Sivut

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Kesäkuun kuulumisia

En voi uskoa, että eletään jo kesäkuuta ja voi sanoa, että nyt on kesä. Pojat kysyvät joka aamu onko kesä ja voiko ulos mennä shortseissa. Kesän tuoman valoisuuden myötä heidät on vaikea saada iltaisin uskomaan, että on oikeasti aika mennä nukkumaan. Hyvissä ajoin on alettava huomauttamaan kellonajasta, ettei nukkumaanmenorutiinien aloittaminen tule ihan yllätyksenä.

Meillä oli todella kiva viikonloppu. Helatorstaista alkoi pitkä viikonloppu, koska Jesse otti perjantain vapaaksi. Perjantaina tehtiin päiväreissu Paraisille. Käytiin matkalla Kaarinassa sijaitsevalla Lasten Seesam -kirpparilla, jossa ihana blogini lukija tuli moikkaamaan (terkkuja sinne!).

Löysin kirpparilta muutaman lastenvaatteen sekä itselleni kukkamekon. Lapset leikkivät Seesamin leikkipaikalla innoissaan. Siellä on viihtyisä leikkipaikka ja tilava asiakas-wc. Juuri sopiva pysähdyspaikka!


Paraisilla oltiin mummini luona ja juotiin kahvit. Lakkasin mummin varpaankynnet ja pojilla oli rollaattorikisa. Lähdettiin kävelylle ja käytiin kahvilassa ostamassa keksejä lasten tuleville syntymäpäiville, kerättiin valkoisia kiviä rannalta ja pojat kahlasivat meressä. Löydettiin kiva leikkipuisto, jossa innostuttiin Jessen kanssa heittelemään frisbeetä.

Ellen nukkui pitkät päiväunet, joten saatiin touhuta kunnolla poikien kanssa. Syötiin vielä mummin luona ennen kuin lähdettiin illalla takaisin kotiin. Kaikki meni reissussa todella hyvin automatkoja myöten, joten päivästä jäi todella hyvä mieli.

Lauantaina olin lasten kanssa, kun Jessellä oli iltameno. Leivoin porkkanakakun seuraavan päivän yllätysjuhliin ja siivosin, käytiin metsässä ja pojat keräsivät minulle kukkia, keinuttiin meidän leikkipaikalla ja illalla lasten nukahdettua viimeistelin vielä ystäväni vauvalahjaa.


Sunnuntai meni raskaus/vauvakuplassa, kun yllätettiin ystäväni babyshowereilla! Vaaleansinisen eri sävyjä ja valkoista, ihania herkkuja, ystäviä ja vauvajuttuja. Meillä oli hänelle vaippakakku ja lahjakortti Hanko Sushiin. Minulla oli vielä oma pieni lahja, jossa oli muutama juttu vauvalle. Valitsin Fabelabin ison harson ja meritähti-soittorasian lastenhuoneen seinän värin mukaan, koska tiesin seinän olevan Tikkurilan Nukkumatti -sävyä.

Kesäkuu on alkanut aika vauhdikkaasti ja tuntuu, että on ollut paljon kaikkea muistettavaa. Kesäkuussa on vielä tulossa vaikka mitä, mm. poikien 6-vuotisneuvola, syntymäpäivä ja useammat juhlat, lääkärikäynti, juhannus, ystävän häät... Kiva kesä tulossa! 

Mitä teidän kesäkuuhun kuuluu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3