Sivut

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Perhelomalla Hotel Sveitsissä

Yhteistyössä Hotel Sveitsi 


Me oltiin reilu viikko sitten perhelomalla Hyvinkäällä ja yövyttiin vuonna 2017 uudistetussa Hotel Sveitsissä.

Hotel Sveitsi sijaitsee Hyvinkäällä keskellä yhtä Suomen kauneimmista luonnonpuistoista. Se sopii monenlaiseen lomailuun monipuolisen tarjontansa ansiosta. Hotellissa on 200 hyvin varusteltua ja viihtyisää huonetta, tasokkaat ravintolat sekä modernit kokous- ja juhlatilat. Hotellin kanssa samalta pihapiiriltä löytyvät kaksi seikkailupuistoa SuperPark ja SeikkailuSveitsi, elokuvateatteri BioRex sekä uimahalli ja maauimala. Lisäksi hotellin läheisyydessä on kaksi golfkenttää, laskettelurinteet ja ratsastuskeskus. Jokaiselle jotakin!  

Me lähdettiin lauantaiaamupäivästä ajelemaan kohti Hyvinkäätä. Espoosta ajaa sinne alle tunnissa, joten matkustamiseen ei tarvinnut käyttää paljoa aikaa. Hotellin edustalla on noin 150 parkkipaikkaa, jotka ovat vieraiden käytettävissä veloituksetta. Checkattiin itsemme sisään ja saatiin samalla lipukkeet uimalaan. Hotelliasiakkaille on vapaa pääsy uimalaan ja kuntosalille. Meille kerrottiin kaikki olennainen majoitukseemme liittyen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi todella mukavan ja ystävällisen henkilökunnan ansiosta.


Meidän huoneemme oli kertakaikkisen upea Junior Suite, jossa riitti hyvin tilaa meille kaikille. Sisustus oli kuin minua varten tehty, Unikulman muhkeat sängyt olivat kutsuvat ja kylpyhuone kiilsi marmoripintoineen. En ole koskaan ollut niin hienossa hotellihuoneessa. Meidän oli helppo yöpyä lasten kanssa, koska heille oli pedattu omat sänkypaikat olohuoneen vuodesohvalle, jolloin me nukuimme erillisissä huoneissa ja kaikilla oli oma rauha. Kylpyhuoneeseen oli kaksi sisäänkäyntiä, siellä oli kylpyamme ja kaikki tuntui viimeistellyltä. Saippua, käsivoide ja pesuaineet olivat Ritualsin hyväntuoksuisia tuotteita, mitkä teki osaltaan paljon koko kylpyhuoneen ylelliseen tunnelmaan.  Huonehintaan kuuluivat lisäksi kylpytakit ja tossut.

Fiilisteltyämme hetken huonettamme poikien odotus palkittiin ja lähdimme viereiseen SuperParkiin. Siellä oli mm. trampoliineja, skeittiparkki, kiipeilypaikka ja liukumäki, alueita eri pallopeleille ja paljon erilaisia kilpailupelejä. Trampoliinit, pallopelikenttä ja kilpailupelit (koripallon heitto) olivat Theon ja Jimin suosikkeja. Olin mukana puolitoista tuntia, kunnes lähdin huoneeseen lepäämään ennen illallista. Jesse jäi vielä poikien kanssa pitämään hauskaa ja he tulivat vasta juuri ennen pöytävarauksen alkua. Viisivuotiaille oli mielestämme tarpeeksi monipuolista tekemistä ja he olisivat viihtyneet siellä vaikka koko päivän.

Meillä oli pöytävaraus ravintola TILAan klo 18. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja pöydässämme odotti puuhapaketti poikia varten, huippua palvelua ja lasten huomioimista. Pojat tutkivat laatikon sisältöä, piirsivät, katselivat kirjoja, ihastelivat leluja, pelasivat korttipeliä ja tekemistä riitti koko kahdeksi tunniksi, mitä ravintolassa oltiin. Tilattiin alku-, pää- ja jälkiruoat ja pidettiin kaikesta maistamastamme. Jesse ei ole kuulemma koskaan syönyt yhtä hyvää lihaa kuin siellä (grillattu härän entrecote). Minä otin alkuun avokado -salaatin, pääruoaksi pitkästä aikaa vuohenjuustopizzaa ja jälkiruoaksi pätkiskakkupalan. Pojat saivat burgerit, vihanneksia, maalaisranskalaisia ja jälkiruoaksi kokki teki heille omat annokset maitoallergian huomioiden.


Illalla pojat kylpivät ja nauttivat suuren ammeen iloista. He nukahtivat ennätysnopeasti pitkän ja touhukkaan päivän jälkeen. Me korkattiin kylmät juomat ja mentiin vuorostamme kylpyyn. Ihana ja rentouttava päätös ihanalle päivälle. Katsottiin sängyssä vielä hetki leffaa ennen nukahtamista. Aamulla herättiin kahdeksan maissa ja tehtiin meille kahvit huoneen kahvikoneella ennen aamiaiselle suuntaamista. Buffet-aamiaisen jälkeen pakattiin tavarat, luovutettiin huone ja mentiin uimaan. Oltiin ensin maauimalan puolella, mutta poikien mielestä tuuli kylmästi ja he halusivat sisään. Uitiin uimahallin lastenaltaassa vielä puolitoista tuntia ja pojat polskivat innoissaan erilaisia uimaleluja apuna käyttäen.

Kotimatkalla toinen pojista kysyi jos voisimme olla hotellissa vielä yhden yön, koska siellä oli niin kivaa. Se olisi kieltämättä ollut ihanaa, koska tekemistä Hotel Sveitsin ympäriltä ei puutu ja pieni aktiviteetti tuo mukavaa vastapainoa rentoutumiselle. Meidän kokemuksemme mukaan Hotel Sveitsi on täydellinen perhekohde, jossa on helppoa ja mukavaa olla lasten kanssa. Jokaiselle löytyy jotakin ja lapset otetaan kaikkialla huomioon. Voisin toisaalta lähteä myös kahdestaan Jessen kanssa nauttimaan hotellilomasta ja viettämään parisuhteen laatuaikaa... 


Voin lämpimästi suositella Hotel Sveitsiä!                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3