuilla. 

Saan onneksi lomailla vielä tämän viikon lasten kanssa. Tekee hyvää olla vaan ja keskittyä lapsiin. 

 
Kotona on erityisen kiva olla, kun saatiin tehtyä keittiön pintaremontti juuri ennen joulua. Keittiöstä tuli upea, juuri sellainen kuin haluttiin. Laitan tänne ennen&jälkeen -kuvia. 

Katsotaan mitä keksitään tällä viikolla. Toiselle pojista pitäisi löytää uusi talvitakki ja lapset tarvitsevat muutenkin uusia vaatteita pieniksi jääneiden tilalle, joten ostoksille pitäisi ainakin mennä. 

Miten teillä meni joulunvietto?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3