Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vauvan vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vauvan vaatteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kirppislöytöjä

Olin eilen äitin kanssa MLL:n järjestämällä kirppiksellä naapurikoululla. Meinasin jo aamulla, ettei mentäiskään, kun aikaa oli vain reilu tunti ennen kuin Jessen piti lähteä treeneihin ja mun olla kotona poikien kanssa. Päätettiin kuitenkin mennä ja onneksi niin. Tehtiin tosi hyviä löytöjä ja meillä oli kivaa.

Ostettiin muutamalla eurolla aivan ihanat nahkanilkkurit 2€, koossa 21-22, body 1€, pipot 0,50€/kpl, siistit housut 3,50€, vauvaleluja 0,20€/kpl, kauan kaivattu tärinäsitteri 15€ (juurihan mä vannoin, ettei tänne tule enää yhtäkään härpäkettä, mutta tämän tieltä lähti yksi normisitteri mummilaan;)) ja näiden lisäksi vielä kahdet kollarihousut, body ja yökkäri. Itselleni ostin (äiti osti...) nahkaisen tummanharmaan käsilaukun kympillä. Kirppiksen jälkeen tultiin meille, Jesse lähti treeneihin ja me kahviteltiin. Kylään tuli myös mun veli perheineen eli poikien serkkutyttö oli täällä ihastuttamassa.
























































Ilta oltiin kotona ja leikittiin poikien kanssa. Jesse oli poikien kanssa sohvalla ja kaikkien katse oli kiinni tv:ssä... Jimiä ja Theoa kiinnostaa kovasti ja nykyään täytyy kiinnittää huomiota siihen, ettei sitä töllötetä jatkuvasti. Theo nimittäin kääntyy usein lattialla kesken leikkien niin, että näkee telkkarin. Pikkutyyppi menee mitä kummallisimpiin asentoihin nähdäkseen ruudun.





















  
Meillä on nyt taas vaihteeksi menossa se kausi, kun nukutaan "päiväunet" tasan eri aikaan. Sänky on jälleen ehdoton nounou päiväaikaan. Just yritin kaikin keinoin saada Theon jäämään pinnasänkyyn. Luovutin tunnin jälkeen, kun Jimi heräsi olohuoneessa. Laitoin Theon sitteriin ja nostin Jimin lattialle leikkimään. Katsoin Theoa ja nyt sitä nukutaan -  sitterissä. Huoh.

Kivaa alkanutta viikkoa! xxxx

ps. onneksi nyt ei ole ilta, vois vähän pelottaa. Istun olohuoneen sohvalla ja Theon sängyn yläpuolella oleva mobile alkoi just soida itsekseen, siis sellainen vedettävä. Apua!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Ostoksia

Kävin eilen Lindexissä ja H&M:ssä äitini kanssa ja ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen ostin itselleni uusia vaatteita. Liian usein on käynyt niin, että olen itselle ostamisen sijaan ostanut pojille jotain. Esimerkiksi rintaliivien ostoa lykkäsin monta viikkoa, koska en raaskinut käyttää itseeni rahaa. Naurettavaa, erityisesti koska ennen eilistä ostosreissua mitkään liiveistäni ei sopineet ja hyvät rintaliivit on välttämättömät. Jesse on jo useamman kerran sanonut, että voisin ostaa itselleni jotain, mutta vasta eilen otin itseäni niskasta kiinni ja pysyin poissa lastenosastolta.

Ostin Lindexistä tummansinisen todella pehmeän palmikkoneuleen, harmaan kaulakorun ja alusvaatteita sekä H&M:stä mustan perushameen ja muhkean burgundyn värisen huivin. Eikä tullut edes huono omatunto, kuten yleensä.   


Mikä siinä on, että lasten myötä ei osaa enää ostaa itselle mitään vaan käyttää rahat mieluummin lapsiin? Kohtalotovereita?



Tämän illan agendana on poikien vaatekaapin siivous. Meillä on jo aika paljon pieneksi menneitä vaatteita (*niisk*), koot 44-50. Otan pieneksi menneet vaatteet pois kaapista ja erottelen niistä säästettävät ja myytävät. Järjestelen kaikki sopivat vaatteet uudelleen kaappiin koon mukaan. Tällä hetkellä käytetään eniten koon 62 ja 68 vaatteita, vaikka pojat ovatkin vasta 56 cm pitkiä. Hihat ja lahkeet kerran käärittynä, myös koko 68 cm sopii hyvin meidän palleroille! Onpa vaatteilla ainakin pidempi käyttöaika niin. 

Kivaa keskiviikkoiltaa! xxxx

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hankinnat pojille

Käytiin viime viikolla Baby Stylessä, Jesper Juniorissa ja Lindexissä. Tällaista tarttui mukaan:

Jesper Junior:

Nalle-merkin aivan ihania ja edullisia harsoja (3kpl/9,95€, -40%) ja Eko Nalle-merkin housuja; vaaleansiniset koossa 50 ja harmaat koossa 44 ja 50. 
 



Lindex: 

Pilkulliset ja haaremit koossa 56, pilkulliset ja mustat koossa 50.




Baby Style: 

Harmaa Little Footprint Eco- pinnasänky. Rakastuin heti tuohon väriin, se on tosi kaunis ja sopii meidän makuuhuoneeseen. Minä ja Jesse molemmat käveltiin myymälän ovelta suoraan tämän pinniksen luo ja tykästyttiin. Oltiin alunperin ajateltu valkoista pinnistä, mutta onneksi päädyttiin tähän. Pinnis oli tarjouksessa 129€ ja myyjä otti meille sivuun varaukseen toisen samanlaisen sängyn, että saadaan toinen saman värinen, kun pojat tarvitsevat myös toisen sängyn. Siihen menee tosin vielä aikaa. 

Pinniksessä on kolme eri tasoa, se on tosi tukeva ja siro. Sävy Soft grey löytyy ainoastaan Baby Stylestä. 
Miinusta, ettei ole laskevaa laitaa. Plussia oli niin paljon, että tämä löytyy nyt meidän makuuhuoneesta ja odottelee kahta ihanuutta <3



Turvakaukaloiksi valittiin tarjouksessa olevat Brio Primot. Jäljellä oli enää kaksi mustaa ja ne lähti meidän mukaan. Hinta oli 169€/kpl jalustan kanssa. Myyjä kertoi kaiken sen mikä haluttiinkin kuulla. Kaukalo on testivoittaja Saksassa, näyttää kivalta ja näppärältä, on kevyt kantaa, helppo laittaa jalusta autoon ja kaukalo jalustaan. Kaukalossa on helppo säätää turvavyön kireyttä ja ihan pienellä vauvalla päätuki on hyvä olla. En malta odottaa, että saadaan nämä käyttöön, kun haetaan pojat kotiin!  xxxx



Onko teillä kokemusta kyseisistä tuotteista?

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Babytyyliä Skotlannista



Pojat tulee saamaan tosi ihania vaatteita Skotlannista parin viikon päästä. Ihana siskoni asuu siellä ja tein sille ostoslistan Asdaan, josta se käy ostamassa supersuloisia juttuja pojille! Toivottavasti kaikki mun toivoma löytyy kaupasta ja ennen kaikkea -mahtuu matkalaukkuun!
Innostuin Asdan nettisivuja selatessa, kun siellä on sellaisia vaatteita mitä Suomesta ei helposti ja ainakaan edullisesti löydä. Tähtikuviota, hillittyjä ja kauniita värejä, kivoja settejä..!

Listalla on huppupyyhkeitä, lakanat, "kuolakaulurit", tossut, sukkia, vauvapeitot, nallerätit, muutamat collegehousut, parit tumput, ohuet minipipot, kengät ja 3 erilaista settiä. Setit on ehdottomasti mun suosikit! Oikealla alareunassa oleva setti maksaa 10£(!!) ja sisältää vaikka mitä. Mun sisko on ostanut jo samaisen setin sinisenä tähtikuvioisena tulevalle kummipojalleen ja nyt toinenkin pojista saa oman setin.

Suurin osa vaatteista on kokoa tiny baby (vastaa Suomen kokoa ~50cm). Muutama kokoa first size (~56cm). 

En malta odottaa näiden saapumista! Eikö oo ihania? xxxx  

kuvat täältä

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ammattiapu ja tuki osastolla

Ihan alkuun on todettava, etten kestäisi tätä ilman Jesseä ja läheisiä. Se auttaa jaksamaan seuraavaan päivään, kun tietää, että rakkaat ihmiset on tulossa käymään. On jotain mitä odottaa <3

Läheisten lisäksi saan monenlaista tukea henkilökunnalta. Musiikkiterapiaa, juttuseuraa, sosiaalityöntekijän tapaaminen, fysioterapiaa, synnytysvalmennusta, lastenlääkärin tapaaminen.

Musiikkiterapian aloitin viikko sitten. Terapeutti käy maanantaisin ja tiistaisin ja on noin 30 min per kerta. Terapeutti soittaa lyyrasoittimia (kahta erilaista kannelta) mun kroppaa vasten ja välillä laulaa tai hyräilee ja kaikki tämä resonoi mun kehossa. Vauvat kuulee ja tuntee hyvin sen kaiken. Tuntuu hassulta miten matalat äänet menee syvälle ja pitkälle mun kehoon. Vauvat reagoi erityisesti mataliin ääniin tahdikkailla potkuilla :) Ensin soitetaan pientä kannelta mun masun päällä, soiton jälkeen kokeilen vielä itse rämpyttää. Seuraavaksi paljon isompi kannel tai mikälie laitetaan jalkojen päälle, se tuntuu parhaiten masussa ja vauvat reagoi sen ääneen vahvimmin. Lopuksi iso kannel selkää vasten ja lopetussoinnut. Ennen ja jälkeen soiton mitataan verenpaine ja syke. Joka kerralla mulla laskee verenpaine ja syke merkittävästi. Tykkään musiikkiterapiasta ja niin tykkää vauvatkin :)

Tapasin sosiaalityöntekijän myös viime maanantaina. Käytiin läpi äitiysavustusasiat, sairaalamaksut ja sairaspäiväraha-asiat. Selkeytti tosi paljon, koska en tiennyt niistä mitään aikaisemmin. Sossu tulee tänään uudelleen ja täytetään hakemukset yhdessä loppuun.

Fyssari tuli neuvomaan mulle pieniä jumppaliikkeitä, joita voin tehdä maatessa. Se näytti myös erilaisia asentoja, jotka voi helpottaa lonkkakipuja ja toi mulle erityislonkkatyynyn. Tyynyssä on reikä keskellä ja se jakaa painoa tasaisesti eikä kaikki tule suoraan lonkalle.

Lastenlääkäri kävi kertomassa keskosten hoidosta ja siitä mitä konkreettisesti tehdään heti, kun vauvat on syntyneet. Kuultiin tietysti myös riskeistä ja vaaroista, joita keskosuuteen liittyy. Se, että synnytyksestä selvitään hengissä, on vasta ensimmäinen askel. Sen jälkeen alkaa taistelu monia uhkaavia asioita vastaan.

Eilen illalla tosi mukava kätilö tuli juttelemaan meidän kanssa synnytyksestä ja kaikesta mieltä askarruttavasta. Kätilö kertoi johdonmukaisesti sekä alatiesynnytyksestä että sektiosta ja mitä se meidän kohdalla tarkoittaa. En tiennyt, että nyt onkin niin, että jos vauvat päättävät syntyä lähipäivinä, tehdään ilman muuta sektio, koska A on perätilassa.
Nyt tiedetään synnytykseen liittyvät perusasiat ja tietämättömyydestä johtunut synnytyspelko on vähentynyt. Edelleen pelottaa se, että jos vauvat eivät selviä synnytyksestä. En tiedä miten me selvittäis siitä.

Oon avoin molemmille synnytystavoille ja molemmissa on sekä isoja plussia että miinuksia. Tietenkin toivon, että voisin synnyttää alakautta ja säästyä kipeältä leikkaushaavalta ja pitkältä toipumisajalta + vauvoille olisi hyvä syntyä luonnollisesti.
Toisaalta taas sektiossa vauvat olisivat ulkona nopeasti ja tilanne menisi ehkä henkisesti paremmin. Synnytystapa on valitettavasti asia, johon en välttämättä voi itse vaikuttaa. Eniten vaikuttaa A:n asento ja raskausviikot.

Monenlaista tukea ollaan siis saatu täällä. Kätilöt aina välillä kyselee olisiko tarvetta johonkin, taidetaan pyytää lastenlääkäri käymään vielä uudelleen jos päästään pari viikkoa eteenpäin.

Tässä vielä vikat ostokset vauvoille ennen osastoaikaa. Lindexin Littlephant-malliston pikkupökät koossa 62 ja hello baby-malliston ihanat bodyt molemmissa väreissä koossa 56 ja 62. Meillä on myös saman kuosin peitot :) xxxx


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Nizzan ostokset bebeille

Kuten jo aiemmin kerroin, ostettiin kahdet valkoiset baby Conssit yhdestä Nizzan liikkeestä 20€ per pari. Ne oli must-hankinta, ostin pari vuotta sitten myös kummitytölleni moiset vaaleanpunaisina. Kun kengät jää pieniksi, niistä tulee koriste lastenhuoneeseen ja myöhemmin muisto pojille :)

I <3 mum & dad -jutut on H&M:stä. Jesse halusi ostaa ne. Muut vaatteet ja minitossut saatiin mun isovanhemmilta. Nyt meillä alkaa olemaan jo aika paljon pientä kokoa, 56cm ja muutama 50cm. Ranskassa koot meni vähän eri tavalla ku Suomessa, esim.bodypakkaus on kokoa 60cm. Bodyjä on joka päivälle omansa, heh. Loppuun kuva vaatekaapista, jossa poikien vaatteet on tällä hetkellä. Iso osa on vielä pyykkikorissa. Xxxx

Ps.pahoittelut, kun osa kuvista on väärinpäin, otin ne kyl oikein päin Iphonella..