Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Myskväll

Vietän just parhaillaan iltaa, jota kuvastaa parhaiten sana: myskväll. Käytän mys-sanaa melkein yhtä paljon kuin ihana, ne taitaa olla mun lempisanat itseasiassa.

No asiaan, myskväll: sade ropisee ikkunaan, istun sohvalla viltin alla, juon teetä, muutama kynttilä luo tunnelmaa, taustalla pyörii leffa ja pojat nukkuu yläkerrassa hyvin menneen päivän päätteeksi. Ainoa mitä voisin kaivata on Jesse, joka on ollut työkeikalla koko päivän. Lähtökohdat onnistuneeseen päivään ei olleet mitkään parhaimmat aamulla, kun Jessen keikalle lähtö tuli yllätyksenä, Theo on pahassa vesirokossa ja minä vatsataudissa. Selvittiin kaikesta huolimatta, oloni on iltaa kohden kohentunut ja Theokin on kivuistaan/kutinasta huolimatta nukahtanut.    


Viikon takaisten synttärijuhlien jäljiltä meiltä löytyy onneksi paljon kivaa tekemistä sisälle. Tehtiin yhteinen pesä lattialle, jonka ympärillä pojat leikkivät ja minä makasin. Muovailtiin, piirrettiin, rakennettiin duploilla, luettiin uusia kirjoja, tehtiin palapelejä ja korkattiin Kinetic Sand -taikahiekka. Se oli lähes koukuttavaa! Hiekka tuntuu kädessä ihanalta, kun se liikkuu ja "elää". Hiekka on helppo siivota, kun hiekanjyvät hakeutuvat itsestään takaisin yhteen. Taikahiekka ei kuivu koskaan. Me ollaan niin ihastuneita siihen, että on pakko ostaa sitä lisää, jotta hiekkalinnat voi kasvaa entisestään. Jimi teki suloisen kilpikonnan ja Theo kalan sen kaveriksi. 


Mitä teidän myskväll pitää sisällään?

2 kommenttia:

  1. Aah, hei mekin ostettiin just tota taikahiekkaa, niin täytyy kysyä kun nyt sattumalta tähän törmäsin, että haiseeko teidän taikahiekka? :D Siis kun toi meidän ostama haisee jotenkin vähän.. tunkkaiselle? Mietin että voikohan se pilaantua! Oli nimittäin alennuksessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kyllä haise miltään! Kannattaa käydä kysymässä, voihan se olla että merkistä riippuen vähän erilaisia. Mut ei se nyt kovin kiva ole jos se haisee oikeasti pahalle :D

      Poista

Kiitos kommentista! <3