Sivut

torstai 21. tammikuuta 2021

Miten vuosi 2021 on alkanut meidän perheessä

Ihanaa vuoden alkua! 

Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä lasten kanssa. Sain olla joulun aikaan lomalla melkein kaksi viikkoa ja se teki hyvää. Arkea on taas takana jokunen viikko ja tänä vuonna ollaan ehditty jo käydä Ellenin neuvolakäynnillä (viimein) ja toisen pojan arviointikeskustelussa koulussa. Kumpikin käynti meni hyvin!

Ellen kasvaa ja kehittyy hienosti ja voi ärhäkkää ihottumaa lukuunottamatta todella hyvin. Ihottuman takia saatiin pikainen aika neuvolalääkärille. Meiltä jäi koronan takia alkuvuodesta väliin 1,5-vuotisneuvolalääkärikäynti, joten myös osittain sen takia käydään siellä nyt. 

Ihottuma on atopiatyylistä ja oli jo useampi viikko, kun hän raapi itseään pitkin yötä eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Tällä hetkellä tilanne on ehkä vähän rauhallisempi, kunhan muistaa pitää ihon kokoajan kosteutettuna. 

Omalla kohdallani vuosi on alkanut melko väsyneesti. En tiedä onko se tämä pimeys vai mikä, mutta tunnen olevani väsynyt, vaikka olisin nukkunut yli yhdeksän tuntia. Olen usein mennyt jo klo 21 jälkeen nukkumaan, mutta ei auta. Ennen vedin helposti puolille öin eikä väsymys ollut tässä mittakaavassa. 

Olen treenannut taas säännöllisesti "joulutauon" jälkeen. Se tuntuu hyvältä ja kaivatulta. Olen ottanut käyttöön painohularenkaan. Ensimmäisillä kahdella kerralla tuli pahat mustelmat, mutta kolmannesta kerrasta eteenpäin ei ole tuntunut kipua ollenkaan. Se tuo kivaa lisää kotitreenaamiseen. 

Hyvän ja sujuvan arjen rinnalle sattui toisen pojan tapaturma koulussa luistelukentällä. Hän kaatui kasvot edellä jäähän, mutta onneksi mitään pysyvää vauriota esimerkiksi hampaisiin ei tullut, vaikka pahalta näyttikin. Nenä ja ylähuuli on turvonneet ja hän lepäilee loppuviikon kotona jäätelöä ja keittoa syöden. 

 Millainen vuoden aloitus teillä on ollut?

2 kommenttia:

  1. Hei! Jos hampaisiin kohdistuu tapaturma, kannattaa ainakin ilmoittaa siitä vakuutusyhtiölle. Jos siitä myöhemmin seuraa jotakin, on helppo todistaa että milloin ja mitä tapahtui. Meillä käytetään vain ristikolla olevia jääkiekkokypäriä juuri hampaiden suojelemiseksi, mutta joskus voi olla niin huono tuuri että silti sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Koulu teki siitä ilmoituksen ja lisäksi hammaspäivystyksessä kirjasivat tiedot missä ja miten tapahtui juuri siitä syystä :) Hyvä näin jälkikäteen, mutta meilläkin Jesse vielä mietti kypäriä ostaessaan että ostaako ristikolla vai ilman. No, näin kävi ja tosiaan huono tuuri voi käydä myös ristikollisella.

      Kivaa sunnuntai-iltaa ja kiitos vakuutusneuvosta! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3