Sivut

tiistai 27. helmikuuta 2018

Meidän päivä - arkivapaa

En ole pitkään aikaan tehnyt meidän päivä -postausta. Sain idean postaukselle eilen niin myöhään, että käytän kuvia meidän muutamalta viimeisimmältä arkivapaapäivältä. Meidän päivien raamit koostuu rutiineista ja ruoka-ajoista pidetään kiinni, mutta päivien sisältö vaihtelee fiiliksen ja poikien toiveiden mukaan.

6.10 Jessen herätyskello soi ja tökin häntä hereille.

6.15 Torkku, tökin häntä hereille ja hän nousee.

6.30 Ulko-ovi sulkeutuu, kuulen ääntä lastenhuoneesta ja toivon mielessäni edes muutamaa lisäminuuttia "unta".

7.32 Toinen pojista on herännyt ja iloisena herättää myös veljensä laittamalla valot päälle ja julistamalla, että on jo aamu. Herään aina samantien, kun pojat heräävät, mutta jään makoilemaan sänkyyn ja odottamaan poikia. Pojat leikkivät yhdessä, vaihtavat vaatteet ja petaavat sänkynsä. Sängyn petaaminen on uusi kiva juttu, mistä he ovat ylpeitä. Leikkien jälkeen he yleensä siivoavat huoneensa oma-aloitteisesti ja tulevat sitten herättämään minut kertoen mitä kaikkea ovatkaan jo itse tehneet aamun aikana.

8.17 Pojat tulevat herättämään ja leikin nukkuvaa. Jutellaan siitä, mitä tehdään päivän aikana, onko dagispäivä, mikä viikonpäivä on, montako päivää on viikonloppuun, onko isi töissä, ketkä kaikki muut on töissä jne. Joka aamu käydään ihan samat asiat läpi.

8.25 Pojat lähtevät alakertaan ja minä menen pesemään hampaani ja hoidan muut aamutoimet ja vaihdan oloasun päälle.

8.40 Teen aamupalaa, keitän kahvia ja höpöttelen pojille. Pojat katsovat Yle Areenasta aamun Pikkukakkosta. Aamiainen on yksi lempihetkistäni ja tykkään käyttää siihen aikaa ja nautiskella runsaasta aamiaisesta. Meidän yhteinen suosikki on banaaniletut ja mansikat. Poikien syötyä juon aamukahvini rauhassa ja luen samalla blogeja. Pojat katsovat Pikkukakkosen loppuun.


10.00 Pojat leikkivät vastikään ostamillaan pikkuleluilla ja vähän väliä on erimielisyyttä siitä, mikä on kenenkin lelu. Aika hyvin he pääsevät itse sopuun asiassa. Laitan tiskikoneen ja pesukoneen päälle. Pojat käyvät välillä yläkerrassa ja tutkivat yläkerran leluja ja raportoivat niistä minulle. Vasta ihan viime aikoina ovat pojat alkaneet viihtyä keskenään heidän huoneessaan pitempiä aikoja.

11.30 Teen lounaaksi makaronilaatikkoa ja sen kypsyessä uunissa laitan pyykit kuivumaan. Käydään muutama lastenhuoneen pieni lelukori läpi ja järjestellään leluja. Pojille kertyy tosi paljon roskaa lelujen sekaan, kun he haluavat leikkiä esim. tyhjällä pastillipurkilla tai wc-paperihylsyllä ja hetken päästä ne hylätään lelukoriin. Laitan toissapäivän puhtaat pyykit kaappeihin.

12.20 Syödään lounasta. Pojat toivovat paprikaa ja kurkkua lämpimän ruoan kylkeen.

13.00 Lähdetään ulkoilemaan. Käydään kävelyllä kirpsakassa pakkassäässä ja pojat laskevat läheisen jättilumikasan päältä monta kertaa. Ulkoilun jälkeen lähdetään käymään Nella&Nuttu -kirpparilla.

15.00 Kirpparilta löytyi vaatteita vauvalle, poikien koossa ei valitettavasti löytynyt meille tällä kertaa mitään.


16.15 Jesse tulee kotiin ja jää hetkeksi ulos leikkimään poikien kanssa. Keitän kahvia ja lepään sohvalla.

17.00 Pojat ja Jesse tulevat sisään, syödään päivälliseksi samaa kuin lounaalla, se oli niin hyvää.

18.00 Mennään käymään ystäväpariskunnan luona kahvilla. 

20.00 Kotona. Pojat vaihtavat heti yökkärit, laitetaan iltapalaa ja Jesse lukee iltasadun samalla, kun laitan lastenhuoneen valmiiksi.

20.50 Siirrytään lastenhuoneeseen, sanotaan hyvät yöt ja jään istumaan huoneeseen, kunnes pojat nukkuvat.

21.15 Hiljaista. Käyn suihkussa, teen iltapalaa ja katsotaan X-Factor yhdessä Jessen kanssa.

22.50 Kello on taas liikaa, ajattelen. Pesen hampaat ja menen sänkyyn. Nukahdan niin nopeasti, etten huomaa milloin Jesse tulee perästä. Herään pari kertaa yön aikana jostain syystä.

Kivaa tiistaita! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3