Fiilikset lasketun ajan jälkeen

Laskettu aika oli puolitoista viikkoa sitten. Näihin yhteentoista päivään on sisältynyt laaja skaala tunteita ja fiilikset on vaihdelleet tiheästi. En tiedä missä vaiheessa iski sellainen epätoivo, ettei vauva synny ikinä. En olisi uskonut, että lasketun ajan ohittaminen voisi nostaa näin vahvoja tunteita pintaan. Tiedän suurimman osan vauvoista syntyvän raskausviikoilla 38-42 ja laskettu aika on oikeastaan vain päivä muiden joukossa. Siitä huolimatta lasketun ajan ohittaminen napsautti päässäni jotain.

Järjellä ajateltuna kyse on ihan pienestä hetkestä, olenhan odottanut vauvaa jo 40 viikkoa. Yhtäkkiä mahdolliset kaksi viikkoa lisää tuntuvat kuitenkin saavan epätoivoon ja tekisi mieli "luovuttaa". Meille on mieletön onni saada kokea keskosvauvojen jälkeen täysiaikaisena syntynyt vauva, jonka kanssa lähtökohdat ovat ihan erilaiset. Olen kiitollinen ja onnellinen pitkästä raskausajasta, mutta annan itselleni luvan myös muille tunteille.   

Muutamat päivät lasketun ajan jälkeen jännitin lähtöä ja odotin synnytyksen käynnistymistä innolla. Sitten tuli muutama huonompi päivä, jolloin ahdisti kaikki mahdollinen, olin väsynyt pitkään jatkuneista uniongelmista enkä edes jaksanut ajatella synnytystä. Muutama päivä meni suht neutraalisti ja nyt olen ottanut asenteen, että tehdään vielä kaikkea sellaista, mikä on hankalampaa sitten vauvan kanssa. Nyt on kieltämättä helpompi olla, kun huomisaamulle 41+5 on sovittuna yliaikaiskontrolli. Saadaan varmistus, että vauvalla on kaikki hyvin ja kuullaan painoarvio. Olen stressannut vauvan vointia, vaikka hän liikkuukin hyvin ja sokerit on pysyneet normaaleina.

Voiko kukaan samaistua 

näihin fiiliksiin?    

Raskauden viimeinen neuvolakäynti

Eilen oli raskauden viimeinen neuvola, koska seuraava mahdollinen raskauteen liittyvä käynti on jo yliaikaisuuskontrolli synnytyssairaalassa. Kontrolliaikaa soitellaan ensi viikon torstaina, mikäli neiti ei ole vielä siihen mennessä tullut.

Kaikki on hyvin. Verenpaine on ollut koko raskauden ajan matalahko, samoin kuin hemoglobiini. Nyt hemoglobiini oli noussut jo hyviin lukemiin. Kotona mitatut sokeriarvot on reippaasti raja-arvojen alapuolella ja paino on noussut maltillisesti älyttömästä turvotuksesta huolimatta. Vatsan sf-mitta oli laskenut. Terkan mielestä vauva on todella alhaalla ja hyvin asemissa, mutta sitä meille sanottiin jo rv 36. Parin päivän ajan olen tuntenut kovia liitoskipuja tms. vihlomista häpyliitoksen kohdalla ja kävely on vaikeampaa kuin aiemmin, välillä jopa kivuliasta.

kuvat 40+4, tänään viikkoja jo 40+6

Toivon, että vauva ehtii tulla luonnollisesti ennen käynnistystä. Mitä pidemmälle raskaus menee, sitä enemmän huomaan jännittäväni vauvan kokoa. Vauva on mitattu kontrolliultrissa aina viikkoihin nähden siroksi ja käytiin myös muutamassa kasvukontrollissa raskauden aikana, mutta siitä huolimatta jännitän.

Ihan pian on raskausaika ohi ja vauva-arki alkaa. Vaikka nyt loppua kohden on vaikea ajatella mitään muuta kuin vauvan syntymää, tiedän tulevani kaipaamaan tätä kaikkea ihan älyttömästi. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta meidän lapsiluku on kolme. Siitäkin syystä olen kiitollinen ja onnellinen hyvin sujuneesta raskausajasta ja kaikesta kokemastani. Kaksi toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaa raskautta, mutta tähän on hyvä "lopettaa". Meidän perheessä on kaksi poikaa ja pian yksi tyttö.    

Raskausviikko 38 & 39 - linea negra ilmestyi

Raskausviikko: 39+0

Painonnousu: +12,5kg

Mielitekoja: Mansikat, nektariinit, kirsikat, vuohenjuusto, Pepsi Max ja laku. Odotan sitä päivää, että voin miettimättä syödä mitä haluan! Tietysti on tärkeää pitää kiinni terveellisestä ruokavaliosta myös synnytyksen jälkeen, etenkin kun on ollut raskausajan diabetes, mutta silti se tietynlainen vapaus valita. 

"Fun fact": Minulle ilmestyi ihan yllättäen linea negra raskausviikon 38 alussa. Se kulkee navasta ylävatsaa pitkin.

Yleisesti: Olen kirjoittanut tätä postausta jo aikaisemmin jos joku ihmettelee alun raskausviikkoja. Tänään on raskausviikkoja jo 39+4 ja sunnuntaina koittaa laskettu aika. Raskausviikot 38 ja 39 on menneet toisaalta nopeasti, mutta samalla olen huomannut kuulostelevani kroppaani ja mahdollisia synnytykseen viittaavia oireita vähintäänkin alitajuisesti. Olen voinut ihan hyvin, mutta yöunet ovat edelleen katkonaiset ja nukun tunnin pätkissä. Ravaan vessassa, vireystasoni päivisin on laskenut ja vauva painaa alhaalla. Toisinaan vauvan liikkeet sattuu ja vatsa on jonkin aikaa arka ison mylläkän jälkeen. Nivusiin tulee ajoittain kuin puukoniskuja, selkää vihloo ja olen turvonnut jaloista ja käsistä. Saan edelleen supistuksia, monta kertaa tunnin aikana vuorokauden ympäri, mutta ne on vain voimakkaita harjoitussupistuksia. Koin kylläkin todella kipeitä supistuksia rv 39, mutta ne jäi ihan muutamaan.




Muuta: Nyt vihdoin ja viimein voin sanoa olevani valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen eli vauvantuloon ja jättämään raskaanaolemisen. Aina tähän saakka jännitin synnytystä enkä halunnut luopua raskaanaolemisesta ja raskausvatsasta, mutta 40 raskausviikon jälkeen voin todeta mieleni muuttuneen. Haluan saada vauvan syliini, kroppani takaisin ja suuremman skaalan vaatetta mahtumaan päälleni. Tiedän jo valmiiksi tulevani ikävöimään raskausaikaa, mutta haluan päästä aloittamaan vauva-arjen. Meillä on kotona kaikki valmista vauvaa varten ja pojat kysyvät joka ilta ennen nukkumaanmenoa milloin vauva syntyy. Tämänhetkiset fiilikset ovat, ettei varmaan ikinä. Vauva tuntuu asettuneen tiukasti aloilleen eikä hätkähdä mistään. Olen tehnyt vielä monen tunnin shoppailureissuja, suursiivonnut, pessyt ikkunoita ja vastapainona levännyt, saunonut ja syönyt hyvin, mutta ei. Hän tulee, kun tulee. Seuraava viikkokatsaus on "virallisen" raskausajan viimeinen, 40! Katsotaan tuleeko lisää viikkokatsauksia yliajalta, apua!

Millaisia oireita teillä oli 

ennen synnytyksen käynnistymistä? 

Päivystyskäynti synnytysosastolla

Tälle päivälle olin suunnitellut ihan toisenlaista postausaihetta, mutta nyt en vaan pysty kirjoittamaan mitään kevyttä höpöttelyä. Ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana pelästyin ihan tosissani, kun eilen illalla alkoi supistukset, jotka teki olosta todella epämukavan ja näin koko yön painajaisia. Lähdin poikien kanssa heti aamusta terveysasemalle, josta lääkäri konsultoi sairaalan gynekologia ja he päättivät, että olisi parasta mennä sinne näytille. Sain lähetteen, vein pojat dagikseen ja jatkoin matkaani sairaalaan. Yllätyin siitä, että he kirjasivat minut sisään synnytysosastolle ja hermostuneena heitin vitsillä, etten ajatellut vielä synnyttää. Odotin hetken, kunnes minut pyydettiin sisään. Gyne teki perustutkimukset ja ultrasi sekä alakautta, että vatsan päältä. Kohdunsuu on kiinteä ja kohdunkaulaa on yli 3cm eli kaikki on oikein hyvin! Se oli suuri helpotus, koska mielessäni olin jo varautunut kuulemaan sanat vuodelevosta. Vatsan päältä ultratessa tarkistettiin vauvan vointi ja hän liikkui aktiivisesti. Sain huokaista helpotuksesta ja ohjeet levätä kun siltä tuntuu.  

Gynekologi kertoi, että tuntemukseni johtuivat luultavasti ihan vaan asiaankuuluvista harjoitussupistuksista. Niistä ei tarvitse huolestua niin kauan kun ne ovat kivuttomia eikä niitä tule yhtäjaksoisesti. Kaksosraskaudessa en kovin paljon saanut kokemusta supistuksista, vaan kohdunkaula oli tuntemattani lyhentynyt todella lyhyessä ajassa olemattomiin ennen rv20. Lopulta ihan kevyillä supistustuntemuksilla oli kohdunsuu sektiopäivänä auki 6cm. "Kokemattomuuteni" normaaleista raskauteen liittyvistä tuntemuksista yhdistettynä ennenaikaisuuden pelkoon vaikuttavat paljon tähän raskauteen ja siitä ollaan juteltu neuvolassa.  

Olen käsittämättömän helpottunut ja onnellinen siitä, että kaikki on hyvin.  

Koliikkia?!

En halua uskoa tätä todeksi.

Luulen, että meidän refluksivauvat kärsivät myös koliikista. Huoh. 

Ihmettelin eilen, kun pari viime iltaa alkoi toistaa itseään - tasan klo 21 alkaa itku, valitus, kiemurtelu, huuto, kiljuminen. Mikään ei ole hyvä. Pojat näyttävät siltä kuin olisi nälkä, vaikka olisivat just syöneet. Jos syövät lisää niin lopulta huuto pahenee. Siitä ei siis ole kyse. Etenkään kun tämä noudattaa jo tiettyä kaavaa. Sydäntä riipivä ja hermoja raastava huuto jatkuu tarkalleen yhteen asti yöllä. Siihen ei auta mikään. Välillä tulee kohtausmainen huutoitku ja välillä vauva käy selvästi muutaman minuutin unessa, mutta herää kuin muistaen huutamaan. 

Tai no, keinutus, hytkytys, pomppiminen ja kaikenlainen liike auttaa hetkittäin vähän. Sylissä on oltava. 

^ ihana, tyytyväinen Theo

Kuulostaako siltä, että voisi olla koliikkia vai liittyykö vaan esim.refluksitautiin?

Oon huolissani, aivan poikki sekä henkisesti että fyysisesti, kyllästynyt ja vihainen jatkuvasti lisääntyviin vastoinkäymisiin ja öisin vauvojeni huutaessa nämä tunteet kymmenkertaistuvat ja tunnen luhistuvani.  Tuntuu tosi pahalta. 

Sekä refluksi että mahdollinen koliikki on yhtä pahoja molemmilla pojilla. Täällä on siis kaksi vauvaa, joita täytyy jatkuvasti tarkkailla refluksikohtausten varalta ja joita täytyy heijata rauhoittavasti yöllä. Pahimmillaan toinen näyttää tukehtuvansa ja toinen huutaa naama punaisena. Pärjätään joten kuten öisin, kun meitä on kaksi. Molemmat valvoo yhden vauvan kanssa. Pelottaa arki, miten silloin jos pojat voivat välillä päivisinkin huonosti (kuten nyt)? En pärjää yksin kahden heijattavan kanssa. 

^Jesse kävi tänään hakemassa keinusitterin, mikä ostettiin tori.fi:n kautta mukavalta perheeltä. Keinu on hätäratkaisu ja kokeilu; tehdään mitä vaan mikä saattaa helpottaa öitä. Seuraava hankinta on rintareppu/kantoliina. Siinä voi olla poikien kiva köllöttää ja se säästää äidin ja isin voimia. On kovaa treeniä kantaa viisikiloista 4 tuntia samalla hytkyen ja heiluen. Ainakin kilot karisee jos ei muuta. 

^ Suloinen Jimi 

Ihanan lukijan neuvosta yritin varata aikaa Tiina Tuomelalle, joka on erittäin paljon kehuttu ja arvostettu lastenlääkäri, mutta harmikseni hän ei ota tällä hetkellä uusia potilaita. Sain ajan toiselle kuulemma todella hyvälle lastenlääkärille Pikkujättiin ensi perjantaille. Siihen asti täytyy jaksaa, odotan aika paljon siltä lääkärikäynniltä. Me tarvitaan apua tähän! xxxx

Hätä

Tänään tapahtui jokaisen äidin painajainen: lapsi lopetti hengittämisen. 

Olin vaihtamassa vaippaa Jimpalle ennen syöttöä. Yhtäkkiä Jimppa meni jäykäksi, silmät pullistui ja pikkuinen näytti tukehtuvan. Henki ei kulkenut yhtään ja poika muuttui pikkuhiljaa siniseksi. Yritin silittää ronskimmin, taputin selkää ja käänsin kyljelleen. Tilanne paheni ja juoksin hakemaan puhelimen. Tärisin älyttömästi ja näppäilin 112. Pidin poikaa kyljellään ja taputtelin samalla selkää, kun odotin hätäkeskuksen vastausta. 

Mukava nainen aloitti kysymällä vauvan ikää, olin niin paniikissa, että jouduin miettimään pitkään. Sönkötin lasketusta ajasta ja kuulin pienen paniikin myös naisen äänessä. Sain ohjeen laittaa vauvan polvien päälle vähän kuin roikkumaan taputellen selkää. 

Linja pysyi auki ja ambulanssi lähti tulemaan. Sillä tuntui kestävän ikuisuus. 

Nainen kysyi vähän väliä miten tilanne etenee. Oli helpottavaa kuulla, että Jimpan hengitys alkoi pikkuhiljaa palautua. Jimppa sai kerta kerralta enemmän happea. Just ennen ambulanssin tuloa Jimppa alkoi pienesti itkemään, huh. 

Ambulanssi soitti yhdessä vaiheessa ajo-ohjeita (!!) multa, kun oli vahingossa mennyt väärään paikkaan. Onneksi Jimppa sai jo siinä vaiheessa vähän henkeä, koska muuten en tiedä olisiko meillä enää toista poikaa :( nyt tuli taas itsellä itku. 

Ambulanssilla siis kesti yllättävän kauan! Niin kauaa ei olis pikkuinen selvinnyt hengittämättä... Theo oli onneksi rauhallisena lattialla koko tilanteen ajan. 

Lähdin poikien kanssa ambulanssilla sairaalaan. Matkalla Jimppa oli jo rauhallinen, hengitti ja puolinukuksissa.  

^meidän pikkuäijä-potilas <3

Jesse tuli samantien töistä suoraan sairaalaan. Nyt me ollaan lasten päivystyksessä eikä syy ole vielä selvinnyt. Molemmat tuhisee vierekkäin <3 Jimppa jää tarkkailuun ja syytä selvitellään. 

En enää ikinä halua kokea samaa! Se tunne, kun ei pysty auttamaan tukehtuvaa lasta ja lapsi katsoo kärsien silmiin :( 

Just olin oppinut luottamaan poikien hengitykseen ja pystyin jo elämään heidän kanssaan pelkäämättä, ilman hengitysmonitoreja... Toivon, että syy selviää ja sille voidaan tehä jotain. Pelottaa pikkuisen puolesta! <3 xxxx

Rakkaat poikamme ovat täällä

Sektio sujui muuten hyvin, mutta tunsin todella kovaa kipua alkuvaiheessa ja luulin kuolevani. En tiedä olinko tarpeeksi puutunut. Jesse oli ihana ja silitti ja höpötti mulle koko leikkauksen ajan. Ei mennyt kauaa, kun A-vauva syntyi ja sain nähdä pienen poikani. Hetken päästä siitä syntyi B-vauva, joka parahti ja syntyi kuulemma sormet suussa <3 B-vauva oli niin hyväkuntoinen, että sain silittää ja ihmetellä vauvaa vierelläni hetken. Pojat lähtivät aika pian kohti Lastenklinikkaa Jesse mukanaan.

Olin heräämössä, kun Jesse tuli kuvien kanssa. Ihastelin pieniä, suloisia rakkaitani ja oli/on edelleen vaikea uskoa olevani äiti. Sektiotilanne meni niin nopeasti, että vieläkin kaikki tänään tapahtunut ihmetyttää.

6 tuntia sektion jälkeen nousin sängystä, koska halusin poikieni luo. Kätilö sanoi, että ylös vaan heti, kun siltä tuntuu. 6 tuntia oli kuitenkin minimiaika, mikä haavalle piti antaa aikaa levätä. 

Nouseminen ei ollut (ainakaan tänään) niin tuskallista kuin olin ajatellut. Pääsin pyörätuolilla poikien luo, jonne menin Jessen ja vanhempieni kanssa. 

Poikien näkeminen keskoskaapeissa oli koskettavaa ja edelleen jaksoin ihmetellä olivatko ne kaksi suloista tuhisijaa todella olleet mahani sisällä vielä hetkeä ennen.

Poikien tila on vakaa ja kaikki on hyvin. A-vauva tarvitsi alkuun vähän apua hengittämiseen, mutta B-vauva hengitti alusta asti itse. Nyt molemmat hengittävät itse, mutta ovat ylipainenasaalissa. Poikien syntymäpainot yllätti positiivisesti kaikki: viime viikolla ultrassa arvioitiin n.1200g, mutta pojat painoivat onneksi yli 1500g kumpikin syntyessään. 

Juttelin pojille käydessäni teholla ja pidin kättä toisen selällä ja Jesse toisen. Se rauhoittaa poikia. B söi jo minituttia, mutta A keskittyi nukkumiseen ja hengittämiseen. Huomenna saadaan ehkä jo antaa kenguruhoitoa :) 

Oma vointi on tällä hetkellä todella hyvä. Toivottavasti herään huomenna yhtä hyvinvoivana. Jesse tulee aamulla ja voinnin niin salliessa käydään pihalla pyörätuolilla (!!) ja mennään poikien luo. Näillä näkymin kotiudun sunnuntaina. 

Teen erillisen sektiokertomuksen mahdollisimman pian, jossa kerron laajemmin sektiosta ja tuntemuksistani. Onko jotain erityistä mistä haluaisitte kuulla? xxxx 

Nyt halusin vaan kertoa, että meillä on kaikki hyvin. KIITOS taas ihanista kommenteista ed.postauksiin, olette parhaita! <3

Tilannepäivitys

Mistäs lähtisin liikkeelle... Mut siirrettiin isompaan huoneeseen, kolmen hengen huoneeseen (jossa oon yksin), koska tarvittiin lisää tilaa tippalaitteille ja lukuisille mun tilaa ajoittain tarkastaville ihmisille. 

Tipassa menee nyt magnesiumia aamukuuteen asti (magnesium vaikuttaa vauvojen hermostoon), antibioottia, supistuksen estolääkettä ja sokeria. En oo syönyt tai juonut mitään 11 jälkeen ja olo on sen mukainen. 

Täällä käy lääkäri tai kätilö vähän väliä ja oon ollut kiinni monitorissa viidestä lähtien, jolla seurataan supistuksia ja poikien sykkeitä. Alkuillasta tuli jo hätä, kun supistuksen aikana B:n syke teki ison laskun. Huoneeseen tuli yhtäkkiä 2 kätilöä ja 2 lääkäriä sekä 1 labranäytteenottaja ja mut käskettiin kyljelleni. Pikku-ultralla lääkäri varmisti, että masussa voidaan hyvin! Onneksi, ehdin jo pelästyä. 

Supistuksia tulee 10 minuutin välein ja kestää n.minuutin kerrallaan. Välillä tulee 3 supparia per 10 min. Estolääke ei oo tehonnut vaan supparit on lisääntyny illan aikana. Tärkeintä on nyt, että tilanne saadaan pidettyä hallinnassa huomisaamuun, jolloin magnesium on saatu pojille. 

Jesse on onneksi vielä seurana. Äiti ja anoppila lähti pari tuntia sitten kotiin jännittämään. Jännittää ja pelottaa jäädä yksin tänne yöksi, kun ei yhtään tiedä mitä ja milloin tapahtuu! Jesse on onneksi puolessa tunnissa täällä. Se lähtee kotiin vasta, kun saadaan tilannetietoja eikä näytä siltä, että sektioon mennään yöllä. 

Huhhuh, en voi käsittää tätä! Mama näkee pojat luultavasti ihan piakkoin! <3 

Kiitos ihanista kommenteista, miten moni siellä jännääkään meidän kanssa! <3 xxxx

H-hetki lähenee...

Nyt on nopealla tahdilla tullut muutoksia. Koti ei ole enää päällimmäisenä mielessä vaan lähestyvä synnytys. 

Eilen illalla langan kiristävä tunne paheni ja yöllä tunsin sen myös, vaikka yleensä nukun ongelmitta. Aamulla otettiin käyrät normaaliin tapaan ja kaikki on kuten pitääkin. Kiristävä tunne ja särky paheni ja lääkäri tuli käymään, kun lääkkeistä ei ollut apua. Otettiin verikokeet ja päätettiin tehdä sisätutkimus.

Ensin lääkäri katsoi sen ihmeellisen metallijutun (?) avulla ja sanoi näkevänsä pikkuisen jalan kalvojen läpi. 

Kädellä kokeiltaessa kohdunsuu on 3cm auki ja kalvot sekä A-vauvan jalka tuntuu selvästi. Tutkimuksen aikana saatiin aikamoiset naurut, kun kesken kohdunsuun kokeilun A-vauva potkaisi niin kovaa lääkäriä käteen, että lääkäri pelästyi ja peruutti monta askelta, mä pelästyin kun luulin, että jotain pahaa kävi ja kätilö pelästyi meidän pelästymistä ja varmasti vauvatkin! :D Lääkärille ei oo kuulemma ikinä ennen käynyt vastaavaa, koko pitkän uransa aikana! 

Ultratessa selvisi, ettei tukilanka pidä enää vaan on antanut periksi toisesta päästä. Kalvot roikkuu pitkällä ja on suoranainen ihme, että ne on pysyny ehjänä ilman tukea. Meidän pojat kun on niitä tulevia futistähtiä ja treeni on kovaa jo tässä vaiheessa :) 

Sain kolmannen kortisonipiikin (kaksi sain viikolla 23+), särkylääkettä ja supistusten estolääkettä. Lääkkeistä ei ollut apua ja muutama selkeä supistus on tullut ja kipu jatkuu. 

Oon vähän sekaisin kaikesta enkä kunnolla tiedä missä mennään tai mitä tapahtuu. Lääkärit ja kätilöt on ravanneet täällä tiuhaan ja tuntuvat olevan oikeasti valmiudessa. Tuntemuksia kuulostellaan säännöllisesti, jotta osataan ajoittaa magnesium-tipan aloittaminen niin, että se ehtii vaikuttaa 12 tunnin ajan. Siinä on hankaluutena, ettei sitä voida antaa enää uudelleen jos sattuukin "väärä hälytys". 

Päällimmäisenä jäi mieleen lääkärin puheista, että nyt koitetaan pitää pojat masussa niin kauan, että kortisoni ehtii vaikuttaa ja magnesium ehditään antaa. Jos vedet menee niin leikataan heti eikä siinä tilanteessa jäädä odottamaan magnesiumia. Olo on epäuskoinen ja jännittynyt. Kuulostaa oudolta, kun kätilöt ja lääkärit puhuvat synnytyksen käynnistymisestä ja miten vauvat "valmistellaan" maailmaan. xxxx

Tuleekohan meille juhannusvauvat? Apua! 

MAHTAVIA UUTISIA!!!

Lääkäri kävi äsken ja tapansa mukaan ihmetteli miten ollaankaan jo näin pitkällä. Kerroin, että tukilanka tuntuu puristavalta ja kipeältä erityisesti poikien liikkuessa ja potkiessa. Supistuksia tai muita oireita ei ole. 

Suureksi yllätykseksi lääkäri mainitsi sanan KOTI. Koti, minä, minä ja vauvamasu kotiin?! 

Kaikki on mennyt niin hienosti, että jos tilanne pysyy samanlaisena viikoille 33-34 niin pääsen kotiin jatkamaan lepoa. Uskomatonta. Sain tästä ihan uudella tavalla tsemppiä. Nyt on selkeä päämäärä! Toivottavasti vointi pysyy näin hyvänä eikä pojat ala näyttää tulemisen merkkejä seuraavien parin viikon aikana. 

Iloista maanantaita! xxxx

Ps. kuva ihanasta työkavereilta saadusta vaippakakusta! <3 

Aurinkoisia päiviä

Sieltä huhuiltiin jo mitä tänne kuuluu. Tänne kuuluu ihan hyvää, oikeastaan niin hyvää kuin sairaala-arkeen voi kuulua. Ulkona paistaa aurinko jo ties monetta päivää putkeen, kesä on täällä. Tänään on eka päivä, kun oon avannut verhot kunnolla. Yleensä Jesse avaa ne mun kielloista huolimatta illalla, etten asu "lepakkoluolassa" :D Nyt oon ihastellut kesäilmaa jo aamusta alkaen. Tänään on hyvä päivä. Oon muuten lisännyt omiin rutiineihini vaatteiden vaihdon. Piristää laittaa päiväksi oma paita päälle sairaalapaidan sijaan. Täällä alkaa vaatekaappi täyttymään, kun Jesse tuo kotoa t-paitoja. Kotiutumisvaatteetkin on valittu: maximekko ja varvastossut :)

Maanantaina oli "neuvolapäivä" eli tsekattiin kaikki sama mitä neuvolassa. Hemoglobiini 118 ja verenpaine 103/66. Kaikki oli kunnossa. Juttelin lääkärin kanssa, joka kertoi miten edetään.
Viikolla 34 kaikki on onnellisia, viimeistään viikolla 36 tehdään sektio. Taas lisättiin loppuun se, että kohdunsuun ei uskota kestävän viikolle 34 asti pelkällä langalla. Päivä kerrallaan (miten turhauttava ja kuultu lausahdus) edetään. Jos lapsivedet menee, niin tehdään sektio saman tien poikien perätilan takia. Silloin on niin suuri riski napanuoran esiinluiskahtamiseen. Jos lanka pettää, niin katsotaan tilanteen mukaan miten edetään. Silloin on mahdollista vielä koittaa jarrutella kohdunsuun avautumista levolla ja supistuksen estolääkkeillä. Yllätyin, että vesienmenon jälkeen toimitaan niin nopealla tahdilla.    

Huomenna päästään taas uudelle viikolle, 29. Pojat voi hyvin, yhtä liikkuvaisia kuin aina. Ultra on oletettavasti ensi tiistaina, jännitän taas paljonko painoa on kertynyt pikkuherroilla.

Kätilöt on ehdottaneet jos muuttaisin useamman hengen huoneeseen. Tässä huoneessa on tuijotettu seiniä nyt 6 viikkoa ja maiseman vaihdos tekisi kuulemma hyvää. Mulla on hieman ristiriitaiset fiilikset muuton suhteen. Tykkään omasta rauhasta, omasta wc:stä ja rajattomasta vierailuoikeudesta. Ihan alussa oli henkireikä saada olla omassa huoneessa (taitaa olla edelleen). Täällä ei ole tarvinnut välittää mistään tai kenestäkään. Voin valvoa niin myöhään kuin haluan, vieraita saa tulla pitkin päivää, kukaan ei ole jatkuvasti vieressä, voin puhua puhelimessa milloin huvittaa, tavarat voi olla vähän levällään, milloinkaan ei tartte huomioida toista.

Useamman hengen huoneessa olisi seuraa ja pääsisin "näkemään maailmaa", kun kävisin käytävän wc:ssä. Erikoislääkäri sanoi, että nyt, kun viikkoja on saatu niin paljon, voisin käydä käytävän wc:ssä (muuttaisin siis wc:n vieressä olevaan huoneeseen).
Tällä hetkellä tuntuu, että viihdyn paremmin omassa huoneessa. Täällä voin keskittyä vaan itseeni ja olla ajattelematta muita. Olis aika masentavaa jos huonekaveri olisi esim. joku kotilomille silloin tällöin pääsevä, ei lepohoidossa oleva, viikkoja reippaasti yli 30. Kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta luulen, että se vois masentaa tällaista koti-ikävästä kärsivää lepohoitopotilasta. xxxx

Onko teillä kokemusta, oma vai useamman hengen huone? 

Mitä kuuluu?

Moikkamoi, tänään tulee kuulumisia jo 26+4 viikolta! Viikonloppu meni hyvin ja yllättävän nopsaa. Viikonloppuisin täällä on extrahyvää ruokaa, aamu- ja iltapalat on runsaampia ja kahvia saa aamiaisen lisäks lounaalla. Not bad.

Lauantaina Jesse, sisko, mun vanhemmat ja veljenlapset kävi moikkaamassa. Hiljainen huone muuttui hetkessä eloisaksi, kun lapset tuli! Sellainen höpinä ja meininki oli päällä :)
Sunnuntaina sama porukka (paitsi ilman lapsia) tuli taas käymään. Ilman vieraita päivät tuntuu pitkiltä, kun ei oo mitään mitä odottaa.

No mitä tänne?

Oon huomannut supistusten muuttuneen vähän voimakkaammiks. Edelleen mua supistaa reilusti alle 10 kertaa päivässä, mutta jotenkin napakammilta ne tuntuu. Alapäätä vihloo välillä ja on painontunnetta. Muuten vointi on sama eli yleishyvä. Vauvojen sydänkäyrät on hyvät ja potkut voimistuu. Jokainen täällä vieraillut kaveri, Jesse ja muutama kätilö on todennut masun kasvaneen nyt viime päivinä tosi vauhdilla. Nyt se on kuulemma pullahtanut näkyviin yhden kätilön mielestä :) Luultavasti sen johdosta kylkiin on ilmestynyt pari raskausarpea...

Lääkäri tuli aamulla kysymään voinnista. Sain positiivisia uutisia!
Tilanne on siis edelleen se, että vauvat on kovaa vauhtia tulossa. Kohdunkaulaa ei juuri ole (reippaasti alle 1cm), kohdunsuu oli viime tarkastuksessa (pari viikkoa sitten) sormelle auki ja sisäsuu todella funneloitunut. Ainoa mikä pitää kasassa on tukilanka. Jos tulee paljon supistuksia, lanka voi repäistä paikkoja ja tehdä paljon harmia. Onneksi tukilanka kuitenkin laitettiin, se on pelastanut meidät ja vienyt eteenpäin.

Nyt ne hyvät uutiset:

- ennuste on nyt niin hyvä kuin se voi näillä viikoilla olla (keuhkoja kypsyttävät kortisonit annettiin heti osastolle tullessani eli ne on nyt ehtiny vaikuttaa hyvin)
- viikkoja on kasassa jo sen verran, että vauvat suurella todennäköisyydellä selviävät (kysyin selviävätkö millä tod.näköisyydellä elossa synnytyksestä, kun se pelottaa niin paljon ja vastaus oli että valtaosa selviää, ei hätää)
- vauvat voivat hyvin ja sydänäänet on hyvät
- mulla ei ole tulehduksia eikä mitään hälyttävää
- jos synnytys käynnistyisi lähipäivinä, koitettais luultavasti viivyttää etenemistä noin vuorokaudella, että saadaan annettua vielä 1 kortisoni ja magnesiumia (suojaa vauvojen aivoja)

Mulle jäi tosi positiivinen ja hyvä mieli. Taistelumieli, tästä selvitään ja saadaan ihanat pojat <3
Edelleen jännittää milloin se tapahtuu ja tehdäänkö sektio. Välillä herään todellisuuteen, että "apua täältä lähdetään kotiin vasta äitinä, apua mun pitää synnyttää". Iskee tajuntaan sillon tällön ja jälkeenpäin naurattaa kaikki nää ajatukset. Yhtenä päivänä kaikki on tasaista ja selvää ja toisena miettii paniikissa tulevia asioita. Onko muilla samankaltaisia todellisuuteen heräämisiä?

Tuleekohan meille touko-, kesä-, vai kenties heinävauvat..? xxxx

B-vauva on alkanut käpertyä niin, että masun vasemmalle puolelle tulee käsinkosketeltava pallo <3

Sokerirasituskoe ja raskausdiabetes

Tämä tästä nyt vielä puuttui. Raskausdiabetes.

Tänään tehtiin sokerirasituskoe, kun eilen pissassa oli sokerit +++. Koe tehdään muutenkin kätilön mukaan valtaosalle raskaana olevista, erityisesti monikko-odottajille. Olin eilisen ilman herkkuja ja "ylimääräisiä" naposteltavia. Paastosin 12 tuntia ennen koetta.

Aamu alkoi verikokeella. Katsottiin paastoarvo ennen litkun juomista, 4,2. Kuulemma tosi hyvä arvo. Siinä vaiheessa olin jo varma, että ei mulla raskausdiabetesta ole, kunhan tarkistetaan.

Join 2 mukillista överimakeaa, onneksi kylmää, vadelmanmakuista nestettä. 1 ja 2 tunnin kuluttua nesteen juomisesta otettiin verikoe ja katsottiin sokeriarvot.
Sokerirasituskoe ei ollut paha juttu, pieni ällöheikotus ekan tunnin ajan. Aamiainen maistui taivaalliselta kokeen jälkeen!

Tulokset tuli parin tunnin kuluttua: kaksi poikkeavaa arvoa. Molemmat litkun jälkeiset arvot poikkeavat. Jo yksi poikkeava viittaa raskausdiabetekseen.

Sain infolapun luettavaksi ja myöhemmin päivällä tuli diabeteskätilö käymään. Kätilö neuvoi oikean ruoan valinnassa ja kertoi mitä tarkoittaa olla raskausdiabeetikko. Opettelin mittaamaan sokeriarvot. Olin kauhusta kankeana, kun piti pistää. Kai se onnistuu ja siihen tottuu.

Ruokavalio meni uusiksi ja suoraan sanottuna raivostuttaa katsoa sitä ruokataulukkoa. Kaikki vähänkin hyvä on kielletyllä listalla ja esim.karkkeja voi syödä 20 grammaa VIIKOSSA?! Inhottavaa miettiä jokaista suupalaa. Hedelmähimo joutuu koetukselle, kun niidenkin syöntiä rajoitetaan. Jesse tyhjensi mun "herkkulaatikon" ja jätti pelkästään pari omppua...

Mittaan viikonloppuna arvot ennen ja 1h ruokailun jälkeen. Maanantaina diabeteskätilö tarkistaa ne ja miettii pitääkö ruokavaliota muuttaa vielä jotenkin ja tarttenko insuliinihoitoa. Koko loppuraskaus menee uudella ruokavaliolla ja sokeriarvojen mittauksella. Synnytyksen jälkeen pitää olla tarkkana, ettei kehity 2.tyypin diabetesta. Siitä tulee lisätietoa synnytyksen jälkeen.

Itkin Jesselle, että taasko kuulutaan siihen hemmetin prosenttilukuun asiassa, minkä ei ikinä usko sattuvan omalle kohdalle. Pienten itkupotkuraivarien jälkeen ei voitu enää ku nauraa: siis oikeasti, mitä meille voi enää käydä? Kaikki alkaa olla koettu. Tähän tilanteeseen ei oltais tarvittu nyt vielä diabetestakin riesaksi. Enää en ylläty mistään.

Onko teillä kokemuksia raskausdiabeteksesta? 

ps. Kiitos kommenteista, te lukijat olette ihania ja teette päivästä paremman! <3  

25.VIIKKO

Taas yksi viikko menty eteenpäin. Mahtavaa, hurraa! Vointi on ollut yleisesti ottaen hyvä, äsken tosin vihloi vähän alaselkää, mut se meni ohi särkylääkkeellä. Niin joo ja pissassa oli sokeria. Huomenna tehdään sokerirasituskoe heti aamusta... Tänään on pitänyt olla ihan ilman herkkuja, mehua ja hedelmiä.
Vauvojen liikkeet tuntuu ja sydänäänet on hyvät.

Arvatkaa mitä! Pääsin päivällä suihkuun..!! Tällä kertaa sain luvan 2 min omatoimiseen pikasuihkuun. Siis kyllä, sain mennä normaalisti suihkuun. Tuntui oudolta seistä suihkun alla ja pystyä pesemään hiukset ja kroppa kunnolla. Aikaa oli vaan muutama minuutti ja kätilö odotti oven ulkopuolella, mutta silti. Nyt on puhtaat lakanat, puhdas olo ja puhdas kaapu. Mieli lepää :) xxxx

Tilanne ultran jälkeen

Jännäsin koko aamun. Jessellä oli työhaastattelu ja se sai töitä! Superjee! Nyt on yksi iso huoli vähemmän. Odotin ultrausta monta tuntia, Jesse ehti onneksi mukaan. Olipa muuten virkistävää päästä pois huoneesta. Menin pyörätuolissa kokonaisen käytävän läpi tutkimushuoneeseen ja näin matkan aikana vaikka mitä ja ulkonahan on jo ihan kevät! :D

Tutkimushuoneessa oli paikalla lääkäri ja ilmeisesti kätilöopiskelija. Ihan alkuun lääkäri tokaisi, ettei olis uskonut, että päästään näin pitkälle. Tilanne oli niin toivoton jo osastolle saapuessani. Lääkäri kiitteli motivaatiotani maata ja hienosti olen kuulemma pärjännyt.

Lääkäri teki sisätutkimuksen ja kaikki näytti ihan hyvältä. Tukilanka oli paikoillaan tiukasti eikä mikään painanut.

Alhaalta ultratessa lääkäri höpisi salakieltä opiskelijan kanssa ennen kuin selvensivät meille mitään. Ensin lääkäri sanoi, että hyvältä näyttää, kun kaulaa onkin aika hyvin jäljellä ja oli ihan innoissaan. Vähän ajan päästä joutui kuitenkin syömään sanojaan, kun kaulaa on hävinnyt vasemmasta nurkasta funnelimaisesti ja lanka on antanut vähän periksi siitä kohtaa.

Tiivistettynä mieleen jäi tämä: levolla on saatu paljon hyvää aikaan ja monta lisäpäivää. Tilanne on pysynyt suht samana kuin osastolle tullessani, miinuksena se vasemmanpuoleinen funneloituminen ja plussana se, että viimeksi kohdunkaulaa oli n.4mm niin nyt 10mm! Eli siinä on tapahtunut parannusta :) Kalvot pullottaa edelleen, mutta vauvat ei näytä painavan mitään. 

Vauvojen painoarvio jäi vähän mietityttämään. Opiskelija mittasi A:lle noin 550grammaa ja B:lle 602grammaa. Hassua, koska koko raskausajan A on ollut aika tuntuvasti veikkaansa isompi, myös viimeksi 26.4. tehdyssä painoarviossa, jolloin A oli noin 60grammaa B:tä painavampi. Voiko se tosiaan muuttua noin paljon näin lyhyessä ajassa? Pitää muistaa kysyä asiasta, kun näen osastolääkärin... Pojat ovat -1 käyrällä eli siroja ja pikkuisia kavereita. Pojilla on kuitenkin kaikki kunnossa, lapsivettä on hyvin ja nyt molemmat ovat perätilassa eli tuplasti potkuja alas.   

Lääkäri pitää tavoitteena päästä raskausviikolle 28, se olisi loistavaa. Skeptisesti kuitenkin sanoi, että siihen on vielä reilu 3 viikkoa ja synnytys voi käynnistyä milloin vain. Synnytyksen käynnistyessä tukilanka otetaan kiireesti pois, ettei mitään ehdi revetä. Mulle jäi yllättävän hyvä mieli, koska olin varma, että ollaan menty pelkästään huonompaan suuntaan. Ihanaa, että pojat voi kaikesta huolimatta hyvin, se on tärkeintä <3  

24+4 terkut

Kuunneltiin äsken sydänäänet, hienosti jumputtaa. A:lla siinä 140 molemmin puolin ja B:llä 130 (tylsää puhua A ja B-vauvoista, meillä vaan ei oo oikein lempinimiä eikä käytetä oikeita nimiä vielä muiden kuullen). Supistuksia ei ole ollut pariin päivään ja tilanne vaikuttaa rauhalliselta. Eilen illalla tosin A kutitteli varpaillaan taas jossain luvattoman alhaalla. Silloin tuntuu siltä kuin olis vesi-ilmapallo haarojen välissä, sellaista veden muljumista.

Tällä viikolla ultrataan ja katsotaan mikä kohdunkaulan tilanne on. Ultraamista alakautta pyritään välttämään, koska se voi provosoida kypsymistä ja supistuksia. Noin 10 päivän välein on hyvä tehdä tarkistus. Samalla katsotaan vauvojen painoarvio ja etsitään viitteitä mahdollisesta TTTS:stä.

Lauantaina oli mun nimipäivä ja sain muutaman pikkulahjan perheeltä, kun äiti ja sisko tuli käymään. Aikaisemmin päivällä Jesse oli seurana, jonka jälkeen ihana ystävä (jolta sain purkkaa ja ihan parhaita "turhuuslehtiä" :D). Äiti toi lakua, nimskakortin, bling-avaimenperän ja kaksi sisustusdetaljia (koristekivi ja rasia). xxxx

23+3

2% paremmat mahdollisuudet vauvoilla tänään kuin eilen! :)

Kiitos viime postaukseen kommentoineille, oli ihana lukea tsemppiviestejä, saada neuvoja ja tietää, että olette siellä <3

Eilen oli ihan ok päivä. Oon saanut kaksi kortisonipiikkiä kypsyttämään vauvojen keuhkoja. Huomenna prolutonia, kuten aina maanantaisin. Supistuksia on tullut (ei kipeitä, ainoastaan vatsaa kovettavia) alle 10/päivä ja kätilöiden mukaan tilanne on siltä osin nyt hyvä, etenkin kun lääkkeet tehoaa heti.

Eilisaamuna osastolääkäri tuli käymään, tosi mukava vanhempi herra. Heti alussa se varmisti moneen kertaan, että tiedänhän miten pieniä vauvat vielä on ja onko joku kertonut miten edetään. Lääkäri kertoi ihan suoraan riskeistä näin pienillä viikoilla ja halusi, että tiedostan sen. No tiedostan.

Nyt tehdään kaikki mahdollinen, jotta vauvat pysyy masussa niin pitkään ku mahdollista. Jos (ja lääkärin puheista päätellen kun) vauvat päättää syntyä lähiviikkoina, synnytys tapahtuu alakautta. Keisarinleikkauksessa on näillä viikoilla niin isot riskit sekä mulle että vauvoille.

Tuon kuultuani menin ihan hiljaiseksi ja keräsin itseäni hetken. Sain kerrottua, että synnytys pelottaa enkä tiedä yhtään mitä tehdä ja miten synnytys etenee. En oo vielä ollenkaan valmis siihen, vastahan tässä ollaan puolessa välissä raskautta. Lääkäri rauhoitteli ja sanoi, että sitä varten hän ja kätilöt ovat täällä. Mun täytyy vaan luottaa heihin.

Mutta oikeasti. Synnytys? Kukaan ei tiedä tapahtuuko se tunnin päästä vai huomenna vai ensi viikolla. Apua! Nään kamalia mielikuvia siitä, että ponnistan ummikkona, vauvat syntyvät ja viedään heti pois ja jos saadaankin kamalin mahdollinen uutinen hetki kaiken sen jälkeen.

Eniten ehkä pelottaa se, että mitä jos... Mitä sen jälkeen? Me lähdetään tyhjin käsin, sydän riekaleina kotiin saamatta mitään tästä kaikesta, vaikka "palkintona" piti olla jotain niin ihanaa ja rakasta. Tiedän, että täytyy ajatella positiivisesti, mutta mä oon sellainen tyyppi, että meen vielä enemmän lukkoon ja paniikkiin jos en oo "valmistautunut" myös siihen mahdollisuuteen, että jotain meneekin pieleen. Mulla pitää olla jonkinlainen ennaltamääritelty mielikuva siitä. Kuulostaa varmaan oudolta?

Tänään iloitaan, että päästiin taas päivä eteenpäin. Huomenna tavataan lastenlääkäri, joka kertoo meille keskoisuudesta ja varmasti täyttää tyhjiä aukkoja meidän päässä. Tavataan myös sosiaalityöntekijä ja tarvittavat paperiasiat lähtee toivottavasti rullaamaan.

Kuunneltiin äsken pikkumurujen sydänäänet ja hienosti kuului <3 xxxx

23+0! <3

Jee! Uusi viikko pyörähtänyt käyntiin! :) Enää viikko ja vauvoilla on jo mahdollisuudet selviytyä jos päättävät syntyä <3 Oon edelleen viettäny päivät kotona pääasiassa makuuasennossa. Käyn vessassa ja joka toinen tai kolmas päivä suihkussa ja joskus teen ite aamupalan. Muuten tosiaan makuullani ja Jesse hoitaa kaiken. Saan olla tosi kiitollinen, että mul on niin ihana ja kärsivällinen mies! En selviäis ilman sitä.

Langasta on nyt viikko. Epäilin aika vahvasti, että pystyn olemaan kotona ja vauvat pysyy masussa tähän asti. Olo oli ahdistunut ja pelkäsin jopa nousta vessaan. Epävarma olo helpotti vähän viikonlopun aikana.

Muutama uusi tuntemus on tullut tän viikon aikana:

välillä alaselkää on vihlonut menkkamaisesti ja on tuntunut siltä kuin joku työntäis puukkoa alapäähän. Viikon aikana on tullut 3 kovettumissupparia (ne on onneks pysyny poissa). A:n potkut tuntuu tosi alhaalla, nivusen alapuolella. Saan käydä jatkuvasti vessassa, kun pikkunen monottaa suoraan rakkoon. Pelottaa, että vauva on jo laskeutunut. Mistä laskeutumisen tietää?

Muuten oireet on pysyneet samana; paikat puutuu ja kipeytyy helposti ja turvottaa. Nyt huomaan miten liikkumisesta on tullut vaivalloisempaa. On vaikea kääntää kylkeä ja nousta ylös. Liikkeet on hitaita. Olo tuntuu isolta! Mahtavaa, että pääsin viikon eteenpäin. 23 <3 xxxx

Naistenklinikalla tarkastuskäynnillä

Meillä oli aika 12.30 Naistenklinikalle. Lähdettiin tuntia ennen eli siis tosi hyvissä ajoin. Onneks, koska auto ei lähtenyt käyntiin... Hetken jo meinas paniikki iskeä, mutta sisko tuli ja pelasti. Ehdittiin hyvin ja loppupeleissä istuttiin aulassa 2 tuntia lääkärin muiden kiireiden takia. Vihdoin päästiin sisään ja vastassa oli mukava naislääkäri. Ultrattiin mahan päältä ensin ja vauvat voi loistavasti :) iloiset potkuttelijat!

Tarkastettiin kohdunsuu ja tilanne oli pysynyt samana. Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei tilanne oo toivoton ollenkaan.

Hoitosuunnitelma kuulosti hyvältä. Ylipäänsä se, että jotain tehdään. Sain hormonipiikin mikä vahvistaa kohdunsuuta ja huomenna mennään uudelleen ja saan toisen samanlaisen piikin. Huomenna tarkastetaan myös kohdunsuun tilanne ja keskustellaan keskiviikon kulusta, jolloin laitetaan tukilanka. Lankaa ei yleensä laiteta monikko-odottajille korkeiden riskien takia, mutta meidän tilanteessa siitä on kuulemma enemmän hyötyä ku haittaa.

Lääkäri sanoi, että kunhan päästään viikolle 23 niin saan kortisonipiikkejä vauvojen keuhkojen kypsyttämiseen. Se on parempi aloittaa hyvissä ajoin. Jokainen päivä ja viikko on plussaa :) nyt on rauhallisempi mieli ja toiveikkuutta! <3 xxxx

Fiilikset

Moikka moi, viikonloppu on menny aika nopeasti, huh. Eilen ja tänään oli kavereita kylässä ja miten se piristääkään :)

Huomenna suunnataan Naistenklinikalle tarkastukseen. Jännittää mikä tilanne nyt on. Mulle on tullu tänään neljä supistusta, sellaista et vatsa on kovettunut ja tuntuu erikoiselta. Ne ei oo kestäny ku hetken.

Päässä pyörii tosi moni asia ja kysymyksiä on vaikka kuinka paljon. Pitää varmaan kirjoittaa ne ylös, etten huomenna unohda kysyä niitä. Jotenkin sitä on aina niin pyörällä päästään lääkärissä, että unohtaa kaiken olennaisen.

Oon varautunut siihen, että saatan joutua jäämään osastolle. Jesse on kaupassa ostamassa vähän evästä (luumuja ja lakuja, ne on must!) ja kun se tulee niin pakataan "sairaalakassi" (parit alusvaatteet, toppi, neukkukortti, eväät, lehtiä, koulutehtävät, lääkkeet ja laturi). Näin hyvin varustautuneena käy varmasti niin, että pääsen tarkastuksen jälkeen kotiin ;)

Toisaalta haluisin olla sairaalassa päivän tai pari epävarmuuden takia. Mietin ja stressaan supistuksia ja tuntemiani oireita jatkuvasti enkä pysty rauhoittumaan kunnolla. Sairaalassa olis joku, joka voi heti kertoa jos jotain on vialla ja katsoa kohdunsuun tilanteen säännöllisin väliajoin.

Huomenna selviää toivon mukaan moni asia, siihen asti jännätään! Xxxx