Sivut

torstai 20. kesäkuuta 2013

Rakkaat poikamme ovat täällä

Sektio sujui muuten hyvin, mutta tunsin todella kovaa kipua alkuvaiheessa ja luulin kuolevani. En tiedä olinko tarpeeksi puutunut. Jesse oli ihana ja silitti ja höpötti mulle koko leikkauksen ajan. Ei mennyt kauaa, kun A-vauva syntyi ja sain nähdä pienen poikani. Hetken päästä siitä syntyi B-vauva, joka parahti ja syntyi kuulemma sormet suussa <3 B-vauva oli niin hyväkuntoinen, että sain silittää ja ihmetellä vauvaa vierelläni hetken. Pojat lähtivät aika pian kohti Lastenklinikkaa Jesse mukanaan.

Olin heräämössä, kun Jesse tuli kuvien kanssa. Ihastelin pieniä, suloisia rakkaitani ja oli/on edelleen vaikea uskoa olevani äiti. Sektiotilanne meni niin nopeasti, että vieläkin kaikki tänään tapahtunut ihmetyttää.

6 tuntia sektion jälkeen nousin sängystä, koska halusin poikieni luo. Kätilö sanoi, että ylös vaan heti, kun siltä tuntuu. 6 tuntia oli kuitenkin minimiaika, mikä haavalle piti antaa aikaa levätä. 
Nouseminen ei ollut (ainakaan tänään) niin tuskallista kuin olin ajatellut. Pääsin pyörätuolilla poikien luo, jonne menin Jessen ja vanhempieni kanssa. 

Poikien näkeminen keskoskaapeissa oli koskettavaa ja edelleen jaksoin ihmetellä olivatko ne kaksi suloista tuhisijaa todella olleet mahani sisällä vielä hetkeä ennen.
Poikien tila on vakaa ja kaikki on hyvin. A-vauva tarvitsi alkuun vähän apua hengittämiseen, mutta B-vauva hengitti alusta asti itse. Nyt molemmat hengittävät itse, mutta ovat ylipainenasaalissa. Poikien syntymäpainot yllätti positiivisesti kaikki: viime viikolla ultrassa arvioitiin n.1200g, mutta pojat painoivat onneksi yli 1500g kumpikin syntyessään. 

Juttelin pojille käydessäni teholla ja pidin kättä toisen selällä ja Jesse toisen. Se rauhoittaa poikia. B söi jo minituttia, mutta A keskittyi nukkumiseen ja hengittämiseen. Huomenna saadaan ehkä jo antaa kenguruhoitoa :) 

Oma vointi on tällä hetkellä todella hyvä. Toivottavasti herään huomenna yhtä hyvinvoivana. Jesse tulee aamulla ja voinnin niin salliessa käydään pihalla pyörätuolilla (!!) ja mennään poikien luo. Näillä näkymin kotiudun sunnuntaina. 

Teen erillisen sektiokertomuksen mahdollisimman pian, jossa kerron laajemmin sektiosta ja tuntemuksistani. Onko jotain erityistä mistä haluaisitte kuulla? xxxx 

Nyt halusin vaan kertoa, että meillä on kaikki hyvin. KIITOS taas ihanista kommenteista ed.postauksiin, olette parhaita! <3


49 kommenttia:

  1. Voi itku.. Arvaa poraanko täällä nyt, kun oman pienen LA on vasta viiden kuulayden ja kolmen päivän päästä! Ihan älyttömän paljon onnea sekä sulle, että Jesselle! <3

    VastaaPoista
  2. Onnea ihan hirmu paljon tuoreelle perheelle <3

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanista pienistä pojista! :)

    VastaaPoista
  4. Maailman suurimmat onnittelut!!! <3 kylläpä herkistää, ei voi muuta sanoa <3 ihanaa ihAnaa!! Oot super nainen!!

    VastaaPoista
  5. Oikeen paljon onnea!!! Ihan mieletöntä että noin ne vaan tupsahti maailmaan ja niin äkkiä:)

    VastaaPoista
  6. Onnea! <3 Aamusta asti ollaan miehen kans jännitetty ja mietitty teitä :) Ihanaa, että jaksoit päivitellä kuulumisia. Meillä esikoinen potkii vatsasta isiä korvaan ja pitäis vielä muutama kuukausi odottaa että saada pieni syliin <3

    VastaaPoista
  7. Hurjasti onnea koko perheelle! Ihanat poitsut<3 Pian päästään vieroittamaan nasaalista ja ruvetaan opettelemaan syömistä, usko pois! Pikkuhiljaa kasvetaan kohti kotikuntoa. Onnea vielä! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea sinulle ja Jesselle!! Ihania, reippaita poikia <3

    VastaaPoista
  9. Onnea pienistä prinsseistä! <3 Aika mimmi olet kun jo 6 tunnin jälkeen nousit ylös :) mulla meni se vuorokausi ja teki kyl kipeetä! Onnea vielä :)<3

    VastaaPoista
  10. Onnea. He ovat vahvan näköiset pojat =) Facessa ollut pieni keskonenhan oli puolet pienempi. Pian he pääsevät kotiin.
    Taru

    VastaaPoista
  11. Awwww <3 aivan ihanat, oli pakko näyttää iirolle heti noi kuvat! ONNEA mielettömästi koko perheelle <3 enkeleitä että poikien vointi pysyy tasaisena!
    -Ida

    VastaaPoista
  12. Pikkuruisia söpöläisiä. Paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  13. Mahtavaa, tuhannesti onnea!!! Olen jo pitkään jännityksellä seurannut blogiasi. Hienoa että kaikki on mennyt hyvin, ja paljon onnea teidän perheelle jatkoon! :)

    VastaaPoista
  14. Ihan mahtavaa että sielä kaikki voivat hyvin!!! Onnea, onnea onnea!!!:) Mä olen niin onnellinen teidän puolesta!!! <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea tuoreille vanhemmille! :) <3

    VastaaPoista
  16. Onnea pienistä pojista! :) Ihanaa että kaikki on hyvin kaikkien teidän koettelemusten jälkeen. <3

    VastaaPoista
  17. Isoja, mutta silti niiin pieniä ja sinnikkäitä. Onnea!! <3

    VastaaPoista
  18. Voi, niin ihanaa <3 Miten onkaan noin ihania pikkupoikia ja miten reippaat vanhemmat <3
    Onnea koko perheelle!

    Täällä onnen kyyneleitä ja helpottunut hymy, niinkuin varmasti sielläkin:)

    VastaaPoista
  19. Onnittelut sulle ja Jesselle pojista. Tosi isoja viikkoihin nähden mikä on tietysti hyvä asia ja miten upeesti olette jaksaneet vaikean raskauden, ei olisi pojat parempia vanhempia voineet saada :)

    VastaaPoista
  20. Voi herranen aika miten pieniä nuo pojat ovat noissa kuvissa ja toinen vielä ihanasti paketissakin! <3 Paljon onnea vielä kerran tuoreelle Äidille ja Isälle, teistä sitten tuli kertaheitolla kahden pojan vanhempia! Mahtavaa että kaikki meni hyvin ja poikien painot kyllä ihana ylläri! Koitahan parantua hyvin että pääsette hoitamaan pienokaisia! Minä ainakin haluaisin kuulla KAIKEN eli miten synnytys alkoi käynnistymään, tehtiinkö sisätutkimuksia tms ,millainen oma ja vauvojen vointi oli sen yön, oliko supistukset kovia, menikö ne vedet vai miksi sektioon päädyttiin jne. Utelias kun olen ja ihanahan se kuulla kun täällä seurattu teidän tarinaa jokunen tovi mukana! :)

    VastaaPoista
  21. Onnea! Ihana kuulla että kaikki on hyvin. Olette olleet koko päivän mielessä. Pojat näyttää pieniltä, suloisilta ja aivan mahdottoman täydellisiltä noissa kaapeissankin. Sulle toivotan pikaista toipumista ja niin siis... onnea vielä kerran koko perheelle! T.Anna, ihan liikuttuneena :)

    VastaaPoista
  22. Mua vain itkettää. ONNESTA <3 Kuinka onnellinen oon sun, Jessen, poikien eli koko teidän ihka uuden perheen puolesta !!!! Tuhannesti onnea pikku prinsseistä ! Oot ihan supernainen Nanna <3

    VastaaPoista
  23. Oon niin onnellinen että kaikki on hyvin ja sait nähdä rakkaat lapsesi <3 aivan mahtavaa! Odotus (rankka sellainen) tosiaan palkittiin <3 ihanaa ja onnea hurjasti koko perheelle! Ja voimia pikkuisille söpöliineille <3

    VastaaPoista
  24. Voi että, täällähän olikin mukavia uutisia! ONNEA! :))

    VastaaPoista
  25. Hyvä että kaikki on hyvin, hirmuisesti onnea koko perheelle!!

    VastaaPoista
  26. Paljon paljon onnea ihanista mineistä <3 !!!

    VastaaPoista
  27. Minä täällä raskaushormoneissani meinasin tukehtua aamupalaleipääni, kun aloin nyyhkyttää:D Aivan ihanaa, että kaikki on hyvin!Onnea ja vielä kerran onnea pojista!!!!:)

    VastaaPoista
  28. Oikein paljon onnea tuoreille vanhemmille ihanista pikkupojista! Kaikkea hyvää vaavien elämään!

    VastaaPoista
  29. suloiset pienet pojat <3! Nautihhan ulkoilmasta pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  30. Onnea ihan super paljon! Oon seurannut ja jännittänyt sun blogia siitä saakka kun jouduit sairaalaan, ihanaa että pojat selvisi näin pitkälle ja ovat kunnossa!

    VastaaPoista
  31. Mä liikutuin kun luin tän kirjoituksen. Sydän suli. Onnea koko perheelle! Ja onnea ennen kaikkea kahden potran pojan äidille<3 Pian olettekin koko perhe kotona viettämässä kesää ja tämä kaikki on takana päin ja vain muisto. Tulin kovin iloiseksi että kaikki hyvin teillä. Hyvää juhannusta!-Susan

    VastaaPoista
  32. Onnea ihanista pojista!! <3 Hyvänkokoisia pikku-miehiä. :) oikein ihanaa ja ikimuistoista juhannusta. :)

    VastaaPoista
  33. Oikein paljon onnea pienistä pojista ja ikimuistoisia hetkiä pienten kanssa:-) Itsellänikin 11-vuotiaat identtiset pojat:-)

    VastaaPoista
  34. Onnea pienen pienistä pojista :)

    VastaaPoista
  35. Mielettömästi onnea koko perheelle pienten taistelija-prinssien johdosta! :)

    VastaaPoista
  36. Onnea suuresti pojista! Itseäni kiinnostaa kuulla, kuinka nopeasti asiat etenivät ja poikien isä ehti sektioon ilmeisesti? Ehtikö lähteä kotiin ja hälytit takaisin vai? :)

    VastaaPoista
  37. Mielettömästi onnea teille kaikille! <3 ihanat pienet täydelliset pojat :)

    VastaaPoista
  38. Mahtavan paljon onnea aivan ihanista pojista!! :) Olen jo pitkään seuraillut blogiasi ja tätä on totisesti odotettu :D Ihanaa!

    VastaaPoista
  39. Paljon, paljon onnea ja jaksamista sinne! Aivan mielettömän ihanat pojat saitte <3

    VastaaPoista
  40. Superpaljon onnea kahdesta ihmeestä. Hienosti kasvoivat pojat noinkin isoiksi. Voimia, voimia ja voimia!

    VastaaPoista
  41. Paljon onnnnea tällein hieman myöhässä :) Oi etttä mite pieniä ja suloisia<3


    http://henrietan.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3