Sivut

lauantai 2. tammikuuta 2016

Jotain uutta kotiin

Yhden ylimääräisen vapaapäivän myötä meillä on ollut paljon aikaa olla kotona. Torstaina olin töissä paljettipaita päällä uuden vuoden kunniaksi, mutta muuten olen nauttinut kotona olemisesta. Eilen päätin ottaa joulukoristeet jo pois ja siirtelin tuttuun tapaani tavaroita etsien niille uusia paikkoja. Nyt näyttää taas freesimmältä! Olohuoneen lipastoon vaihdoin kirkkaan kristallinupin tavallisen mustan nupin tilalle ja se vaikutti paljon lipaston ilmeeseen. Vaihdan samanlaiset kampauspöytäni laatikoihin. 


Ollaan asuttu nykyisessä kodissamme 1,5 vuotta ja nyt oli sopiva aika laittaa keittiöön kunnon matto. Siellä oli väliaikainen pieni pyöreä matto yhdessä nurkassa, mutta vihdoin saimme sinne haluamamme tyylisen. Keittiössä ei ole voinut pitää mattoa pöydän vieressä, koska pojilla oli vaihe, jolloin ruoka ja kaikki astiat lensi lattialle. Nyt se on onneksi jäänyt ja keittiö sai kokea huiman muutoksen. Miten paljon voikaan yksi matto saada aikaan? Keittiö tuntuu ihanan kodikkaalta. Maton ja kristallinupit tilasin H&M Homesta.

Miltä näyttää?

3 kommenttia:

  1. Tuo matto näyttää kivalta! Pienillä muutoksilla saa ihmeen paljon aikaan. Pidän myös tuosta Stockholm taulusta. Itse olen kuolannut sitä myös mutta vielä ei ole paikkaa sille mihin laittaisi. Ehkä joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan totta! Sekin vaikuttaa paljon, kun vuodenaikojen/fiiliksen mukaan vaihtaa koristetyynyihin päälliset :D Taulu on ihana, ehkä tämän hetken lempparijuttu kotona :) Nyt vaan keksimään paikka sille ;)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3