Sivut

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kaksi lasta ja yksi koira

Pursuan energiaa auringonpaisteen ansiosta! Me ollaan laitettu jo muutamia pääsiäisjuttuja esille ja vielä pitäisi käydä hakemassa pajunoksia ja koristella niistä osa ja laittaa osa esille ihan sellaisenaan. Sunnuntaina virvotaan eikä olla vielä päätetty mikä meidän teema on. Käydään kylläkin ihan vaan mummilassa ja mummolassa. Ehkä ensi vuonna laajennetaan reviiriä. 


Ollaan ulkoiltu paljon ja opeteltu millaista lapsiperheen elämä energisen koiran kanssa on. Meillä on ollut vanhempieni viisivuotias bordercollie hoidossa pari päivää ja on siinä sumplimisensa milloin menee ulos jne lapset huomioonottaen. Puistoon mentiin niin, että minä leikin poikien kanssa ja Jesse heitti Helmille palloa läheisellä kentällä. Näistä aurinkoisista, ihanista kevätpäivistä on saanut enemmän irti, kun on ollut "pakko" lähteä ulos vähintään 3x päivässä. Eilen tein yhden ylimääräisen metsälenkin aamupäivällä, koska ajattelin Helmin tykkäävän siitä. Me halutaan koira jonain päivänä, muttei ihan vielä. Tällä hetkellä meille sopii tällaiset hoitokoirakeissit paremmin...     


Aurinkoista loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Ihana koirakaveri ollut teillä. Mulla on vuosia ollut aina hoitokoira ja nyt kun ei enää oo, niin aika tyhjä olo on. Miehellä on sen verran allergiaa, ettei uskalla koiraa ottaa, ennen kuin on vähän isompi talo ja pihaa, minkä turvin voi järjestelyjä tehdä, jos allergiaoireita alkaa tulla. Likka 1v 8kk on jo ihan koirahullu ja kaikki ulkoilut niitä bongailee. :)

    Ihania pääsiäiskuvia postauksessa myös! Kiva kun olette tervehtyneet ja pääsee jo kevätilmojen tulosta nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi harmi, toivottavasti pystytte ottamaan koiran jonakin päivänä :) Tyttö kuulostaa samanlaiselta kuin nämä koirafanit täällä ;) Ihanaa pääsiäistä!

      Poista

Kiitos kommentista! <3