Kuusi vuotta sitten juhannuksena syntyivät keskosvauvani

Tein eilen Instagramin storyihin pienen koosteen kuuden vuoden takaa. Juhannus 2013, jolloin pojat syntyivät. Pitkä vuodelepo osastolla päättyi, kivulias sektio, pelko vauvojen puolesta, uuden elämänvaiheen alku, jännitys, äitiyden ensihetket, onnen ja helpotuksen kyyneleet. Kuusi vuotta sitten kahdesta tuli neljä. 

Olen onnellinen siitä, että olen kirjoittanut blogiini niin paljon kaksosten odotusajasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Nyt voin tavallaan palata niihin aikoihin tekstejä lukiessani. Niistä nousee aina päällimmäisenä mieleeni kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että meillä on kaksi tervettä reipasta poikaa. 

6-vuotiaat <3 

Raskauden puolivälissä valmistauduttiin jo pahimpaan, mutta tukilangan ja täyslevon avulla päästiin päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin aina sinne raskausviikolle 31 asti! 

Elämä poikien kanssa alkoi viikon tehohoidolla, jonka jälkeen he olivat kolme viikkoa lastenosastolla kasvamassa ja opettelemassa syömään. Tuntuu hassulta, että he kotiutuivat silloin, kun oli vasta raskausviikko 35. He olivat juuri päässeet 2kg:n yli ja nenämahaletkut seurasivat vielä aika pitkään kotona mukana. 

Tilanteisiin onneksi mukautuu ja sitä menee tilanteen vaatimalla tavalla eteenpäin yrittäen ottaa siitä mahdollisimman paljon irti.  

 

Ihanaa juhannusta kaikille! 

Kun vauvat syntyivät keskosina

Tänään on keskoslastenpäivä. Se päivä, josta en ollut tietoinen ennen kuin se kosketti minua henkilökohtaisesti. Raskaus meinasi päättyä jo raskausviikolla 17, mutta tukilangalla ja vuodelevolla päästiin päivä päivältä ja viikko viikolta eteenpäin. Makasin Naistenklinikalla kaksi kuukautta jännittämässä ja pelkäämässä vauvojen ennenaikaista syntymistä. Kun 24 viikkoa tuli täyteen, oli fiilis ihan mieletön, koska sitä pidettiin sellaisena tavoitteena, että vauvoilla olisi mahdollisuudet selviytyä. Luin ahkerasti kevyt -keskosyhdistyksen keskustelupalstaa ja pystyin samaistumaan monen kirjoittajan tuntemuksiin ja kokemuksiin. Sain paljon tärkeää tietoa sivustolta ja osasin paremmin varautua tulevaan. Viikot meni eteenpäin, kunnes rv 31+0 pojat syntyivät.

A-vauva tarvitsi enemmän tukea alussa, mutta pääsi kuitenkin B-vauvaa ennen jatkohoitoon lähemmäs kotia. B-vauva tarvitsi hengitystukea pitempään ja siirtyi veljensä perässä seuraavana päivänä pois teholta. Vauvojen hoito jännitti alussa todella paljon, mutta piuhojen ja eri laitteiden vähentyessä uskallus kasvoi. Uusiin, vaikeisiinkin tilanteisiin sopeutuu yllättävän nopeasti ja pian me osattiin ulkoa kaikki vauvojen hoitoon liittyvät lääkemäärät, maitomäärät, syöttöajat, lisäravinteiden antamiset ja saturaatiomittarin hyvät ja huonot lukemat. Nenämahaletkut pysyi vauvoilla vielä kotiutumisen yli eikä niissä ollut mitään ihmeellistä. Maito meni sitä kautta samalla kun vauvat olivat sylissämme. Vauvojen kasvua seurattiin tarkasti ja keskosuuden takia ennen ja jälkeen imetyksen piti punnita vauvat, jotta tiedettiin paljonko maitoa he saivat.

Vauvat kotiutuivat kahden kilon painoisina vietettyään neljä viikkoa sairaalahoidossa. He olivat pieniä, hauraita ja palelivat helposti. He makasivat lähellä toisiaan lämpimien peittojen alla. Meillä oli täysiaikaisuuteen asti eli neljä viikkoa todella tiheästi käyntejä vauvapolilla tarkastuksissa ja meillä kävi kuntoutusohjaaja pari kertaa ja imetysneuvoja kerran kotikäynnillä. Yöt vauvat nukkuivat kiinni saturaatiomittareissa, jotka piippasi yleensä muutaman kerran yössä. Silloin hypättiin molemmat Jessen kanssa ylös ja heräteltiin huonosti saturoivaa vauvaa. Ikinä ei onneksi ollut "tosi kyseessä" vaan vauva heräsi syvästä unestaan nopeasti ja muisti taas hengittää. Me oltiin paljon kotona täysiaikaisuuden saavuttamiseen asti, jotta vauvat eivät sairastu. Päivät koostui sylittelystä ja vauvojen hoidosta. Nukuin paljon molemmat vauvat sylissäni, koska olin Jessen viikon isyysloman jälkeen yksin vauvojen kanssa päivät. Kolmen tunnin ympärivuorokautinen syöttöväli ja maidon pumppaaminen piti kiireisenä. 

Meidän alku vanhempina ei ollut helppo, mutta mentiin tilanteen mukaan ja iloittiin saavutetuista virstanpylväistä. Pienistä 1580g ja 1660g keskosvauvoista on kasvanut ihania neljävuotiaita! Kiitos Suomen upean terveydenhuollon!    

Hyvää keskoslastenpäivää!

Raskauden suunnittelu -käynnillä

Me käytiin Jessen kanssa eilen äitiyspoliklinikalla, jossa tavattiin todella mukava naislääkäri. Kaikki lähti Theon ja Jimin 4-vuotisneuvolakäynniltä, jossa kerrottiin terveydenhoitajalle meidän ajatuksista ja peloista mahdollista seuraavaa raskautta ajatellen. Hän laittoi asian heti eteenpäin ja saatiin aika alle kuukauden päähän sairaalan äitiyspolille. Lääkäri nimitti käyntiä raskauden suunnittelu -käynniksi. Käytiin läpi poikien raskausaika ja siihen liittyneet komplikaatiot, jonka jälkeen puhuttiin meidän peloista ja epävarmuudesta. Potilaskertomuksia raskausajalta oli paljon ja monen asian olin jotenkin unohtanut ja muistin vasta, kun lääkäri kysyi niistä. Oli onni, että saatiin todella sydämellinen lääkäri, joka kuunteli ja ymmärsi.

Poikien ennenaikaisuudelle ei ole olemassa yhtä tiettyä syytä, vaan suurimpana "rasitteena" pidetään kaksosraskautta. On mahdollista, että yksösraskaus menee loppuun asti hyvin. Me haluttiin lähinnä tietää, että miten raskautta seurataan ja miten toimitaan jos sama toistuu eli kohdunkaula lyhenee ihan liian aikaisin aiheuttaen ennenaikaisuuden riskin. Pääsen erityisseurantaan ja ensimmäinen ultra tehdään raskausviikolla 7, jossa tarkistetaan kaiken olevan kunnossa. Sen lisäksi on ainakin kaksi ylimääräistä lääkärintarkastusta ja ultraa keskiraskauden aikana. Neuvolassa poissuljetaan tulehdukset säännöllisesti. Ensimmäisessä ns.virallisessa ultrassa rv 12 mitataan kohdunkaula ja tehdään arviointi siitä olisiko tukilanka tarpeen laittaa ennaltaehkäisevästi jo rv 12-14. Kaksosraskaudessa sain sen viimeisenä apukeinona ja koen siitä olleen hyötyä, koska saatiin sen ja vuodelevon kombolla 11 viikkoa lisäaikaa.

Käynti huojensi mieltä ja tuli paljon luottavaisempi olo. Jesse kokee saaneensa vastaukset kysymyksiinsä ja me ollaan molemmat tyytyväisiä tukilangan mahdollisuuteen. Koen tärkeäksi, että pääsen säännöllisesti tarkastuksiin, koska kaksosraskaudessa en tuntenut supistuksia, vaan kaikki tapahtui salakavalasti ja nopeasti.

Tulevaisuus tämän tiimoilta tuntuu taas valoisammalta.  

Näin meillä

Jimi ja Theo ovat kotiutuneet kokonaan! 

Minit turvakaukaloissa

Ensimmäistä kertaa omassa sängyssä <3

Viikonlopun kotiloma meni ihan hyvin. En nukkunut ekana yönä kuin klo.7-9. Pojilla oli monitorit päällä yön ja Theon monitori piipitti äänekkäästi pulssin tahtiin ja keskityin siihen. Jesse nukkui mua paremmin ja hoidinkin molempien poikien aamukuuden hoidot, kun ite olin silloin jo valmiiksi hereillä.

Pojat syövät kolmen tunnin välein ja yleensä me tehdään hoidot yhdessä. Kummallakin on poika ja pyritään vaihtelemaan niin, että joka toisella kerralla mä hoidan Theon ja joka toisella Jimin. Tämä systeemi ei toimi enää, kun Jessen isyysloma loppuu kahden viikon päästä. Silloin Jessen täytyy saada nukkua yöllä, joten molempien hoidot jää mun vastuulle. Molempien poikien hoidoissa menee yhteensä noin tunti jos molemmat syövät suht reippaasti. Näin ollen saan nukkua noin kahden tunnin pätkiä, olettaen poikien olevan reippaita ;) Tällä hetkellä selvitään yöhoidoista niin, että mennään nukkumaan vasta klo 24 hoitojen jälkeen, jotta yöllä joutuu heräämään vain kaksi kertaa eli klo 3 ja 6. Se tuntuu jotenkin helpommalta niin.

Pojat nukkuvat todella paljon. Harmi, että päivät menevät enemmän nukkuessa ja yötä kohden he heräävät ja ovat tosi virkkuja yön hoidoilla. Öisin kuuluu myös mitä ihmeellisimpiä ääntelyitä ja nousen usein tarkistamaan, että kaikki on hyvin. Vaikka pojat nukkuisivat sikeästi, pinniksestä kuuluu itkun tapaista valitusta, haukuntaa ja murinaa. Päivisin pojat ovat hiljaisempia, mikä siinä yöaikaisessa ääntelemisessä on? Sairaalasta sanottiin, että se on tyypillistä keskosille.

Theo

Syöminen on todellakin parantunut kotona. Pojat syövät pullosta/rinnalta melkein joka syötöllä ja enää kerran tai kaksi päivän aikana tarvitaan nenämahaletkua. Kohta siitä varmaan päästään eroon! Mua on alkanut jännittää kauanko pärjätään pelkästään mun maidolla. Nyt ollaan jo niillä rajoilla, koska se minkä pumppaan, menee jo kahdella seuraavalla syötöllä kokonaan. Tästä poikien maitomäärät vaan kasvaa. Nyt pojat syövät 8 x 50-53ml päivässä.

Saatiin sairaalasta "lupa" liikkua poikien kanssa myös ulkona jos sää on hyvä. Kovin pitkiä vaunulenkkejä ei suositeltu, mutta autolla voi matkustaa aika "vapaasti". Käytiin viikonloppuna Jessen vanhemmilla kylässä, jotka asuvat ihan meidän lähellä. Poikien eka kyläilyreissu! Se meni hyvin. Ei olla vielä vaunuiltu yhtään, menty vain pieniä matkoja autolla.

Jimi & mami

Söpöliini Theo näyttää linnunpoikaselta

Pojat ovat nyt tosiaan kotiutuneet kokonaan. Huomenna meille tulee neuvolasta täti käymään ja punnitsee pojat yms. Sen jälkeen käydään näin alkuun kerran viikossa neuvolassa lähinnä tarkistamassa, että pojat kasvavat hyvin. Sairaalaan on kontrollikäyntejä myös aika tiuhaan.
Mun jälkitarkastus on elokuun puolivälissä.

Pojilla on ollut vähän masuvaivoja. Aloitettiin rautalisä ja d-vitamiinit, joten nekin voi ärsyttää masua. Niiden lisäksi pojat saavat aika tuhdin annoksen äidinmaidon rikastetta (BMF) joka syötöllä, joten ei ihmekään jos masu vähän vaivaa. Masujumppa auttaa vähän ja sylissä oleminen (kengurussa).  

Toivotaan, että tänä yönä kuitenkin saadaan unta, kaikki me neljä. Ehkä minäkin totun niihin poikien eläimellisiin ihmeääniin pikkuhiljaa.

Vauva-arki on alkanut tosi hyvin. Ihanaa, että pojat ovat nyt kotona. Välillä meen pinniksen viereen seisomaan ja tuijottamaan poikia. Yritän sisäistää, että siellä todella tuhisee mun pikkuiset pojat! xxxx

ps. en kestä miten Theo on suloinen: lutkuttaa tuttia mun vieressä sohvalla. Oon jo pari kertaa laittanut tutin takaisin minisuuhun, kun se on tippunut suusta. Kolmannella kerralla Tepi tarrasi mun sormista lujaa kiinni, että pidän sormilla tutista ja se ei enää tipu <3 Nyt kirjoitan siis yhden käden sormilla..! <3

        

Ajatuksia kotiutumisesta

Tänään pojat pääsevät ensimmäiselle kotilomalle! <3 Mennään sairaalaan Jessen kanssa tänään yhden aikaan ja tavataan Jorvin sosiaalityöntekijä (sairaalan käytäntö) kahdelta. Kolmelta syötetään pojat, minkä jälkeen lähdetään kotiin. Palataan sairaalaan maanantaina aamupäivällä. Pojat ovat vielä maanantai-tiistai välisen yön sairaalassa, koska lääkäri haluaa ottaa EKG-käyrää yön yli varmistuakseen, ettei pulssissa tule laskuja. Jos kaikki näyttää normaalilta, kotiudutaan tiistaina ja Jessellä alkaa ainakin viikon isyysloma (toivottavasti kahden)!

En muista olenko maininnut täällä, mutta siis Jimillä on ollut apneointia eli hengityskatkoksia. Molemmat pojat ovat saaneet kofeiinia (ei päästä liian syvään uneen = lääke hengityskatkoksiin), koska myös Theolla esiintyi muutamia katkoksia. Hengityskatkoksia tuli, kun pojat vaipuivat liian syvään uneen ja tavallaan unohtivat hengittää. Lääkärin mukaan poikien katkokset eivät ole missään vaiheessa olleet vakavimmasta päästä, koska molemmat ovat korjanneet tilanteen itse. Joskus Jimiä piti vähän silitellä selästä, että havahtui hengittämään.

Theolla lopetettiin kofeiini jo reilu viikko sitten ja kaikki on mennyt hyvin. Jimin kofeiini loppui tiistaina. Kofeiinin puoliintumisaika elimistössä on hidas eli sen vaikutus lakkaa kokonaan vasta noin viikon kuluttua lopetuksesta. Tämän takia pojat ovat "tarkkailussa" vielä ma-ti välisen yön. Tiistaina molemmat ovat jo täysin ilman lääkettä ja nähdään varmuudella tuleeko katkoksia vielä.
Jos Jimillä esiintyy vielä apneaa, kofeiini aloitetaan uudelleen ja lopetetaan vasta laskettuna aikana. Keskosilla apneointi on aika yleistä, koska keuhkot eivät ole vielä täysin kehittyneet. Useimmiten apneointi häviää lasketun ajan jälkeen.

 Apneoinnin takia molemmat pojat lähtevät tänään sairaalasta monitorien kanssa. Pojat ovat monitoreissa kiinni aina yöllä ja jos ovat "ilman valvontaa" eli nukkuvat vaikka pinniksessä makkarissa mun ollessa olkkarissa. Monitori hälyttää aina, kun pulssi tai happisaturaatio laskee liian alas tai siinä tulee jotain häikkää. Ollaan totuttu sairaalassa tarkkailemaan poikien monitoreja ja osataan hyvin käyttää niitä ja laittaa tarvittavat johdot yms. Kotimonitori on kuulemma todella herkkä ja kilkattaa usein myös ilman syytä esim.kosketushäiriöstä johtuen. Saa nähdä miten pystyn yhtään rentoutumaan tai nukkumaan. Sairaalassakin hätkähdän heti jos kilkatus alkaa.

Kotiutuminen jännittää tosi paljon. Eniten varmaan juuri apneoinnin takia. Mitä teen jos monitori hälyttää eikä pulssi palaudu tai hengitys kulje? Puhuttiin tästä hoitajan kanssa toissapäivänä ja hän sanoi, että pitää soittaa 112, antaa tekohengitystä ja odottaa apua. Mulla menee kylmät väreet, kun ajattelenkaan moista. Se olisi ihan hirveää! Toisaalta jos oltais ilman monitoreja kotona, nukkuisin vielä vähemmän, kun olisin jatkuvasti kokeilemassa hengittääkö pojat. Pitää luottaa lääkäreiden arvioon, eihän ne kotiuttaisi poikia jos jotain olisi vialla.

Jos päästään tiistaina pysyvästi kotiin ilman kofeiinia, monitorit jää sairaalaan. Jos Jimillä aloitetaan kofeiini uudelleen, monitori pysyy matkassa mukana laskettuun aikaan.

Syömisen suhteen en stressaa tai jännitä juurikaan. Pojilla on mennyt niin hyvin sairaalassa ja kotona syömisen sanotaan vielä paranevankin. Pojat tulevat kotilomalle nenämahaletkujen kanssa eli osa maidosta menee sitä kautta. Meille sanottiin, että joka toinen syöttökerta voi mennä neniksestä jos pojat ovat unisia. Poikien jaksamisen mukaan katsotaan syötetäänkö pullosta/rinnasta vai neniksestä. Nenämahaletkun käyttö on aika iisiä, opittiin se jo Lastenklinikalla. Neniksen tulee vaihtamaan Jorvin kuntoutusohjaaja viikon-kahden viikon välein, riipuen toki kauanko pojat nenistä tarvitsee. Lääkäri arvioi eilen, että varmaan noin 2 viikkoa. Nenis huuhdotaan joka syötön jälkeen ja sitä kautta laitetaan tarvittaessa myös ravintolisiä.

 Kotona pojat saavat BMF:ää eli maitoon sekoitettavaa ravintolisää (protskua, vitamiineja...) suunnilleen 3,5-4 kiloon asti. Sitä menee 5 pussia vuorokaudessa noin puolet pussista yhteen syöttökertaan. Tämä tarkoittaa, että vaikka imettäisin, pulloa tarvitaan kuitenkin, että saadaan BMF menemään. Aika rasittavaa säätämistä. Pojilla menee rautalisä 1 ikävuoteen asti ja D-vitamiini menee täysiaikaisen vauvan tavoin. Keskostippoja ei onneksi tarvita!   

Eilen meillä oli lääkärin kanssa kotiutuskeskustelu. Kysyin onko jotain mitä pitää välttää, kun kotiudutaan keskosvauvan kanssa verrattuna täysiaikaiseen. Lääkäri vastasi, että kunhan ette ihan heti saunaan mene :-D Kehotti olemaan stressaamatta kauheasti siitä mitä "saa ja ei saa tehdä". Voidaan elää, kuten täysiaikaisen vastasyntyneen kanssa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä käsihygieniaan ja ettei mennä mihinkään missä on paljon ihmisiä.

En yhtään tiedä mitä pukea pojille, kun lähdetään sairaalasta. Hoitaja sanoi, että normaalit sisävaatteet (pitkähihainen body, pitkät housut, sukat, pipo) ja peitto riittävät. Tuntuu oudolta, kun sairaalassa pojat ovat olleet tosi kuumassa huoneessa normivaatteissa ja kahden peiton alla. !? Miten te olette pukeneet vastasyntyneen tai erityisesti keskosen näillä ilmoilla? Eihän me tietenkään ulkona oleskella vaan mennään suoraan autoon ja autosta alle 10 minuutin ajomatkan jälkeen kotiin.

Mitähän muuta... Oon jännityksessä ja innoissani täällä. Kohta meen valitsemaan poikien kotiutumisvaatteet, pesen pyykkiä (äitiyspakkausten vaatteet edelleen pesemättä ja silti pyykkikori on täynnä, vaikka pesukone pyörii joka ilta?!) ja sit lähdetäänkin poikien luo! Tästä se oikea vauva-arki alkaa! <3 xxxx

ps. tässä poikien nurkkaus!  Ainu-puput on vielä sairaalasängyssä.

   

3 VIIKON IKÄISET (34.viikko)

JA 2 KG:N PAINOISET RAKKAAT! 

Jimi & Theo

Jimi

Theo

 Me ollaan niin onnellisia <3 Theo ja Jimi on molemmat saavuttaneet 2 kg:n painon ja kasvavat hyvää tahtia. Pituutta löytyi viime mittauksessa vajaa viikko sitten 43 cm. Pojista huomaa, että painoa on tullut lisää. Suloinen kaksoisleuka tekee tuloaan ja nyt on oikeasti jo jotain mistä ottaa kiinni, kun nostaa. Kasvot eivät ole enää niin kapeat ja poikien omat piirteet alkavat tulla esiin.

En erota poikia. Valokuvia katsoessa tunnistan pojat yleensä, koska muistan kuvanottohetken ja siitä tiedän kumpi on ollut kuvattavana, haha! Pojat ovat omilla puolillaan sänkyä ja tiedän, että Jimi on vasemmalla ja Theo oikealla. Jos paikat eivät olisi pysyviä, pojat voisivat aika helposti mennä sekaisin.
Tosin, pari päivää sitten tein huomion: Theo mutristaa huuliaan usein ja erityisesti nukkuessaan. Jimi nukkuu yleensä suu auki tai pieni hymy päällä eikä mutristele huuliaan juuri koskaan. Theo on kunnon pusukala <3

 Pojat ovat oppineet imemään tosi hienosti. Eilen illalla Jimi hotkaisi koko aterian pullosta, 38ml! Theokin söi melkein kaiken pullosta, pieni määrä meni letkuun. Hoitajat kehuvat poikien hyvää ja vahvaa imuotetta ja halua syödä pullosta ja rinnasta.

Theo eiku...

Me ollaan Jessen kanssa opittu yhtä jos toista näiden kolmen viikon aikana: me tehdään kaikki perushoidot itse. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta vaipanvaihto ei ole yhtä helppoa keskosen kanssa kuin mitä se on täysiaikaisen vauvan kanssa. Alkuun pelotti jopa koskea poikia, kun en ollut ikinä nähnyt yhtä pieniä vauvoja. Nyt ollaan saatu hyvä rutiini hoitoihin ja uskon, että pärjätään hyvin kotonakin!

Vaihdetaan vaippa, otetaan lämpö, punnitaan, tehdään joko lappupesu tai kraanapesu, sekoitetaan ravintolisät maitoon, syötetään pullosta tai letkutetaan nenämahaletkuun (tai imetän), pidetään kengurussa, siirrellään, puetaan, kytketään piuhat, pidetään kirjaa hoidoista ja tänään kylvetettiin ekan kerran :) Se oli tosi kivaa. Meidän pojat on pieniä vesipetoja! Jalat potki vedessä hurjaa vauhtia ja kädet läiskytti vettä. Jännitin kylvettämistä, kun kraanapesunkin yhteydessä on välillä vaikea pitää vauvasta kunnolla kiinni, kun ihosta tulee niin liukas. Kylvetys sujui hyvin ja koko perhe tykkäsi siitä. xxxx

Pojat jatkohoidossa yhdessä

Tänään aamu alkoi soitolla Lastenklinikalta: B-poika siirtyy jatkohoitoon tänään klo.13.00. Sen jälkeen oli hymy herkässä ja lähdettiin A-pojan luo sairaalaan odottamaan B:tä. Oltiin sairaalassa sopivasti hoitojen (vaipanvaihto, syöttäminen, lämmön mittaaminen yms) aikaan ja vaihdettiin pojulle vaippa ennen kenguruhoitoa mamin kanssa. Olin A sylissäni 2 tuntia ja nukuttiin molemmat tyytyväisinä B:n tuloon saakka. Pikkuinen kuljetettiin keskoskaapissa ambulanssilla. Matka oli mennyt hyvin eikä ollut tullut yhtäkään hengityskatkosta tai muuta. Raukka oli varmaan väsynyt matkasta ja vähän itkuinen. Onneksi rauhoittui lepäämään, kun Jesse piti kapalossa ja jutteli.

Käytiin Jessen kanssa syömässä sairaalan henkilöstöravintolassa. Mä saan ruoan ilmaiseksi, koska pumppaan maitoa vauvoilleni ja Jesse saa isän roolissa aterian henkilökunnan hintaan. Se kannattaa hyödyntää, kiva etu! Istuttiin ulkona syömässä ja ekaa kertaa tänä kesänä sain hetken vaan olla ja nautiskella auringosta. Lounaan jälkeen mentiin takaisin poikien luo ja otettiin pojat kenguruun. Molemmat nukkuivat tyytyväisinä taas pari tuntia meidän sylissä.  Nukuin itsekin! Vauva sylissä on rauhoittavaa olla. Tykkään kengurussa olosta vähintään yhtä paljon kuin meidän vauvat :)

Tänään molemmat pojista olivat rinnalla. Sitä on kokeiltu aikaisemmin jo A:n kanssa, mutta tänään myös B pääsi kokeilemaan. Se meni yllättävän hyvin! Molemmat ymmärsivät idean heti ja saivat jo monta pisaraa imettyä itse. Ollaan vasta siinä vaiheessa, että totutellaan rinnalla oloon. Pojilla ei luonnollisestikaan ole vielä tarpeeksi paljon voimia kunnon imemiseen, mutta hienosti saivat jo maiskuteltua vähän.

A syö 8 x 32ml ja B syö 8 x 24ml.
A painaa 1620g ja B painaa 1680g.
Paino on molemmilla noussut kuulemma sopivaan ja normaaliin tahtiin.

Pojat ovat nyt samassa huoneessa, samassa sängyssä. Kun toinen "murisee" hassusti, toinen yhtyy murinaan. Ihanaa, että pojat saavat olla nyt yhdessä ja meidän on helppo huomioida molemmat. Enää ei tarvitse jakaa aikaa sairaaloiden välillä vaan voidaan olla yhtäjaksoisesti pidempi aika rakkaiden luona. Oon huomannut, että kerta kerralta on vaikeampi lähteä kotiin ja jättää pojat. Tuntuu, etten ole riittävästi poikien luona ja poikien on paha olla jos en ole paikalla. Se on raskasta.

Poikien sairaalassa olo on paljon rankempaa kuin oma osastoaikani. Poikia on kamala ikävä ja tuntuu pahalta jättää pienet. Silti toivoisin, että saisin hetken aikaa olla Jessen kanssa kahdestaan ja tehdä jotain, kuten käydä Helsingissä kävelyllä ja syödä jädeä tai mennä leffaan tai syömään. Ei olla tehty mitään yhdessä reiluun kahteen kuukauteen sairaala-ajan takia. Jesse on ihan loppu, joka päivä töiden jälkeen sairaalaan ja syöminen jää eikä unta saa riittävästi. Harmittaa Jessen puolesta. En tajunnut itse ollessani sairalaassa, että miten vaikeaa se oli Jesselle ja edelleen sama sairaalarumba jatkuu.

 Silti sitä "omaa aikaa" on todella vaikea ottaa. Tulee paha mieli jos ei ole poikien luona ja tuntuu, että hoitajat katsovat pahalla jos vanhemmat eivät istu lastensa luona koko päivää. Sairaalasta lähtiessä on jo niin väsynyt, ettei jaksa enää iltaisin tehdä muuta kuin hoitaa pakollisen, kuten kasaantuvat pyykit ja tiskit. Koti on vielä järjestelemättä vauvoja varten ja kaikki hankinnat edelleen tekemättä. Minä kun kuvittelin, että mulla alkaa mammaloma päästessäni sairaalasta ja silloin ehdin tehdä kaiken sen mikä jäi tekemättä, kaikessa rauhassa?! Ehei, en tiedä milloin me ehditään hankkia kaikki tarvittava. Stressaa tosi paljon! Parhaassa tapauksessa poika/pojat ovat kotona parin viikon päästä ja silloin ei ole enää aikaa tai energiaa lähteä ostosreissuille. Haluan kaiken olevan valmista, kun pikkuiset tulevat kotiin. Hohhoh, miten saan kaiken hoidettua? xxxx

SYNNYTYSKERTOMUS: SEKTIO

Keskiviikkona kaikki alkoi. Edeltäneenä yönä olin ekaa kertaa havahtunut unesta vihlovaan/repivään kipuun. Se oli kuitenkin niin pientä, että nukahdin heti uudelleen.  Aamulla kerroin tuntemuksistani kätilölle, joka eteenpäin osastolääkärille. Alkuun seurailtiin tilannetta, mutta aamupäivän aikana repivä ja puristava tunne oli lisääntynyt sen verran, että kokeiltiin Nifanginia (=supistuksen estolääkettä). Siitä ei ollut apua eikä särkylääkkeestä. Lounaan jälkeen lääkäri tuli kyselemään tuntemuksia ja päätti tehdä sisätutkimuksen. Siitä voi lukea lisää täältä. Tilanteen etenemisestä voi lukea täältä. Sitten päästään eteenpäin.

Jesse lähti kotiin keskiviikkona klo. 22 aikaan. Yritin nukkua, mutta se oli vaikeaa, kun pystyin olemaan vaan yhdessä asennossa, että anturit pysyi hyvin kiinni. Yö meni huonosti. Olo oli luultavasti magnesiumin johdosta tosi epämukava ja jouduin pissaamaan metallipönttöön sängyn vieressä. Hätä tuntui olevan jatkuvasti ja silti tuli kerralla vain pari tippaa. Olin koko yön antureissa kiinni, kun supistuksia ja poikien sykkeitä tarkkailtiin. Kätilö ravasi huoneessa koko yön, kun vaihdettiin tippapusseja ja asetettiin anturit uudelleen jos ne oli liikkuneet. Olin ihme horroksessa koko yön ja laskin aikaa magnesiumin loppumiseen, 5.20. Silloin pissalla käynti helpottui ja epämukavuus hellitti vähän. Sain torkuttua horroksessa tunnin. Koko yön supisteli estolääkkeestä huolimatta ja supparit tuntui myös selässä.

Mietin joskus, että tunnistanko niitä "oikeita synnytyssupistuksia" ja nyt tiedän vastauksen. Kyllä ne tunnistaa! Hengitys tuntui salpautuvan supistusten ajaksi ja supistuksiin ja hengittämiseen piti oikeasti kiinnittää huomiota. Puristi ja särki. Yö meni hitaasti. Minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Tarkkailin poikien sykkeitä ja supistusten voimakkuutta. Luin blogeja. Olin Facebookissa. Jatkoin jo tutuksi tullutta ajanvietettä: tuijotin valkoista kattoa. Mietin asioita. Jännitin aamua ja mitä lääkärit sanovat. Pelkäsin, että joudun takaisin vanhaan huoneeseen odottamaan ja olo vaan pahenee.  

Vähän ennen 9 aamulla osastolääkärit ja kätilö tulivat kysymään vointia. Sanoin rättiväsyneenä, että on kurja olo ja paineentunne on lisääntynyt. Lääkärin tekemän sisätutkimuksen mukaan olin auki 6cm ja pieni jalka oli jo kovasti tulossa - vedet ei ollut mennyt vielä. Aamupalaverissa oli päätetty, että mut leikataan aamun toisena. Syynä tilanteen nopea eteneminen eivätkä lääkärit halunneet odottaa vesienmenoa, koska silloin tulisi jo kiire ja komplikaatioiden riski kasvaa. Olin yllättynyt ja ihmeissäni, mutta helpottunut. Lääkärit oli rauhallisia ja sanoivat iloisina, että "tänään on hyvä päivä poikien syntyä". Mulle tuli jotenkin levollinen ja odottava olo. Oli kiva, kun tiesi mitä tapahtuu. Ekaa kertaa pitkään aikaan sanottiin jotain varmaa ja tiesin mitä tulee tapahtumaan.

Mua kehotettiin soittamaan Jesselle heti, koska lähtö leikkaussaliin tulisi parin tunnin sisällä. Soitettuani, Jesse lähti samantien tulemaan töistä. Se oli ihan yllättynyt, koska ei ollut uskonut poikien syntyvän kuitenkaan ihan vielä. Sen työpäivä jäi siihen ja 20 minuutissa se oli jo sairaalassa. Jesse ehti hyvin mukaan ja kuunneltiin yhdessä, kun kätilö selitti mitä tulee tapahtumaan. Kertasin Jesselle ennen leikkaussaliin lähtöä mitä toivon sen tekevän. Halusin, että Jesse pitää musta kiinni koko ajan ja puhuu rauhallisella äänellä niitä näitä ja rauhoittelee ja silittää jos mua sattuu tai panikoin.

Pääsin leikkaussaliin jo tunnin päästä ilmoituksesta. Olin ehtinyt onneksi soittaa äitille ja laittaa viestit anoppilaan ja muutamalle kaverille ja tietysti päivittää tilannetta teille ;)

Leikkaussali oli paljon "viihtyisämpi" kuin mitä odotin. Se ei näyttänyt perinteiseltä leikkaussalilta metallipintoineen yms. vaan tavalliselta hoitohuoneelta. Siirryin leikkauspedille ja heti ympärillä hääri monta henkilöä. Jokainen esitteli itsensä ja kertoi mitä tekee. Tuli happiviikset, vaihdettiin asentoa, laitettiin monta tippaa, kerrattiin tilanne, juotettiin nestettä vatsan neutralisoimiseksi, laitettiin myssy ja vaikka mitä. Opiskelija kävi kysymässä lupaa saada seurata leikkausta. Nyökkäilin vaan kaikille ja yritin pysyä menossa mukana. Anestesialääkäri tuli tutuimmaksi, koska hän oli koko leikkauksen ajan vieressäni ja selitti mitä tapahtuu.

Sain spinaalipuudutuksen. Se laitettiin selkään ja sitä varten mun piti olla mahdollisimman pienessä sikiöasennossa liikkumatta selkä kissamaisesti köyristettynä. Nyt en muista tarkkaan, mutta selkää pistettiin useampaan otteeseen ja pari kertaa kuulin lääkärin sanovan, ettei se nyt mene kohdalleen ja mua työnnettiin enemmän kippuraan. Se oli tosi vaikeaa ison masun kanssa, kun se jäi puristuksiin ja oli vaikea hengittää. Lopulta puudute saatiin laitettua ja pikkuhiljaa tunto katosi jaloista. Se oli hassun tuntuista. Tässä vaiheessa Jesse tuli saliin. Jesse oli mennyt vaihtamaan leikkaussalivaatteet päälle.

Pelkäsin etukäteen juurikin puudutuksen laittoa. Laittohetkellä pelko oli ihan minimissä. Kaikki olivat niin mukavia, että mulle tuli hyvä ja turvallinen olo. Asiat tapahtuivat myös sellaisella tahdilla, etten ehtinyt pelätä tai stressata mistään. Mietin poikia ja odotin ensikohtaamista <3

Alkuvalmistelut oli tehty ja leikkaavat lääkärit tulivat saliin. Yhteensä salissa oli noin 15 ihmistä. Ainakin kaksi leikkaavaa lääkäriä, anestesialääkäri, sairaanhoitajia(?), opiskelija, kaksi lastenlääkäriä. Puudutuksen tehokkuutta kokeiltiin jollain kylmällä. Ensin laitettiin kylmää mun poskelle ja sen jälkeen vatsalle ja kylkiin. Meni monta kertaa ja aika pitkään, kun tunsin edelleen kylmää tai viileää. Oli tosi hankala sanoa miltä se tuntuu. Tunsin selvästi sen kylmän kosketuksen, mutten osannut sanoa oliko se kylmempi kuin edellisellä kokeilukerralla ja tuntuiko se selvästi kylmältä vai vaan kosketukselta. Anestesialääkäri vaikutti jo turhautuneelta, kun vastasin niin epämääräisesti. Hän sanoi, että kosketus kuuluukin tuntea, ei kylmää. Sanoin niin selvästi, kun pystyin. Tuntui selvästi ja vieläkin aika viileältä.

Yhtäkkiä tunsin kovaa kipua vatsalla ja lääkäri sanoikin, että nyt aloitettiin. Heti alusta alkaen sattui ja paljon! En osaa sanoinkuvailla sitä kipua ja tunnetta. Sanoin, että sattuu ja anestesialääkärin ilme oli aika huolestunut. En tiedä ehtikö puudutus vaikuttaa kunnolla. Tärisin, kyyneleet valui, puristin silmiä kiinni, verenpaine romahti ja Jesseltä katosi varmaan tunto sormista.

Sairaanhoitaja kysyi onko paha olo, johon nyökkäsin. Sain verenpaineeseen lääkettä ja varmaan jotain muutakin, kun olo oli aika hämärä. Kipu yltyi yltymistään ja tunsin ihan selvästi mitä siellä tehdään. Vähiten kipua tunsin, kun poikia otettiin ulos ja vatsaa venytettiin. Luulin aina, että se on kivuliain vaihe. Jossain vaiheessa multa kysyttiin haluaisinko kuunnella radiota, etten keskity leikkaukseen. Radio laitettiin päälle ja kärvistelin Jukka Pojan tahtiin. Muistan myös miettineeni Greyn anatomiaa, kun leikkaavat lääkärit juttelivat keskenään kaikessa rauhassa kesälomasuunnitelmistaan yms., samalla kun operoivat. Hassua ehkä, mutta se rauhoitti. Ei ollut hätää, kun lääkärit ottivat niin rennosti.   

Aloin itkeä, kun anestesialääkäri sanoi, että ihan kohta pojat on täällä. Enää pieni hetki. Tulee juhannusvauvat. Meni 9 minuuttia leikkauksen aloittamisesta, kun A-vauva syntyi, 10.41. Lääkärit kehuivat pojan ulkonäköä ja saatiin nähdä poju vilaukselta. Pelästyin pojan kokoa, niin pieni. Minuutti sen jälkeen syntyi B-vauva parkaisten kovaan ääneen, 10.42. Nähtiin B-poika ja kaikki alkoivat onnitella meitä. Olo oli epäuskoinen, mutta niin onnellinen! Katsottiin Jessen kanssa toisiamme enkä ikinä unohda sitä hetkeä.

Mua alettiin ommella ja vielä kerran tunsin todella kovaa kipua, kun vatsaa huuhdeltiin/pestiin. Lääkärit kuuli mun huohottavasta hengityksestä, että tuntuu pahalta ja koittivat rauhoitella. Jesse lähti poikien luo. Hetken päästä Jesse tuli B-pojan kanssa moikkaamaan. Sain pojan vierelle ja juttelin hetken.

Pojat ja Jesse lähtivät kohti Lastenklinikkaa, kun ensiapu oli annettu. A-poika syntyi vaisuna ja vasta pari päivää synnytyksen jälkeen saatiin tietää synnytyskertomuksesta, että poikaa oli elvytetty 6 minuuttia heti syntymän jälkeen.(!!!) Sen takia olin saanut vain B-pojan vierelleni. B-poika syntyi parkaisun kera ja voi hyvin.

A-vauva 1580g 42cm apgar-pisteitä 2/2/9
B-vauva 1660g 41,8cm apgar-pisteitä 6/7

Ompelemisen jälkeen poistettiin tukilanka alakautta. Se oli ihan pikkujuttu, lähti helposti enkä tuntenut mitään. Kaikki salissa onnittelivat ja tunsin ylpeyttä, meidän pienet pojat!

Siirryin heräämöön, jonne Jesse tuli melkein heti. Mukanaan ekat kuvat pojista! Tuijotin kuvia ja yritin sisäistää , että olen äiti! Sain paljon onnitteluviestejä ja aika heräämössä meni nopeasti. Olin siellä noin pari tuntia. Haava tuntui kipeältä, kun aloin liikutella jalkoja ja sain särkylääkettä.

Heräämöstä siirryin lapsivuodeosastolle vauvattomien huoneeseen. Sain säännöllisesti särkylääkettä ja jalkojen tunnon palautumista tarkkailtiin. Sektion aikana tai sen jälkeen ei tullut komplikaatioita (paitsi A-vauvan hengittämättömyys). Kohtu supistui nopeasti, jälkivuoto oli/on normaalia, haava on siisti ja parantunut hyvin. Leikkaavaksi lääkäriksi sattui onneksi jo osastolla tutuksi tullut osastolääkäri, joka on sairaalan ainoa itsestään sulavilla tikeillä leikkaava. Hän leikkaa 1 potilaan/kk, joten kävi aika hyvä tuuri!      

Jesse oli aivan ihana, täydellinen tukihenkilö. Teki kaiken juuri kuten olin toivonut ja muisti ottaa jopa kuvia ;) Sektiosta jäi hyvä mieli, vaikka alun kipu olikin ihan jäätävää. Koko hoitohenkilökunta oli mukavaa ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Synnytyksestä jäi positiivinen kuva eikä sektio ollut kokemuksena ollenkaan niin paha mitä olen muilta kuullut. Seuraavaksi voisin kirjoittaa sektiosta toipumisesta. xxxx

Jäikö jotain kertomatta, mitä haluatte tietää?

KOTONA!

Nyt se on ohi, yksi ajanjakso elämästä on takana päin. 8 viikkoa ja 2 päivää olin osastolla ja kyllä kannatti, vaikka oli raskasta. Meidän pienet sai sen ansiosta monta elintärkeää masuviikkoa lisää. 

Lapsivuodeosastolla olin vauvattomien huoneessa onneksi, mutta teki vähän pahaa tottakai, kun osastolla pörräsi äitejä isien ja vauvojen kanssa. Söin aamiaista tuoreiden perheiden välissä ja katselin tuhisevia vauvoja. Onneksi vauvattomille on järjestetty oma huone.

Olin suurimman osan ajasta poikien luona. Molemmilla menee todella hyvin! A-poju on nyt selvästi vahvempi ja jaksaa jo olla hereillä, kun taas B-poju tykkää nukkua ja hengitystä pitää tarkkailla vähän enemmän. A hengittää itse ilman apua ja on päässyt jo monesta laitteesta irti. B:llä on vielä nasaali, mutta teho on vähennetty minimiin.

Lauantaina sain A:n ensimmäisen kerran kenguruhoitoon (=vauva otetaan paljasta rintakehää vasten pelkkä vaippa päällään, jolloin vauva tuntee mun sydämensykkeen, lämmön ja on ihokosketuksissa, se tekee vauvalle tosi hyvää)! Se oli ihanaa! Poju nukkui rauhallisesti ja välillä vähän tuhahteli ja availi silmiä!!! Alkoi jopa hamuamaan rintaa ja sai jo ekat makupisarat suuhun! :) Hoitaja oli ihmeissään. Jesse nosti pojan takaisin kaappiin. Pojan nostaminen ja siirtäminen on pelottavaa, kun toinen on niin pieni, mutta Jesseltä se kävi luonnostaan. Poika ei itkenyt yhtään, kun isi nosti.  

B pääsi kenguruun eilen mulle ja A oli Jessellä. Istuttiin vastakkaisilla puolilla isoa huonetta, koska pojat ei valitettavasti ole vierekkäisissä kaapeissa. Kengurussa vierähti monta tuntia. Syötettiin pojat (nenämahaletkun kautta), juteltiin, tuijoteltiin toisiamme ja nukuttiin vähän. Jesse jutteli A:n kanssa pitkät keskustelut ja poju tuijotti isiä suoraan silmiin pitkän tovin. A yritti myös hamuta Jessen nänniä, joten siirrettiin poju mulle. Kenguruhoidon aikana paita kastuu ja siitä, kun aloitettiin kenguruhoito, on maitomäärä yli kymmenkertaistunut! Eilen pojat sai pelkästään oman äidin maitoa :)

Saattaa olla, että pojat siirretään tänään jatkohoitoon "omaan sairaalaan", joka sijaitsee meiltä alle 10 minuutin ajomatkan päässä!!! Pojat eivät tarvitse enää vaativaa tehohoitoa vaan pärjäävät normaalissa hoidossa :) Hoitaja sanoi jopa, että erityisesti A-vauva voisi kotiutua 33-34 viikoilla nenämahaletkun kanssa jos voinnissa ei ilmene muutosta huonompaan. Kuulostaa uskomattomalta!? Oltiin varauduttu kuukauden/kuukausien sairaala-aikaan, mutta kohta meitä voi olla jo useampi täällä!
Riippuu tietysti mihin suuntaan vointi etenee ja tilanteet voi muuttua nopeastikin, mutta silti! Vau.

Otsikko viittaa kotiutumiseen, höpötän kaikesta muusta. Eilen lähdettiin poikien luota viiden jälkeen ja etsittiin paniikissa rintapumppua kaupoista. Onneksi sellainen löytyi S-marketista, perus Medelan käsipumppu. Raskasta hommaa, mutta onneksi puolet päivän pumppauksista voi tehdä sairaalassa samalla, kun on poikien luona. Siellä on ihana sähkötuplapumppu!

Oli vartti aikaa ennen kauppojen sulkeutumista ja tuli kiire ostaa ruokaa. Olin päättänyt jo kauan aikaa sitten mitä kaikkea ostan "ekaksi illaksi kotona". Se ei ihan onnistunut, koska oli kiire ja kaupan hyllyt ammotti tyhjyyttään juhannuksen jäljiltä. Olin kaiken lisäksi ihan sekaisin kaupassa. Seisoin paikallani ja tuijotin hedelmiä, mutten osannut päättää mitä otan ja paljonko ja mikä on normaali kilohinta. Tuskastuin ja melkein aloin itkeä! Sain otettua jotain, mutta tänään pitää tehdä uusi reissu paremmalla ajalla ja valikoimalla.

Koti ei tuntunut heti kodilta. Tuntui kuin olisin väärässä paikassa. Pyörin ympäri kämppää hetken ja katsoin purkamattomia tavaroita. Tavaroita, joita Jesse on tuonut sairaalasta, nurkassa nököttäviä äitiyspakkauksia, pesemättömiä vaatteita... Meni hetki ennen kuin rauhotuin. Laitettiin Jessen kanssa mun sairaalakassien sisältö paikoilleen ja nyt voin sanoa, että ihana olla kotona!

Pitkä ja sekava teksti, anteeksi! Yritän jakaa tulevia postauksia enemmän tiettyihin aiheisiin. Tulossa ainakin sektiopostaus ja kommentteihin vastaaminen. Jesse sai onneksi 2 päivää vapaata töistä, joten me lähdetään nyt yhdessä poikien luo. xxxx              

Eka kokonainen päivä äitinä

Nukuin viime yön hyvin. Heräsin jo kuuden aikaan suht virkeänä ja luin blogin kommentit kyyneleet silmissä. Niistä herkistyneenä nukahdin uudelleen ja heräsin seiskan jälkeen aamulääkkeiden ottoon. Söin aamupalaa ja nautin mehusta. Punaista sekamehua, sitä teki niiiin mieli ennen sektiota, kun olin ollut jo pitkään kuivin suin. 

Kävin suihkussa ja näin itteni kokovartalopeilistä ekaa kertaa 2 kuukauteen. En järkyttynyt niin pahasti mitä kuvittelin. Maha on vetäytynyt tosi hyvin, sektiohaava on siisti (mustelmilla) ja olo on kevyt. Suihku teki ihmeitä olemukselle ja mielelle. 

Käytiin poikien luona Jessen kanssa kaksi kertaa tänään. Yön aikana A-vauva oli terhakoitunut, mutta B-vauva oli joutunut hengityskoneeseen. Pikkuinen oli väsähtänyt hengittämiseen ja sen takia vaihdettiin ylipainenasaali hengityskoneeseen. Poikien hoitaja sanoi, että koneesta päästään luultavasti eroon tulevien päivien aikana, ehkä jo tänä yönä. Pidettiin pojua kapalossa (eli pidettiin käsiämme pojan pään päällä ja selällä), juteltiin kovasti ja saatiin poika rauhoittumaan ja nukahtamaan. 

Osallistuttiin A-vauvan hoitoon. Annettiin maitoa nenämahaletkuun ja pikkusuulle maisteltavaksi, pidettiin kapalossa ikävien toimenpiteiden aikana ja harjoiteltiin otteita, mm.vaipan vaihdossa. Pelottaa käsitellä niin pientä ja haurasta rakkauspakkausta. Sitä miettii miten ja mihin uskaltaa koskea. Olo on epävarma ja tietämätön. Hoitaja on onneksi tosi mukava ja auttaa ja opastaa meitä hyvin. 

Kerrottiin poikien etunimet osastolla ja heti tuli jotenkin konkreettisempi olo ja tunsin pääseväni lähemmäs poikia. 

Olen saanut vietyä pojille oman maman maitoa :) Käsilypsyllä on tullut jo ihan hyvä määrä. Toivottavasti maidontuotanto lähtee kunnolla käyntiin ja pysyy hyvänä, ettei siitä tule stressiä. 

Tänään koin ulkoilman ekaa kertaa tasan 2 kuukauteen. Se oli jännittävää! Kuulin liikenteen, tunsin lämpimän ilmavirran, aurinko lämmitti ja kevyt tuuli tarttui hiuksiin. Ihan mahtavaa, kun voi vapaasti taas liikkua ja sitä jopa suositellaan! Huomenna heti aamusta poikien luo, toivottavasti B-rakas jaksaa taas hengittää itse ja voi hyvin ja A pysyy yhtä hyväkuntoisena. xxxx

Tilannepäivitys

Mistäs lähtisin liikkeelle... Mut siirrettiin isompaan huoneeseen, kolmen hengen huoneeseen (jossa oon yksin), koska tarvittiin lisää tilaa tippalaitteille ja lukuisille mun tilaa ajoittain tarkastaville ihmisille. 

Tipassa menee nyt magnesiumia aamukuuteen asti (magnesium vaikuttaa vauvojen hermostoon), antibioottia, supistuksen estolääkettä ja sokeria. En oo syönyt tai juonut mitään 11 jälkeen ja olo on sen mukainen. 

Täällä käy lääkäri tai kätilö vähän väliä ja oon ollut kiinni monitorissa viidestä lähtien, jolla seurataan supistuksia ja poikien sykkeitä. Alkuillasta tuli jo hätä, kun supistuksen aikana B:n syke teki ison laskun. Huoneeseen tuli yhtäkkiä 2 kätilöä ja 2 lääkäriä sekä 1 labranäytteenottaja ja mut käskettiin kyljelleni. Pikku-ultralla lääkäri varmisti, että masussa voidaan hyvin! Onneksi, ehdin jo pelästyä. 

Supistuksia tulee 10 minuutin välein ja kestää n.minuutin kerrallaan. Välillä tulee 3 supparia per 10 min. Estolääke ei oo tehonnut vaan supparit on lisääntyny illan aikana. Tärkeintä on nyt, että tilanne saadaan pidettyä hallinnassa huomisaamuun, jolloin magnesium on saatu pojille. 

Jesse on onneksi vielä seurana. Äiti ja anoppila lähti pari tuntia sitten kotiin jännittämään. Jännittää ja pelottaa jäädä yksin tänne yöksi, kun ei yhtään tiedä mitä ja milloin tapahtuu! Jesse on onneksi puolessa tunnissa täällä. Se lähtee kotiin vasta, kun saadaan tilannetietoja eikä näytä siltä, että sektioon mennään yöllä. 

Huhhuh, en voi käsittää tätä! Mama näkee pojat luultavasti ihan piakkoin! <3 

Kiitos ihanista kommenteista, miten moni siellä jännääkään meidän kanssa! <3 xxxx

H-hetki lähenee...

Nyt on nopealla tahdilla tullut muutoksia. Koti ei ole enää päällimmäisenä mielessä vaan lähestyvä synnytys. 

Eilen illalla langan kiristävä tunne paheni ja yöllä tunsin sen myös, vaikka yleensä nukun ongelmitta. Aamulla otettiin käyrät normaaliin tapaan ja kaikki on kuten pitääkin. Kiristävä tunne ja särky paheni ja lääkäri tuli käymään, kun lääkkeistä ei ollut apua. Otettiin verikokeet ja päätettiin tehdä sisätutkimus.

Ensin lääkäri katsoi sen ihmeellisen metallijutun (?) avulla ja sanoi näkevänsä pikkuisen jalan kalvojen läpi. 

Kädellä kokeiltaessa kohdunsuu on 3cm auki ja kalvot sekä A-vauvan jalka tuntuu selvästi. Tutkimuksen aikana saatiin aikamoiset naurut, kun kesken kohdunsuun kokeilun A-vauva potkaisi niin kovaa lääkäriä käteen, että lääkäri pelästyi ja peruutti monta askelta, mä pelästyin kun luulin, että jotain pahaa kävi ja kätilö pelästyi meidän pelästymistä ja varmasti vauvatkin! :D Lääkärille ei oo kuulemma ikinä ennen käynyt vastaavaa, koko pitkän uransa aikana! 

Ultratessa selvisi, ettei tukilanka pidä enää vaan on antanut periksi toisesta päästä. Kalvot roikkuu pitkällä ja on suoranainen ihme, että ne on pysyny ehjänä ilman tukea. Meidän pojat kun on niitä tulevia futistähtiä ja treeni on kovaa jo tässä vaiheessa :) 

Sain kolmannen kortisonipiikin (kaksi sain viikolla 23+), särkylääkettä ja supistusten estolääkettä. Lääkkeistä ei ollut apua ja muutama selkeä supistus on tullut ja kipu jatkuu. 

Oon vähän sekaisin kaikesta enkä kunnolla tiedä missä mennään tai mitä tapahtuu. Lääkärit ja kätilöt on ravanneet täällä tiuhaan ja tuntuvat olevan oikeasti valmiudessa. Tuntemuksia kuulostellaan säännöllisesti, jotta osataan ajoittaa magnesium-tipan aloittaminen niin, että se ehtii vaikuttaa 12 tunnin ajan. Siinä on hankaluutena, ettei sitä voida antaa enää uudelleen jos sattuukin "väärä hälytys". 

Päällimmäisenä jäi mieleen lääkärin puheista, että nyt koitetaan pitää pojat masussa niin kauan, että kortisoni ehtii vaikuttaa ja magnesium ehditään antaa. Jos vedet menee niin leikataan heti eikä siinä tilanteessa jäädä odottamaan magnesiumia. Olo on epäuskoinen ja jännittynyt. Kuulostaa oudolta, kun kätilöt ja lääkärit puhuvat synnytyksen käynnistymisestä ja miten vauvat "valmistellaan" maailmaan. xxxx

Tuleekohan meille juhannusvauvat? Apua! 

Ultra 29+5

Eilen oli taas osastoajan kohokohta, ultraus! Aamupäivällä oli ihania kavereita käymässä ja aika meni nopeasti. Pääsin ultrattavaksi vasta 15.30 ja ehdin jo pelätä, että sitä siirretään.
Ultraaja oli uusi lääkäri, joka aloitti sukupuolen katsomisella? En tiedä oliko tutustunut mun papereihin kunnolla. Kuulemma A näyttää selvältä pojalta, mutta B oli sellaisessa asennossa, ettei voi varmasti sanoa. Haha, identtiset pojat sieltä on ollut tulossa jo monta kuukautta... Lääkäri oli mukava ja kaikki on kunnossa.

Napavirtaukset hyvät molemmilla, lapsivettä normaali määrä, aktiivisia liikkujia, hyvät sykkeet, B:n aivokammio näyttää edelleen samalta. Molemmat perätilassa ja 
A painaa 1250 grammaa
B painaa 1200 grammaa 

Molemmat on kasvaneet hienosti! <3 

Ultrakuvista on kerta kerralta vaikeampi saada selvää. A:lla on käsivarsi kasvojen vieressä ja B:llä näkyy kasvojen piirteitä sivuprofiilissa.

Sisätutkimuksessa tarkastettiin kohdunkaula ja tukilanka. Kerroin, että välillä on puristavaa tunnetta ja pientä särkyä. Lääkäri ihmetteli, että oireita on niin vähän, kun tukilanka on tosi tiukalla ja selvästi puristaa. Langan lisäksi´näytöllä ei näkynyt kuin mustaa aukkoa eli auki ollaan sen verran mitä tukilanka on antanut periksi eli sisäsuulta kokonaan ja ulkosuulta 2cm! A:n jalka oli suoraan kanavassa ja langan päällä. Siitä olis pitänyt saada kuva, se näytti niin hassulta. Jalka on selkeästi löytänyt paikkansa, ei millään lähtenyt pois sieltä, vaikka kuinka hytkyteltiin. Jalka kanavassa ei tunnu mukavalta.

Langan poistamisesta ei puhuttu, vielä se sai jäädä paikalleen. Jos oireet pahenee tai synnytys käynnistyy niin se poistetaan. Kalvot oli tulleet jalan mukana sinne kanavaan asti ja nyt pitää vaan toivoa, ettei lapsivedet mene. Lääkärin mukaan sieltä tultais jo aika vauhdilla jos lankaa ei olisi. 
Nyt sain tavoitteeksi pari viikkoa, jos sinne 32 viikolle pääsisi. xxxx

Huomenna rikotaan 30 viikon raja!!!!

23+3

2% paremmat mahdollisuudet vauvoilla tänään kuin eilen! :)

Kiitos viime postaukseen kommentoineille, oli ihana lukea tsemppiviestejä, saada neuvoja ja tietää, että olette siellä <3

Eilen oli ihan ok päivä. Oon saanut kaksi kortisonipiikkiä kypsyttämään vauvojen keuhkoja. Huomenna prolutonia, kuten aina maanantaisin. Supistuksia on tullut (ei kipeitä, ainoastaan vatsaa kovettavia) alle 10/päivä ja kätilöiden mukaan tilanne on siltä osin nyt hyvä, etenkin kun lääkkeet tehoaa heti.

Eilisaamuna osastolääkäri tuli käymään, tosi mukava vanhempi herra. Heti alussa se varmisti moneen kertaan, että tiedänhän miten pieniä vauvat vielä on ja onko joku kertonut miten edetään. Lääkäri kertoi ihan suoraan riskeistä näin pienillä viikoilla ja halusi, että tiedostan sen. No tiedostan.

Nyt tehdään kaikki mahdollinen, jotta vauvat pysyy masussa niin pitkään ku mahdollista. Jos (ja lääkärin puheista päätellen kun) vauvat päättää syntyä lähiviikkoina, synnytys tapahtuu alakautta. Keisarinleikkauksessa on näillä viikoilla niin isot riskit sekä mulle että vauvoille.

Tuon kuultuani menin ihan hiljaiseksi ja keräsin itseäni hetken. Sain kerrottua, että synnytys pelottaa enkä tiedä yhtään mitä tehdä ja miten synnytys etenee. En oo vielä ollenkaan valmis siihen, vastahan tässä ollaan puolessa välissä raskautta. Lääkäri rauhoitteli ja sanoi, että sitä varten hän ja kätilöt ovat täällä. Mun täytyy vaan luottaa heihin.

Mutta oikeasti. Synnytys? Kukaan ei tiedä tapahtuuko se tunnin päästä vai huomenna vai ensi viikolla. Apua! Nään kamalia mielikuvia siitä, että ponnistan ummikkona, vauvat syntyvät ja viedään heti pois ja jos saadaankin kamalin mahdollinen uutinen hetki kaiken sen jälkeen.

Eniten ehkä pelottaa se, että mitä jos... Mitä sen jälkeen? Me lähdetään tyhjin käsin, sydän riekaleina kotiin saamatta mitään tästä kaikesta, vaikka "palkintona" piti olla jotain niin ihanaa ja rakasta. Tiedän, että täytyy ajatella positiivisesti, mutta mä oon sellainen tyyppi, että meen vielä enemmän lukkoon ja paniikkiin jos en oo "valmistautunut" myös siihen mahdollisuuteen, että jotain meneekin pieleen. Mulla pitää olla jonkinlainen ennaltamääritelty mielikuva siitä. Kuulostaa varmaan oudolta?

Tänään iloitaan, että päästiin taas päivä eteenpäin. Huomenna tavataan lastenlääkäri, joka kertoo meille keskoisuudesta ja varmasti täyttää tyhjiä aukkoja meidän päässä. Tavataan myös sosiaalityöntekijä ja tarvittavat paperiasiat lähtee toivottavasti rullaamaan.

Kuunneltiin äsken pikkumurujen sydänäänet ja hienosti kuului <3 xxxx

23+0! <3

Jee! Uusi viikko pyörähtänyt käyntiin! :) Enää viikko ja vauvoilla on jo mahdollisuudet selviytyä jos päättävät syntyä <3 Oon edelleen viettäny päivät kotona pääasiassa makuuasennossa. Käyn vessassa ja joka toinen tai kolmas päivä suihkussa ja joskus teen ite aamupalan. Muuten tosiaan makuullani ja Jesse hoitaa kaiken. Saan olla tosi kiitollinen, että mul on niin ihana ja kärsivällinen mies! En selviäis ilman sitä.

Langasta on nyt viikko. Epäilin aika vahvasti, että pystyn olemaan kotona ja vauvat pysyy masussa tähän asti. Olo oli ahdistunut ja pelkäsin jopa nousta vessaan. Epävarma olo helpotti vähän viikonlopun aikana.

Muutama uusi tuntemus on tullut tän viikon aikana:

välillä alaselkää on vihlonut menkkamaisesti ja on tuntunut siltä kuin joku työntäis puukkoa alapäähän. Viikon aikana on tullut 3 kovettumissupparia (ne on onneks pysyny poissa). A:n potkut tuntuu tosi alhaalla, nivusen alapuolella. Saan käydä jatkuvasti vessassa, kun pikkunen monottaa suoraan rakkoon. Pelottaa, että vauva on jo laskeutunut. Mistä laskeutumisen tietää?

Muuten oireet on pysyneet samana; paikat puutuu ja kipeytyy helposti ja turvottaa. Nyt huomaan miten liikkumisesta on tullut vaivalloisempaa. On vaikea kääntää kylkeä ja nousta ylös. Liikkeet on hitaita. Olo tuntuu isolta! Mahtavaa, että pääsin viikon eteenpäin. 23 <3 xxxx