Sivut

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kuluneelta viikolta

Viikko on ollut kiireinen ja allekirjoittanut väsynyt. En edes tiedä mistä väsymys on johtunut, koska olen nukkunut joka yö n. 8h unet. Ehkä olen vain liian tottunut päiväuniin, joita en kuluneella viikolla ole ehtinyt nukkua... Olen ollut töissä, blogin kautta pressipäivässä, stressannut koulujuttuja, käynyt meikkauksessa ja nähnyt kavereita. Iltaisin olen alkanut nuokkua jo seiskan aikaan ja ollut nukkumassa viimeistään kymmeneltä. Kivaa, että tänään on sentään paljon virkeämpi olo. En juuri ehdi tehdä omia juttujani kuin vasta poikien mentyä nukkumaan.
 
Tämän viikon parhautta on olleet hyvät aamut. Jimi ja Theo ovat olleet iloisia heti aamusta ja ollaan ehditty lukea ja höpötellä ennen dagikseen lähtöä. He ovat jääneet hyvillä mielin hoitoon ja vilkuttaneet "hejdå". Olen tehnyt poikkeuksellisesti nyt aamuvuoroja ja nauttinut suunnattomasti siitä, kun työpäivän jälkeen olen hakenut pojat ja viettänyt heidän kanssaan illan. Ihan eri asia kuin iltavuorot, jolloin aloitan työt heidän kotiutuessaan hoidosta. Päivät on tuplasti pidempiä, kun täytyy ensin opiskella päivä ja mennä illaksi töihin. Tulen tuntemaan arjen varmasti kevyemmäksi sitten, kun saan keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Maanantaina alkaa työharjoittelu, apua.   

 Fazerin suklaat saatu pressipäivästä

 @Miltton Showroom

Viikonlopusta tulee varmasti ihana ja rentouttava. Huomenna on #IndiedaysInspirationDay2015 päivätapahtuma ja illalla #IndiedaysBlogAwards2015. Theo ja Jimi menevät yökylään mummolaan, joten me saadaan Jessen kanssa kahdenkeskeistä aikaa. Instagramiin tulen varmasti päivittämään huomisen meininkejä (@rosannahs).

Mukavaa viikonloppua!   

2 kommenttia:

  1. Hei mistä tuo ihana kynttelikkö on ostettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammer-tukun järjestämistä tukkumyyjäisistä. Kynttelikön nimi on Finn Lumor Leevi-valopuu, sillä saattaa löytyä googlesta jälleenmyyjät :) Oliskos joskus ollut ainakin Kärkkäisellä! :) Toivottavasti löytyy jostain!

      Poista

Kiitos kommentista! <3