Sivut

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Kuusi vuotta sitten juhannuksena syntyivät keskosvauvani

Tein eilen Instagramin storyihin pienen koosteen kuuden vuoden takaa. Juhannus 2013, jolloin pojat syntyivät. Pitkä vuodelepo osastolla päättyi, kivulias sektio, pelko vauvojen puolesta, uuden elämänvaiheen alku, jännitys, äitiyden ensihetket, onnen ja helpotuksen kyyneleet. Kuusi vuotta sitten kahdesta tuli neljä. 

Olen onnellinen siitä, että olen kirjoittanut blogiini niin paljon kaksosten odotusajasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Nyt voin tavallaan palata niihin aikoihin tekstejä lukiessani. Niistä nousee aina päällimmäisenä mieleeni kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että meillä on kaksi tervettä reipasta poikaa. 

6-vuotiaat <3 

Raskauden puolivälissä valmistauduttiin jo pahimpaan, mutta tukilangan ja täyslevon avulla päästiin päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin aina sinne raskausviikolle 31 asti! 

Elämä poikien kanssa alkoi viikon tehohoidolla, jonka jälkeen he olivat kolme viikkoa lastenosastolla kasvamassa ja opettelemassa syömään. Tuntuu hassulta, että he kotiutuivat silloin, kun oli vasta raskausviikko 35. He olivat juuri päässeet 2kg:n yli ja nenämahaletkut seurasivat vielä aika pitkään kotona mukana. 

Tilanteisiin onneksi mukautuu ja sitä menee tilanteen vaatimalla tavalla eteenpäin yrittäen ottaa siitä mahdollisimman paljon irti.  
 
Ihanaa juhannusta kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3