Sivut

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sunnuntaifiilis

Viikonloppu on mennyt tosi kivasti. Perjantai rentoiltiin ja lauantaina olin töissä kuuteen asti. Ilta höpsöteltiin poikien kanssa, jonka jälkeen oli tarkoitus katsoa leffaa, mutta nukahdin taas sohvalle jo ennen ysiä. Tänään heräsin pirteänä ennen muita ja nautin rauhallisesta aamusta. Käytiin aamupäivällä vanhemmillani ja Jesse haki isäni satamasta. Kotimatkalla koukattiin hakemaan yksi fb-kirppariostos, ihana silkkipaita minulle! Loistavia kirppisbongauksia on taas sattunut kohdalle, mutta edelleen on hakusessa muutama juttu kotiin. Meiltä lähti eilen sohva, rahi, keittiönpöytä+tuolit ja hylly siskolleni ja nyt meidän olohuone tuntuu kolkolta. Jonkinlainen hylly ja lipasto pitäisi ainakin saada. Kotia on ihana sisustaa. Uusimpina tänne on tullut kaksi lamppua. Jalkalamppu on myöskin fb-kirpparilta. Hain sen perjantaina, jonka jälkeen kävin äitini kanssa itsepalvelukirpparilla, josta löysin sattumalta saman sarjan pöytälampun. Uskomaton tuuri!

Olohuoneen ilme on uusi vaalean sohvan myötä ja kaikki (poikien) esteet on otettu pois. Myönnettäköön kyllä, että Jesse on ruuvannut tv-tason laatikot ja lasiovet kiinni... Yllättävän hienosti pojat osaavat nyt olla, vaikka uusi lamppu kiinnostaakin.


Uusista hankinnoista puheenollen sain muutaman ihanan tuliaisen isältäni: Moon Bootsit ja meikkivoiteen. Bootseja ajattelin käyttää lähinnä poikien kanssa ulkoillessa, ne kun on mielettömän lämpimät ja hyvät jalassa. Valkoinen väri on toki vähän arka, mutta ei haittaa. Toivotaan, että keli pysyy suotuisana uusia kenkiä ajatellen.


Me lähdetään käymään siskoni uudessa kodissa, kunhan pikkuiset herää päikkäreiltä. Huomenna tuttuun tapaan perhekerhoon ja kohti uutta viikkoa. xxxx

Kivaa sunnuntain jatkoa! 

4 kommenttia:

  1. Ihanat nuo olkkarin salmiakkiverhot! Onko ne Kodin1:stä vai muistanko väärin? :) Nätiltä näyttää tuo uusi soffakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi makeet! :) Kodin1 on, siellä on vaikka mitä ihanaa! :)

      Poista
  2. Kivalta näyttää! Tääläkin odotetaan uutta sohvaa kuin kuuta nousevaa! :) Sen pitäisi tulla ensi viikolla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3