Sivut

torstai 30. heinäkuuta 2015

Ihana rauha

Jimi ja Theo lähtivät eilen mummolaan eli Jessen vanhemmille yökylään. Hyvä että ehdin edes haleja antaa, kun juoksivat jo innoissaan ovesta ulos. Lähdin itse melkein samalla oven avauksella töihin. Jesse jäi kotiin maalaamaan listoja ja tekemään muita kodin pieniä rästihommia. Illalla tuli "vanhat ajat" mieleen, kun Jesse odotti työpaikan ulko-ovella ja sain kyydin kotiin. Ei ehditty nauttia kauaa kahdenkeskisestä ajasta, kun mentiin melkein heti saunomisen jälkeen nukkumaan, mutta se fiilis: kun tietää, ettei kukaan herätä yöllä eikä aamulla tarvitse pelätä poikien heräävän Jessen töihinlähtöön tai kiirehtiä äkkiä aamupalalle saadakseen nauttia sen rauhassa. Juuri tätä tarvittiin. Pieni hengähdyshetki arjen keskellä. 

Tänään heräsin tuttuun tapaan klo 8, koska en osaa enää nukkua pidempään. Makoilin kuitenkin, koska se oli mahdollista. Hitaan heräämisen jälkeen laitoin pesukoneen päälle (muuten pyykkikorin pohja ei tule koskaan vastaan..) ja puin mukavat kotivaatteet. Söin herkkuaamiaista Kardashianien parissa (uusi koukutus) ja sain juoda kahvin kuumana. Pienestä sitä on iloinen, voitteko samaistua?


Nyt olen tehnyt lempipuuhaani eli laitellut paikkoja kotona. Vaihtanut koriste-esineiden paikkoja ja piensisustanut. Tykkään häärätä kaikkea päämäärätöntä. Kynttilät palaa ja lempimusiikki soi. Lakkasin kynnet Essien tummansinisellä ja päälle tuli tietty vähän glitteriä. Pojat kotiutuvat parin tunnin päästä, nukutaan päiväunet ja lähden iltavuoroon. Tänään on isi-pojat-laatuaikaa luvassa.

Nautin vielä hetken rauhasta.

6 kommenttia:

  1. Todellakin samastun! Ihanaa että saitte pienen rentoutumisen arjen keskellä! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että olet saanut tehdä lempipuuhiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt jaksaa taas eri tavalla arjen rutiineja :)

      Poista
  3. Hih, joku muukin katselee noita Kardashianeja, toimii hyvin aivot narikkaan -hömppänä :) Löysin Nanna blogisi sattumalta ja olen nyt toisinaan seuraillut tätä, vaikka itselläni ei vielä lapsia olekaan niin on kiva lueskella teidän arjesta. Olimme lukiossa samalla vuosikurssilla ja muistan sinut hyvin aurinkoisena ja positiivisena henkilönä, vaikka emme toisiamme oikeastaan tunnekaan :) Vaikutat olevan samanlainen edelleen ja sinulla on myös aivan ihanat pojat. Mukavaa loppukesää teidän perheelle ja tsemppiä syksyn haasteisiin! Terkuin M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on just sellainen sarja! :D Tänään tulee erityispitkä jakso ;) Onpa kiva kuulla, että tututkin seuraa. Arvaa vaan jäikö häiritsemään kuka olet, muistan nimittäin lukiosta kaikki, etenkin samalta vuosikurssilta! :) Kiitos kommentista ja samoin sulle, ihanaa kesänjatkoa! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3