Jännitetään huomista

Tällä hetkellä ei oo mitään uutta kerrottavaa. Huomenna on ultra ja tällä kertaa vauvojen lisäksi tutkitaan myös kohdunsuun ja tukilangan tilanne. Oon odottanut ultraa innolla, kun saa nähdä pojat ja tietää taas vähän enemmän. Se on myös mukavaa vaihtelua, kun kärrätään tutkimushuoneeseen. Valkoiset seinät ne on muuallakin, mutta kuiteski ;) Vähän pelottaa, että jotain kohdunsuulla tai tukilangan suhteen on tapahtunut.

Viikolta 25 asti on otettu joka aamu sydänkäyrää pojilta. Se on yksi rasittavimmista asioista. Ihana kuulla ne jumputtavat äänet ja tietää, että kaikki on hyvin. MUTTA se käyrän saaminen on niin raivostuttavan hankalaa. Kaksosten kanssa tuplasti normaalia hankalampaa. Heti alussa sanottiin, että niillä viikoilla (25) se on haastavaa, kun pojat on vielä sen verran pieniä ja pääsee karkuun helposti. Se on edelleenkin hankalaa. Stressaan iltaisin jo valmiiksi seuraavaa aamua ja käyrän ottoa.

Selällään makaaminen tekee pahan olon. Kuumat aallot, kylmä hiki, hengenahdistus, oksettava olo, huimaus. Pojat heräilee yleensä siihen aikaan, kun homma aloitetaan. Viimeistään silloin, kun antureita heilutetaan eestaas ja vähän painetaan. Vastaukseksi tulee kovia potkuja suoraan anturiin, mutta sykettä ei meinata saada. Kun vihdoin saadaan molemmista sykkeet piirtymään, toinen karkaa ja heti perään veli tekee saman. Siinä menee helposti parikin tuntia! Pojat on todella liikkuvaisia eikä tykkää antureista. Jos jotain positiivista, niin liikkeethän kertoo siitä, että pojat voi hyvin. Onko käyrän ottaminen muillakin yhtä hankalaa vai onko meillä vaan niin vilkkaat pojat? 

Muuten, toivepostauksista pystyn toteuttamaan osan vasta, kun pääsen kotiin. Silloin tulee ainakin kotipostaus ja postaus jo hankituista vauvajutuista (mitä ei ole vielä paljoakaan). Onko teillä postausehdotuksia (jotka voi toteuttaa osastolla ilman sen kummempia kuvia aiheesta) vai tyydyttekö tilannepäivityspostauksiin? xxxx       

Poikien sijainnit piti merkata tussilla :D

Mitä kuuluu?

Moikkamoi, tänään tulee kuulumisia jo 26+4 viikolta! Viikonloppu meni hyvin ja yllättävän nopsaa. Viikonloppuisin täällä on extrahyvää ruokaa, aamu- ja iltapalat on runsaampia ja kahvia saa aamiaisen lisäks lounaalla. Not bad.

Lauantaina Jesse, sisko, mun vanhemmat ja veljenlapset kävi moikkaamassa. Hiljainen huone muuttui hetkessä eloisaksi, kun lapset tuli! Sellainen höpinä ja meininki oli päällä :)
Sunnuntaina sama porukka (paitsi ilman lapsia) tuli taas käymään. Ilman vieraita päivät tuntuu pitkiltä, kun ei oo mitään mitä odottaa.

No mitä tänne?

Oon huomannut supistusten muuttuneen vähän voimakkaammiks. Edelleen mua supistaa reilusti alle 10 kertaa päivässä, mutta jotenkin napakammilta ne tuntuu. Alapäätä vihloo välillä ja on painontunnetta. Muuten vointi on sama eli yleishyvä. Vauvojen sydänkäyrät on hyvät ja potkut voimistuu. Jokainen täällä vieraillut kaveri, Jesse ja muutama kätilö on todennut masun kasvaneen nyt viime päivinä tosi vauhdilla. Nyt se on kuulemma pullahtanut näkyviin yhden kätilön mielestä :) Luultavasti sen johdosta kylkiin on ilmestynyt pari raskausarpea...

Lääkäri tuli aamulla kysymään voinnista. Sain positiivisia uutisia!
Tilanne on siis edelleen se, että vauvat on kovaa vauhtia tulossa. Kohdunkaulaa ei juuri ole (reippaasti alle 1cm), kohdunsuu oli viime tarkastuksessa (pari viikkoa sitten) sormelle auki ja sisäsuu todella funneloitunut. Ainoa mikä pitää kasassa on tukilanka. Jos tulee paljon supistuksia, lanka voi repäistä paikkoja ja tehdä paljon harmia. Onneksi tukilanka kuitenkin laitettiin, se on pelastanut meidät ja vienyt eteenpäin.

Nyt ne hyvät uutiset:

- ennuste on nyt niin hyvä kuin se voi näillä viikoilla olla (keuhkoja kypsyttävät kortisonit annettiin heti osastolle tullessani eli ne on nyt ehtiny vaikuttaa hyvin)
- viikkoja on kasassa jo sen verran, että vauvat suurella todennäköisyydellä selviävät (kysyin selviävätkö millä tod.näköisyydellä elossa synnytyksestä, kun se pelottaa niin paljon ja vastaus oli että valtaosa selviää, ei hätää)
- vauvat voivat hyvin ja sydänäänet on hyvät
- mulla ei ole tulehduksia eikä mitään hälyttävää
- jos synnytys käynnistyisi lähipäivinä, koitettais luultavasti viivyttää etenemistä noin vuorokaudella, että saadaan annettua vielä 1 kortisoni ja magnesiumia (suojaa vauvojen aivoja)

Mulle jäi tosi positiivinen ja hyvä mieli. Taistelumieli, tästä selvitään ja saadaan ihanat pojat <3
Edelleen jännittää milloin se tapahtuu ja tehdäänkö sektio. Välillä herään todellisuuteen, että "apua täältä lähdetään kotiin vasta äitinä, apua mun pitää synnyttää". Iskee tajuntaan sillon tällön ja jälkeenpäin naurattaa kaikki nää ajatukset. Yhtenä päivänä kaikki on tasaista ja selvää ja toisena miettii paniikissa tulevia asioita. Onko muilla samankaltaisia todellisuuteen heräämisiä?

Tuleekohan meille touko-, kesä-, vai kenties heinävauvat..? xxxx

B-vauva on alkanut käpertyä niin, että masun vasemmalle puolelle tulee käsinkosketeltava pallo <3

Ammattiapu ja tuki osastolla

Ihan alkuun on todettava, etten kestäisi tätä ilman Jesseä ja läheisiä. Se auttaa jaksamaan seuraavaan päivään, kun tietää, että rakkaat ihmiset on tulossa käymään. On jotain mitä odottaa <3

Läheisten lisäksi saan monenlaista tukea henkilökunnalta. Musiikkiterapiaa, juttuseuraa, sosiaalityöntekijän tapaaminen, fysioterapiaa, synnytysvalmennusta, lastenlääkärin tapaaminen.

Musiikkiterapian aloitin viikko sitten. Terapeutti käy maanantaisin ja tiistaisin ja on noin 30 min per kerta. Terapeutti soittaa lyyrasoittimia (kahta erilaista kannelta) mun kroppaa vasten ja välillä laulaa tai hyräilee ja kaikki tämä resonoi mun kehossa. Vauvat kuulee ja tuntee hyvin sen kaiken. Tuntuu hassulta miten matalat äänet menee syvälle ja pitkälle mun kehoon. Vauvat reagoi erityisesti mataliin ääniin tahdikkailla potkuilla :) Ensin soitetaan pientä kannelta mun masun päällä, soiton jälkeen kokeilen vielä itse rämpyttää. Seuraavaksi paljon isompi kannel tai mikälie laitetaan jalkojen päälle, se tuntuu parhaiten masussa ja vauvat reagoi sen ääneen vahvimmin. Lopuksi iso kannel selkää vasten ja lopetussoinnut. Ennen ja jälkeen soiton mitataan verenpaine ja syke. Joka kerralla mulla laskee verenpaine ja syke merkittävästi. Tykkään musiikkiterapiasta ja niin tykkää vauvatkin :)

Tapasin sosiaalityöntekijän myös viime maanantaina. Käytiin läpi äitiysavustusasiat, sairaalamaksut ja sairaspäiväraha-asiat. Selkeytti tosi paljon, koska en tiennyt niistä mitään aikaisemmin. Sossu tulee tänään uudelleen ja täytetään hakemukset yhdessä loppuun.

Fyssari tuli neuvomaan mulle pieniä jumppaliikkeitä, joita voin tehdä maatessa. Se näytti myös erilaisia asentoja, jotka voi helpottaa lonkkakipuja ja toi mulle erityislonkkatyynyn. Tyynyssä on reikä keskellä ja se jakaa painoa tasaisesti eikä kaikki tule suoraan lonkalle.

Lastenlääkäri kävi kertomassa keskosten hoidosta ja siitä mitä konkreettisesti tehdään heti, kun vauvat on syntyneet. Kuultiin tietysti myös riskeistä ja vaaroista, joita keskosuuteen liittyy. Se, että synnytyksestä selvitään hengissä, on vasta ensimmäinen askel. Sen jälkeen alkaa taistelu monia uhkaavia asioita vastaan.

Eilen illalla tosi mukava kätilö tuli juttelemaan meidän kanssa synnytyksestä ja kaikesta mieltä askarruttavasta. Kätilö kertoi johdonmukaisesti sekä alatiesynnytyksestä että sektiosta ja mitä se meidän kohdalla tarkoittaa. En tiennyt, että nyt onkin niin, että jos vauvat päättävät syntyä lähipäivinä, tehdään ilman muuta sektio, koska A on perätilassa.
Nyt tiedetään synnytykseen liittyvät perusasiat ja tietämättömyydestä johtunut synnytyspelko on vähentynyt. Edelleen pelottaa se, että jos vauvat eivät selviä synnytyksestä. En tiedä miten me selvittäis siitä.

Oon avoin molemmille synnytystavoille ja molemmissa on sekä isoja plussia että miinuksia. Tietenkin toivon, että voisin synnyttää alakautta ja säästyä kipeältä leikkaushaavalta ja pitkältä toipumisajalta + vauvoille olisi hyvä syntyä luonnollisesti.
Toisaalta taas sektiossa vauvat olisivat ulkona nopeasti ja tilanne menisi ehkä henkisesti paremmin. Synnytystapa on valitettavasti asia, johon en välttämättä voi itse vaikuttaa. Eniten vaikuttaa A:n asento ja raskausviikot.

Monenlaista tukea ollaan siis saatu täällä. Kätilöt aina välillä kyselee olisiko tarvetta johonkin, taidetaan pyytää lastenlääkäri käymään vielä uudelleen jos päästään pari viikkoa eteenpäin.

Tässä vielä vikat ostokset vauvoille ennen osastoaikaa. Lindexin Littlephant-malliston pikkupökät koossa 62 ja hello baby-malliston ihanat bodyt molemmissa väreissä koossa 56 ja 62. Meillä on myös saman kuosin peitot :) xxxx

20+4

YLI PUOLEN VÄLIN! <3

Oon lukenut Liberokerhon sivuilta muiden monikko-odottajien oireista ja kuulumisista. Tosi monella tuntuu olevan vaikka mitä vaivaa ja osa on näihin viikkoihin mennessä ollut jo muutaman viikon saikulla. Koputan isosti puuta, koska mulla on nyt tosi hyvä olo. Alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys on ollut jo pitkään poissa, jalat ei väsy niin helposti ja jalkapohjan tulehduksesta aiheutunut kipu ei oo enää kuin ajoittaista.

Mitä raskauteeni kuuluu?

Hyvää! Masu on kasvanut taas aika paljon.
Havaitsin torstaina, että mulla on haalea linea negra! Viiva menee navasta alaspäin :)

Torstaina tapahtui myös jotain suurta ja vaikuttavaa: tuleva isi tunsi ekat potkut! Niitä on kuulkaa odotettu! Jesse on ollu tosi surkeana, kun "vauvat ei puhu mulle", vaikka se on kuinka tunnustellu. Torstai-iltana makasin selälläni ja sanoin, että nyt on bileet käynnissä. Jesse piti kättään masulla pari minsaa ja sit tuli iso potku. Jessen ilme oli näkemisen arvoinen: pelästynyt ja onnellinen :D Sen jälkeen tuli vielä toinenkin kova potku. Nyt täällä ollaan tosi onnellisia!

Liikkeet tuntuu säännöllisesti ja tunnistan jo selkeitä potkuja. Yleensä syömisen yhteydessä ja sen jälkeen ja nukkumaan mentäessä poitsut on aktiivisimpia.

Kevyitä supistuksia on tullut jo muutama. Ne tuntuu tosi oudoilta, mutta on aika kivuttomia.

Tällä hetkellä "pahin" oire on akne. Mulla on ollut lievä akne vuodesta 2010 asti, mutta nyt se tuntuu pahentuneen eikä siihen ole saatavilla kunnon lääkettä raskausaikana. Se on tosi turhauttavaa. Hoidan ihoa tosi hyvin ja oon aina hoitanutkin, mutta mikään ei auta.

Näen painajaista joka yö. Oon aina nähnyt unia ja muistan ne jälkeenpäin, mutta raskauden aikana unet on muuttuneet painajaisiksi. Näen painajaista kaikesta mahdollisesta: vauvojen hyvinvoinnista, läheisen menettämisestä, surusta, kuolemasta, pahoinpitelyistä, katolta putoamisesta... Painajaiset etenee johdonmukaisesti ja niissä on aina joku tarina. Pahinta on se, kun yrittää unessa huutaa apua, mutta ääntä ei lähde. Välillä ku itken unessa, herään siihen, että itken oikeasti. En tiiä miten mun psyyke kestäisi jos Jesse ei olis vieressä, kun herään. Painajaiset raskausaikana ja ylipäänsä unien näkeminen on kuulemma aika yleistä?

Yleiskunto on tosi hyvä! Saan unta helposti, nukun sikeästi (ainoa miinus painajaiset), pystyn käymään töissä ja koulussa, ruokahalu on hyvä ja mieliteot hallittavissa (ei mikään överi epäterveellinen ruokavalio vaan hyvässä suhteessa terveellistä ruokaa ja herkkuja), voin liikkua suht normaalisti, ei närästä tai satu selkään eikä raskausarpia ole tullut (vielä...).

Perjantaina mennään ultraan ja ensi viikolla neuvolaan :) xxxx 

Viikon 14 kuulumisia

Tänään alkoi viikko 14 :) Ollaan nyt puhuttu raskaudesta ihan julkisesti eikä enää tartte peitellä masua! Kohta tänne tulee varmaan naamallisia kuvia.

Tänään tunsin hetken ihan selkeää hipsutusta masussa!!!! Ensin luulin, että vatsaa kutittaa, mut se tuli sisäpuolelta. Vauvojen liikettä?

Mies pitää iltaisin kättään vatsallani ja koittaa jos tuntisi jotain. Siihen taitaa mennä vielä aikaa ennen kuin ulkopuolelta tuntee mitään. Mut onhan se söpöä ja tykkään vatsakosketuksesta :) xxxx