Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Juhannusviikonloppu


Aurinko, lämpö, ystäviä, perhe, vesileikkejä, ranta, hyvää ruokaa, päiväunet, ulkoilua, mansikkakakku ja saunomista. 

Me vietettiin kaupunkijuhannusta. Jessellä oli päivystysvuoro töissä, joten piti olla koko juhannus valmiudessa kodin lähettyvillä. Alkuun harmitti, ettei päästy tänäkään vuonna juhannukseksi mökille, mutta onneksi sinne voi yhtä hyvin mennä jonain muuna viikonloppuna ja Jessen loman aikana.

Oltiin perjantaina ystävien luona, jossa grillattiin ja pojat leikkivät vesileikkejä. Oli ihan täydellinen juhannussää ja illalla käveltiin vielä läheiselle rannalle. Ellen tutki hiekkaa ja pojat etsivät merestä aarteita uusilla haaveillaan. Rento, hauska päivä! Lähdettiin lasten nukkumaanmenoajan lähestyessä kotiin ja kaikki nukahtivat ennätysajassa.


Lauantai ja sunnuntai meni omalla painollaan ja parasta oli kiireettömyys. Ei ollut suunnitelmia eikä aikatauluja. Oltiin paljon ulkona ja käytiin puistoissa ja lähimetsässä kävelemässä. Innostuin jopa pelaamaan jalkapalloa Jessen ja poikien kanssa, kun mentiin puiston vieressä olevalle tekonurmelle. Ellen nukkui sopivasti päiväunia, joten saatiin rauhassa keskittyä poikiin. 

Jalkapallo on aina ollut se ainoa urheilulaji, mistä en ole koskaan sen kummemmin pitänyt. Yllätin sekä itseni että Jessen syöttö- ja kuljetustaidoillani. Pojat ovat vasta hiljattain kiinnostuneet jalkapallosta ja ovat siitä nyt niin innoissaan, että saavat syksyllä aloittaa ensimmäisen harrastuksensa. 

Yhdessä pelaaminen oli yksi viikonlopun kohokohdista ja varmasti mennään pian uudelleen! 


Mitä teidän 
juhannukseen kuului? 

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Juhannuskuulumisia ja käynti synnärillä


Se olisi jälleen uusi viikko käynnissä ja raskausviikko 39, mikä tarkoittaa sitä, että laskettu aika on ensi viikolla. Me oltiin juhannus kotona ja toivottiin vauvan pysyvän vielä vatsassa, koska meidän molempien vanhemmat oli mökillä ja poikien hoidon järjestyminen olisi ollut hankalaa. Vietettiin kaupunkijuhannusta ensimmäistä kertaa liki kymmeneen vuoteen. Meillä ei ollut suunnitelmia, vaan mentiin fiiliksen mukaan. Perjantaina käytiin Sea Lifessa, koska sää oli niin huono, mutta haluttiin pojille jotain vähän spesiaalimpaa tekemistä. Kierreltiin siellä pari tuntia ja ihmeteltiin merenalaista maailmaa.

Lauantaina silitin vauvanvaatteet, harsot, lakanat, Jessen kauluspaidat ja poikien siistimmät vaatteet. Sain hetkellisen energiapiikin, mutta valtaosan päivästä nuokuin voimattomana sohvalla. Jesse oli ulkona poikien kanssa ja pojat saivat seuraa yhdestä kaveristaan. Käytiin päivällä saunassa, grillattiin ja syötiin perinteinen juhannusateria. Iltaan mennessä olin kerännyt sen verran voimia, että lähdettiin yhdessä iltakävelylle kauniiseen kesäsäähän. Aurinko paistoi ja metsäpolulla kävellessä pääsi juhannustunnelmaan. Pysähdyttiin ottamaan kuvia, onneksi sain vielä kauniita juhannuskuvia vauvavatsastani.


Lauantai-iltana saatiin lisäjännitystä epämääräisen vuodon alettua ja käytiin sunnuntaina synnytysosastolla tarkistuttamassa tilanne. Kätilö teki sisätutkimuksen ja testasi tikulla oliko vuoto lapsivettä. Testi oli negatiivinen ja olin vielä tunnin verran käyrillä. Vauva voi hyvin ja vuoto on normaalia loppuraskauteen liittyvää. Käynnin jälkeen vuoto lisääntyi ja muuttui kirkkaasta verensekaiseksi. Kätilö tosin varoitti, ettei tarvitse pelästyä niin kauan kun vuoto ei ole pelkkää kirkasta verta ja sitä ei tule yhtenään. Sunnuntain loppupäivä otettiin rauhallisesti, nukuin pitkät päiväunet, leikittiin poikien kanssa ja katsottiin leffa.

Erilainen juhannus, mutta toisaalta ihanan rento. Ollaan odottavaisin fiiliksin täällä, on niin jännää, kun ei yhtään tiedä milloin pikkuneiti päättää syntyä. Toivottavasti teillä oli onnistunut juhannus!