Sivut

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Melkein 2,5-vuotiaat

Parina viime kuukautena on tuntunut tapahtuneen paljon molempien poikien kehityksessä. Vaatekoko on kasvanut, tällä hetkellä käytetään lähinnä 98cm. Painoa on jo niin paljon, etten enää jaksa kovinkaan kauaa kantaa molempia yhtä aikaa. Tähän asti omat käsivoimat on kasvaneet suhteessa poikien painoon, mutta nyt pitäisi varmaan alkaa treenaamaan, jotta tarvittava voima tulisi... Theo ja Jimi syövät itse, ruoasta riippuen joko lusikalla tai haarukalla. He syövät oikeastaan ihan kaikkea ja pyytävät usein vielä lisää. Paino kulkee edelleen keskikäyrän alapuolella, kuten on ollutkin aina tähän asti. Ruoan suhteen ei ole ollut onneksi koskaan ongelmia. Ruokajuomana on yleensä soijamaito, välillä vesi. Pojille on iso juttu saada juoda omasta posliinimukista. Molemmat saivat ristiäislahjaksi lasten astiastoja ja nyt ne on vihdoin päässeet käyttöön. Enää ei muki ja lautanen lentele lattialle kesken ruokailun, joten uskalsin jättää muoviset pois. Allergioista on edelleen maito ja kananmuna, mutta nyt "saattaa sisältää" -tuotteet käy.

Päiväunia nukutaan päivittäin 1,5-2 tuntia ja yöunet kestää noin 20-8. Välillä yöt on kokonaisia ja välillä toinen/molemmat saattaa jonkun kerran herätä itkemään ja tarvitsee silitystä. Unitutti on vielä käytössä, siitä ollaan luopumassa ihan lähiaikoina. Vaipat pysyy hyvin kuivina molemmilla päiväaikaan ja ihan vaan kotona ollessa pojat ovat ilman niitä, mutta öisin vaippa on pakollinen.


Jimi on iloinen, tunteellinen, hassutteleva ja rakastaa laulamista ja temppujen tekemistä. Kuperkeikka on yksi herran lemppareista ja ulkoleikeissä kaivuri ja liukumäki on ykkösiä. Theo on uhmakas, nauravainen, herkkä, hieman ujo ja matkii Jimiä. Theo rakastaa pupuaan ja kirjojen lukemista. Jännä miten pojat tuntuvat vaihtavan rooleja vähän väliä. Nyt Theo on se, jonka kanssa saa eniten purra hammasta Jimin kiillottaessa omaa sädekehäänsä. Vähän aikaa sitten se oli vielä toisinpäin. Toki molemmilla on edelleen momenttinsa...  

Jimi on taitava motorisesti ja osaa vaikka mitä. Theo puhuu enemmän, sanoo lauseita ja osaa monipuolisemmin sekä suomea että ruotsia. Ajattelin aina, etten lähde vertailemaan poikia keskenään, mutta kuitenkin sitä tulee tehtyä. Siitä huolimatta on ihan selvä, että he ovat omia yksilöitään ja oppivat asiat omassa tahdissaan. On lähinnä kiva vertailla, kun siinä huomaa juuri niitä yksilöllistäviä eroja. Mielestäni Theo ja Jimi ovat kuin yö ja päivä. He tasapainottavat toisiaan.


Leikki toisen kanssa kiinnostaa koko ajan enemmän ja se sujuu yleensä hyvin. Pojat vaihtavat koodilla tavaroita päittäin ja muistavat kiittää. Tihulointiin ei tarvita kuin yksi sillä tuulella oleva ja molemmat on mukana. Kaveria ei jätetä, niinhän? Uhmailu riippuu päivästä, välillä sitä on aamusta iltaan ja koko päivä on yhtä huutoa ja välillä havahdun siihen miten kivasti kaikki on mennyt.

Tällaista kuuluu meidän taaperoille, samaistuuko kukaan?     

8 kommenttia:

  1. Ihanat pojat :) <3 Meiän pitäis nähdä taas joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää! Ensi vuonna sitten jos ei muuta ;) Ihanaa joulua! <3

      Poista
  2. Ihanat pojat :)

    Täytyy ihailla tuota unen määrää!!! Meillä 1v7kk nukkuu yöllä max 10h ja päivällä 1,5-2h...
    ja yöllä kyllä herääkin vielä usein. Äiskää ainankn väsyttäis enempikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Joo kyllä! Arvostetaan suuresti nykytilannetta, kun muistelee sitä ekaa vuotta ja painajaismaisia öitä... Kokonaiset yöt tekee ihmeitä! Toivottavasti teillä päästään pian siihen eikä tarvitsis heräillä öisin. Ihanaa joulua! :)

      Poista
  3. Kylläpä monien lapset nukkuu paljon!
    Meidän 2vee nukkuu öisin 22-8tai9 ja puolen tunnin päikkärit. Eipä jää pahemmin aikaa siivoilla ja laitella ruokaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi yksilöllistä. Ihmettelin samaa silloin kun omat lapset eivät juuri nukkuneet päivällä parikuisista eteenpäin ja joillain ei muuta tehtykään kuin nukuttiin. Voin vaan kuvitella miltä tuo tuntuu, siinä ei tosiaan paljoa ehdi tehdä iltaisin tai päikkäriaikaan... Jaksamista ja hyvää joulua! :)

      Poista
  4. Onko Jimi sun suosikkilapsi?:D Vai onko vanhemmilla suosikkilapsia. Mietin vaan postauksiasi lukiessa että kirjoitat Jimistä paljon enemmän ja eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei :D Molemmat on ihan yhtä rakkaita. Kirjoitan eri tavalla, koska he ovat erilaisia. Vaikka heitä on kaksi niin en silti laske, että varmasti kirjoitan molemmista aina saman verran.

      Poista

Kiitos kommentista! <3