Sivut

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

ISI

Tänään on Jessen kolmas isänpäivä ja ensimmäistä kertaa Jimi ja Theo onnittelivat omin sanoin "onneeaa, grattis isi. Paras isi". Dagiksessa tarjottiin kuluneella viikolla isänpäiväkahvit. Pojat olivat askarrelleet hienot korttitaulut isille ja tänään ne sitten annettiin ihan virallisesti. Teetin poikien ensimmäisen dagiskuvauksen sisaruskuvasta take away -kuppiin kuvan, koska tiesin Jessen tarvitsevan sellaista. Ilmeet on molemmilla aika tuimat, mutta hei ensimmäinen dagiskuva! Nyt kelpaa isin juoda kahvia töissä.


Isänpäivää vietetään meillä perinteisesti niin, että aamupäivä ollaan kotona yhdessä ja iltapäivällä käydään meidän molempien vanhemmilla. Me jatketaan perinnettä ja lähdetään kohta vanhemmilleni syömään, kunhan Theo ja Jimi heräävät päiväunilta. Tätä päivää on odotettu. Pojat rakastavat käydä kylässä isovanhemmillaan ja odottavat aina serkkujenkin tapaamista.

En voisi kuvitella pojille parempaa isiä kuin mitä Jesse on. Jesse tekee temppuratoja, leikkii leijonaa, lukee kirjoja, puhaltaa pipin pois, herää yöllä rauhoittelemaan heränneen pojan takaisin uneen, keksii retkiä puistoilun ohelle, selittää uudelleen ja uudelleen mitä tehdään ja miksi tehdään, kannustaa ja lohduttaa. Pojilla on ihan uskomaton suhde isäänsä ja se jos mikä tekee onnelliseksi. Kysyin Jesseltä miltä tuntuu olla isi ja vastaus oli, ettei vaihtaisi mitään pois. Parasta. 

Seuraavat kuvat on otettu poikien ollessa muutaman kuukauden ikäisiä.
 

Ihanaa isänpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3