Sivut

perjantai 19. elokuuta 2016

Tukholman ostokset

Nyt olisi luvassa Tukholman ostoksia. Kaikki on ostettu Mall of Scandinavian liikkeistä.

Olen rakastunut kultaan ja bongasinkin toinen toistaan ihanampia kullanvärisiä juttuja, niitä oli joka puolella. Åhlensista ostin kultaisen takeaway -kupin ja Jesselle toin tuliaisena samanlaisen hopeisen. Nyt me ollaan "matching couple", kun kuljetaan yhdessä kahvikuppeinemme. Olen aina vitsaillut Jesselle samanlaisten tuulipukujen hankkimisesta, mutta näistä on hyvä aloittaa, hah. Åhlensista löytyi myös kultaisella kannella varustettu läpinäkyvä säilytysrasia sekä sinikuvioitu pieni lautanen. Säilytysrasiassa pidän suosikkikorujani ja kellojani ja lautanen toimii kynttilänalusena. Kultainen roikkuva timantin muotoinen tuikkukuppi on kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis (Åhlens).     

 Kultakoristeltu lautanen - Zara Home 



Lagerhausista ostin kultaisen korin keittiön puhdistusaineille, paperiklipsejä, kortteja ja tavallisen valkoisen pöytäkynttilän. Olisin halunnut ostaa useamman kynttilän, mutten jaksanut enää siinä vaiheessa ottaa kannettavaksi mitään painavampaa. Yleensä Lagerhausista on tarttunut mukaan enemmän, koska sitä ei ole Suomessa ja valikoima on just eikä melkein tyyliini sopiva. Keskustan LH on paljon isompi, joten se voi olla syynä.   


Kiko Milano! Ostin muutaman kynsilakan, huulipunan, kaksi huultenrajauskynää, vaalean luomivärin ja kulmakynän. Kaikki huulipunaa ja kulmakynää lukuunottamatta oli alennuksessa ja maksoi alle pari euroa kappale. Ponnarit on Gina Tricotista.  


Sisustuspuolen lisäksi kiersin Åhlensin lastenosaston moneen kertaan. Harmittelin äidilleni, kun meillä ei ole enää pientä vauvaa, nimittäin vaatetarjonta oli mahtava alle 86cm vauvoille - alessa vieläpä! Teki mieli ostaa jo jemmaan, mutta sinne ne jäi. Kaikki alerekeillä oli -70% ja ovh vain 5-15€. Kyseessä oli Åhlensin oman merkin vaatteet ja ne tuntui todella pehmeiltä ja hyvälaatuisilta, puhumattakaan suloisuudesta... Jimi ja Theo saivat tuliaisena Åhlensin lippikset, mini rodinin shortsit ja dinopipot. Molo kidsiltä ostin muutaman parin sukkia.


Vaatteita ostin yllättävän vähän itselleni.  Gina Tricotin loppualesta kahdella eurolla musta off shoulder -paita, River Islandista kympillä farkut ja Bikbokista musta perusmekko (jäi kuvasta pois).

Kaikki ostamani on ollut käytössä eikä yhtään hutiostoa tullut tehtyä. Suurin osa on alesta, kun meidän onneksi loppualet oli silloin vielä meneillään. 

Mitä pidätte?

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja ostoksia olet tehnyt! Herkullisen värisiä kynsilakkoja :) Tukholmaan ois kiva lähteä joku kerta.

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia! ♥ Kohta 3kk poissa Tukholmasta, alkaa shoppailukuume kasvamaan ja haluisin päästä taas kaikkiin ihaniin kauppoihin mitä sieltä löytyy ja Suomesta ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella! :D Siellä on kyllä tosi hyvä valikoima ja jotenkin tuntuu peruskaupoissakin olevan paljon kivempia juttuja kun täällä meillä :D

      Poista

Kiitos kommentista! <3