Sivut

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Raskausdiabetes

Kyllä vaan - kaksi poikkeavaa arvoa, joten tuomiona raskausdiabetes. 

Ensimmäinen sokerirasitus tämän raskauden aikana oli rv 14 ja peloista huolimatta arvot eivät ylittyneet. Minulla oli raskausdiabetes viime raskaudessa, joten sen takia jouduin käymään nyt kaksi kertaa sokerirasituksessa. Osasin odottaa radi-diagnoosia, koska se tuli niin yllättäen viimeksikin, mutta silti harmittaa.  

Sokerirasitus kestää kaksi tuntia ja sitä ennen on paastottava 10-14 tuntia (vettä saa juoda). Sokerirasitus tehdään heti aamulla ja se alkaa verinäytteen ottamisella, jotta saadaan paastoarvo. Sen jälkeen juodaan pullollinen kaukaisesti vadelmalta maistuvaa sokeriliuosta. Tunnin ja kahden päästä sokeriliuoksen nauttimisesta otetaan verinäytteet, jotta saadaan 1h ja 2h arvot.

 Kuva vuodelta 2013, jolloin sairastuin ensimmäisen kerran raskausdiabetekseen

Tuttiostokset vauvalle

Minulla ylittyi sekä paastoarvo että 1h arvo, ei paljon mutta kuitenkin. Pienikin yhden arvon ylitys tarkoittaa automaattisesti raskausdiabetesta. Sain heti seuraavana päivänä soiton neuvolasta, että minulla on raskausdiabetes ja tulen saamaan kiireellisen ajan diabeteshoitajalle, koska kaksi arvoista ylittyi. Yhden arvon ylityksellä ei diabeteshoitajan tapaamisella ole kuulemma yhtä kiire. Minulle avattiin omaneuvola -palveluun diabetessivu, mistä löytyy tietoa ruokaan liittyen, hyvistä ateriamääristä ja ateriasisällöistä, hiilareista ja ruokapäiväkirjan pohja. Täytän jokaiselta päivältä tarkan ruokapäiväkirjan, johon kirjaan kaiken suuhun laittamani ja sitä tarkastellaan yhdessä diabeteshoitajan kanssa. Diabeteshoitaja ehdottaa tarvittaessa muutoksia ateriarytmiin ja ateriasisältöihin, jotta saadaan mahdollisimman hyvä pohja tasaiselle verensokerille ja raskausdiabetes pysyy kurissa ruokavaliohoidolla.

Sain eilen puhelun diabeteshoitajaltani ja hän vaikutti ihanalta tyypiltä eikä enää lainkaan jännitä mennä tapaamiseen. Sain ajan ensi viikolle, jolloin saan mukaani verensokerimittarin ja muut tykötarpeet kotiseurantaa varten. Pakko myöntää, että verensokereiden mittaaminen jännittää, koska en yhtään tykkää pistää itseäni, en edes sormenpäähän. En tottunut viime kerrallakaan pistoihin enkä usko tottuvani nytkään. Diagnoosin saatuani olin harmissani ja pettynyt, mutta nyt parin päivän tiedon sulattelun jälkeen olen hyväksynyt asian. Ruokavalioni ei loppupeleissä muutu kovinkaan paljon, koska olen aina syönyt perusterveellisesti lautasmallin mukaan. Säännöllinen ateriarytmi on ehkä kohdallani se, mihin täytyy kiinnittää huomiota. Nyt odottelen ensi viikon tapaamista ruokapäiväkirjaa täytellen ja alan tapaamisen jälkeen mittaamaan verensokereita ja raskauden seuranta laajenee taas yhden osa-alueen verran.
     
Kohtalotovereita?

7 kommenttia:

  1. Täällä 3 lapsen äiti, jolla jokaiselta on paastoarvo tosi ok, mutta 1 ja 2 tunnin arvot vain nousseeeeeeet. Ruokavaliolla hoidettu, enkä ole joutunut sokerinmittauksiin kotona- ihme kyllä. Painoa ei ole tullut raskausaikana kuin 800g-1.1kg... mutta vauvat ovat painaneet 4.3-4.9kg välillä eli ei normi raskauksia ollenkaan. Synnytystä seuraavana päivänä tehdyt rasitukset kuin oppikirjoista eli kun istukka vauvoineen poistunut, olen ollut normaali jälleen. TOSI TSEMPIT SINULLE, olen hengessä ollut koko ajan! Päivi*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! :) Hyvä, että tilanne palautui nopeasti normaaliksi synnytyksen jälkeen ja pärjäsit pelkällä ruokavaliohoidolla. Aloitan huomenna sokereiden mittaamisen ja vähän jo jännittää riittääkö pelkkä ruokavalio hoitomuotona...

      Poista
  2. Täällä eräs lukija kyselee että miten jaksat olla niin positiivinen kaikesta huolimatta? Itsellä on kanssa ehkä vuodelepoa edessä ensi raskaudessa ja tukilangoista on puhuttu, niin jotenkin ärsyttää muut jotka pääsee helpolla ja saa elää normaalia elämää raskaudesta huolimatta :D Ja on sellaisia katkeruuden tunteita kun tuntuu että kaikki mahdolliset ongelmat pitää tulla itselle :D Vaikka tottakai sitä tekee kaikkensa lapsen eteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen perusluonteeltani positiivinen, se vaikuttaa varmasti jonkin verran. Ymmärrän kyllä hyvin mistä puhut, itsellä oli ehkä enemmän viime raskaudessa vaikea hyväksyä sitä, miksi kaikki ongelmat tuntuu tulevan omalle kohdalle. Nyt olen kiitollinen siitä, että olen jo näin pitkällä raskautta, vauva voi hyvin enkä ole joutunut vuodelepoon ja kaikki on mennyt oikeastaan todella hyvin. Selkä- ja liitoskivut ja raskausdiabetes tietysti vaikuttaa arkeen nyt paljon, mutta niitäkin vahvempana koen kaiken sen, mikä on hyvin ja yritän keskittyä hyviin asioihin. Toivottavasti saat kokea mahdollisimman normaalin raskauden ja välttyisit vuodelevolta <3

      Poista
  3. Täällä saatiin sokerirasitustestistä saman suuntaiset tulokset mutta niin, että 1 ja 2 tunnin arvot olivat koholla. Tulevalle äidille diagnoosi oli pienimuotoinen järkytys, koska emme osanneet tätä odottaa. Ruokavalio on ollut kunnossa, painonnousu kohtuullista eikä muitakaan riskitekijöitä ole. Neuvolasta on aika huomenna, minkä jälkeen varmaan selviää enemmän jatkosta. Uskon, että ruokavalion tarkennuksilla selvitään ja alkujärkytyksen jälkeen ollaan käännetty ajatukset positiiviseen suuntaan. Yhdessä tsempataan tässäkin! Toivotaan, että sielläkin ruokavalion muutokset auttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. Muistan järkytyksen viime raskaudesta, kun tulokset tuli tännekin yllätyksenä. Nyt osasin jo odottaa, koska riski seuraavissa raskauksissa on suurempi. Varmasti auttaa asian käsittelyssä, kun pääsette juttelemaan siitä ja kuulette mitä kannattaa ruokavaliossa ottaa huomioon jne. Sain itse hyviä vinkkejä tasaisen verensokerin ylläpitämiseen ja toivon todella, että pelkkä ruokavaliohoito auttaa! Toivon samaa teille! Tsemppiä :)

      Poista
  4. Heissan!
    Nyt vähän myöhässä mietteitäni...

    Mulla kävi niin, että ekassa raskaudessa sokerit ok, toisessa kaikki aivan sekaisin ja sitten... Lääkärit kertoivat, että 3. raskauteni eli kaksosraskaudessa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että sokerit ovat sekaisin. Neuvolan täti joutui hieraisemaan useamman kerran silmiään nähdessään labra-arvoni, kun kaikki olivatkin priimaa!!! Musta tuntui muutenkin, että tuossa 2. raskaudessa oli kroppani ihan sekaisin. Toisen raskauden sokerit hoidettiin vähän tiukemmalla ruokavaliolla kuntoon. Oon aina ollut tosi liikunnallinen ja tämä on kyllä uskoakseni auttanut parempiin sokeriarvoihin. Itsellä ekassa raskaudessa oli sitten muuta ongelmaa (kipsi, tulppa yms). Kaksosraskaus sinällään meni ihan ok, mutta synnytys olikin sitten ihan oma lukunsa... Mutta, onneksi - me kaikki kolme selvittiin siitä elossa!

    Tsemppiä sulle kovasti! Ja todellakin, positiivisella asenteella pääsee pidemmällä.

    -Miuku

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3