Sivut

torstai 13. joulukuuta 2018

Kuudes hääpäivä, sairastelua ja arkirakkautta

Meillä oli eilen kuudes hääpäivä. Mentiin naimisiin 12.12.12 "hetken mielijohteesta". Meidän oli tarkoitus mennä naimisiin vasta kesällä 2013, mutta onneksi päätettiin avioitua jo aikaisemmin, koska kaksi päivää häiden jälkeen plussasin pojista. Hääjuhla jäi kuitenkin pitämättä ja nyt ollaan suunniteltu, että sen aika olisi kesällä 2020, jolloin ollaan oltu yhdessä 10 vuotta.

Ei vietetty hääpäivää tänä vuonna sen erityisemmin, mutta sain lahjakortin Stockalle, kukkia ja sushia, ihanaa! Ensi vuonna Ellen on jo 1,5-vuotias, joten säästetään spesiaalimmat jutut sinne.


Tunsin oloni kummallisen voimattomaksi eilen illalla ja yöllä heräsin kuumeen aiheuttamaan paleluun ja lihassärkyyn. Olo oli kaikinpuolin kurja vielä aamulla, mutta onneksi Ellen nukkui pitkät päiväunet, joten sain itsekin nukkua. Toivottavasti tauti ei tartu muihin ja menee pian ohi.

Sairastelu saa arvostamaan terveenä olemista ja arkisia asioita. Tänään olen miettinyt sitä, miten pidän meidän tämänhetkisestä arjesta, arkirakkautta. Ollaan löydetty hyvä tasapaino ja meillä on toimivat rutiinit. Nautin kotiäitiydestä ja rauhallinen aamukahvi puoli kymmenen aikoihin Ellenin touhutessa lattialla on yksi päivän lempihetkistäni (Ellen on alkanut liikkua ja nyt meillä kaikilla on opettelemista sen kanssa mitä lattialla voi pitää, mm. pikkulegot on siirrettävä yläkertaan). 

Aamuissa on jotain erityistä, koska päivä on vasta aluillaan ja kotona vallitsee tietty rauha. Perjantaisin päivät ovat vauhdikkaampia, koska pojat ovat kotona. Silloin ulkoillaan, askarrellaan ja virittäydytään viikonloppuun. Huomisesta tosin yritän vain selviytyä ja mennä siitä mistä aita on matalin, koska olotilani on niin huono.

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3