Theo ja Jimi täyttävät kesäkuussa neljä, ihan uskomatonta. Olen lueskellut paljon mm. lasten kehityksestä, tietylle ikätasolle tyypillisistä asioista ja siitä, miten lasta voi tukea tunteiden käsittelyssä, uuden oppimisessa ja epäonnistumisissa. Meillä oli noin puoli vuotta sitten sellainen tilanne, että harkitsin ottavani yhteyttä perheneuvolaan. Tunsin kaipaavani vinkkejä uhman käsittelemiseen ja lapsen tukemiseen. Toisen pojan uhma oli nimittäin sitä luokkaa, etten välillä tuntenut pärjääväni hänen kanssaan. Se ei ollut enää "vain" lattialle heittäytymistä, raivareita ja huutavan pojan sisälle kantamista. Se oli jotenkin niin vaikea tilanne meille kaikille, etten osannut enkä halunnut käsitellä sitä silloin blogissakaan. Puhuttiin Jessen kanssa paljon meidän toimintatavoista jne. ja yritettiin ymmärtää uhma sitä kautta, että 3-vuotias tarvitsee kaiken mahdollisen tuen tunnemyrskyihinsä. Vaihetta kesti pari kuukautta ja nyt tuntuu siltä kuin oltaisiin saatu meidän poika takaisin. Täällä kuulee vielä päivittäin vahvojakin omantahdon ilmauksia, mutta se on normaalia. Uhmaikä oli todella raskasta meille kaikille ja ajoittain tunsin oloni voimattomaksi ja riittämättömäksi.
työkoneet saatu Jollyroom
Lasten kanssa kaikki tuntuu olevan yhtä vaihetta. Nyt meillä on meneillään hyvä ja suht seesteinen vaihe. Ei mitään ylimääräistä ja pojat nukkuvat rauhallisesti koko yön. Jokin aika sitten heiltä alkoi tulla kysymyksiä pimeästä, möröistä,
"mikä ääni kuuluu" jne., mutta varsinaisia pelkotiloja ei ole ollut. Ollaan selitetty kaikki ja lisätty, ettei ole mitään pelättävää ja se on riittänyt. Nyt neljävuotis-kynnyksellä olen huomannut järjettömän ison muutoksen mielikuvituksessa. Theolla ja Jimillä on yhteisiä mielikuvitusleikkejä ja suosikki niistä on koulu. Heillä on selkeä ajatus siitä, missä heidän koulunsa sijaitsee, ketä kavereita siellä on ja mitä leluja. Toinen puhuu myös
(mielikuvitus)ystävästä. Roolileikit on yksi kovimmista juttu ja niitä on kiva seurata vierestä. Välillä olen myös mukana leikissä, koska Jimistä olen paras äitikissan rooliin. Leijonaleikki on muuttunut dinoleikiksi ja se on poikien ja Jessen bravuuri. Me rakastetaan leikkiä yhdessä poikien kanssa ja heittäydytään mukaan, vaikka pidetään myös tärkeänä, että pojat osaavat leikkiä itsekseenkin ja sen he kyllä taitavat.
Saadaan tällä hetkellä ehkä eniten kysymyksiä siitä, riitelevätkö pojat paljon. He leikkivät paljon yhdessä dagiksessa ja melkein aina yhdessä kotona, mutta en joudu puuttumaan leikeissä syntyviin riitoihin kuin jonkun kerran viikossa. Välillä toista harmittaa, kun lelu viedään kädestä, mutta he osaavat useimmiten sopia asian keskenään. Me lähinnä katsotaan Jessen kanssa, että homma hoidetaan oikein, lelu palautetaan ja toiselta pyydetään anteeksi. Jimin ja Theon välinen side on edelleen todella vahva ja he ovat toistensa parhaita kavereita. He huutelevat toisiaan usein
"kaverii, missä olet?".
Meidän melkein 4-vuotiaat rakastavat tehdä itse asioita ja auttaa. He tyhjentävät tiskikoneen kanssani, kattavat pöydän, pyyhkivät pölyjä, pukeutuvat itsenäisesti ja nauttivat saadessaan kiitosta ja kehuja. Saan paljon pusuja, haleja ja
"minä tykkään mamma sinusta" -kommentteja pitkin päivää. Se on ihanaa! Neljävuotiaiden kanssa voi keskustella, saa vastailla
(välillä mitä hassuimpiin) kysymyksiin ja selittää asioita. Pojat saavat vaikuttaa asioihin ikätasonsa mukaisesti. Kysymme heiltä lähdemmekö puistoon leikkimään vai pyörälenkille. Syövätkö he tänään mieluummin pastaa vai perunamuusia. Lähtevätkö he isin mukaan kauppaan vai jäävätkö kotiin mamman kanssa. Mielestäni on tärkeää ottaa huomioon myös lapsen mielipide niissä asioissa, joissa se on mahdollista. He saavat valita dagisvaatteet valitsemistani eri vaihtoehdoista, koska muuten he valkkaisivat aina t-paidan ja shortsit eikä se talvella oikein käy... Ihanat neljävuotiaani.
Oletteko huomanneet eri
vaiheita lasten kehityksessä?
