Sivut

perjantai 13. joulukuuta 2013

Ensimmäinen hääpäivä

Eilen tuli tasan vuosi siitä, 12.12.2012 kello 12, kun sanoin "tahdon" maailman ihanimmalle miehelle. Vuosi sitten ei vielä tiedettykään, että masussa majaili jo silloin kaksi pikkuista valmiina yllättämään meidät aivan täysin.

Häät olivat pienimuotoiset, nopealla aikataululla toteutetut, tavallaan päähänpisto (varsinainen hääjuhla on vasta kesällä 2014), mutta päivä oli täynnä onnea, iloa ja rakkautta. Yksi elämäni hienoimpia hetkiä.

Läsnä olivat vain läheisimmät. Sinä päivänä olin maailman onnellisin ja sitä olen edelleen. Vuodessa on tapahtunut todella paljon, edelleen tunnen sen saman rakkauden ja ylpeyden katsoessani Jesseä. Perheemme on kasvanut vuodessa nelihenkiseksi ja parisuhteemme voi yhtä hyvin - ellei jopa paremmin, kuin ennen kahta suloista pientä poikaamme.

Vietimme ensimmäistä hääpäiväämme kahdestaan. Pojat olivat mummilassa ja me suuntasimme Helsinkiin. Kävimme syömässä samassa ravintolassa, jossa söimme hääiltana. Sen jälkeen kävelimme joulukadulla ja haimme kahvit Starbucksista. Muistelimme mitä kaikkea näihin neljään yhteiseen vuoteen on mahtunut ja miten elämämme on muuttunut.

Jessen kanssa tuntuu, että selviän mistä vaan (aika paljosta ollaankin jo selvitty yhdessä). Rakastan perhettäni yli kaiken.

Ensimmäinen hääpäivä takana ja monta toivottavasti vielä edessä

xxxx

18 kommenttia:

  1. Oot kyllä ollut mielettömän kaunis hääpäivänä! Ja olet tottakai sitä edelleen. :)

    VastaaPoista
  2. <3
    Paljon onnea 1-vuotis hääpäivänänne! :) olet niin kaunis!

    VastaaPoista
  3. Onnea vielä ! Oot ollut upea ilmestys teidän hääpäivänä <3

    VastaaPoista
  4. Aaw ihania olette. Myöhäiset onnittelut! <3

    -Arina

    VastaaPoista
  5. Ei voi kuin ihailla tuollaista parisuhdetta, aivan mahtavaa. Ihana kuulla, että jotkut saavat voimaa yhteisestä lapsesta ja parisuhde jopa muuttuu paremmaksi. Meillä se meni valitettavasti toisinpäin. Kaikkea hyvää teille! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon todella onnellinen ja iloinen, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta meidän parisuhde on pysynyt vahvana. Se on ollut jaksamisen kannalta tosi tärkeää.
      Ikävä kuulla, että teillä meni niin. Paljon voimia ja kaikkea hyvää sullekin! :) Ihanaa joulua! <3

      Poista
  6. Ihana hääpari, kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :) Kuvista menee kiitos valokuvaaja-kaverille! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3