Sivut

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Minä ja hän -meidän tarina

Nyt on se hetki, jota oon siirtänyt jatkuvasti. Tarkoituksena oli kertoa jo raskausviikon 12 jälkeen kuka täällä oikein kirjoittaa, mutta hetki on vaan siirtynyt ja siirtynyt. Nyt se tuntuu luontevalta ja on kiva päästä kirjoittamaan niin, ettei tartte miettiä mitä paljastaa ja mitä ei. Kirjoitin toisella nimelläni ennen ja 23 vuotta tulee täyteen ensi kuussa. Muuten kaikki mitä olen kirjoittanut, on ollut ihan paikkaansa pitävää. Kerron aika pääpiirteissään siitä mitä teen yms., mutta vähän enemmän mun ja mieheni historiasta yhdessä.

Olen siis 22-vuotias espoolainen. Olen töissä vaatekaupassa myyjänä ja opiskelen vikaa vuotta sosionomiksi. Oon aina ollut lapsirakas ja toivonut, että musta tulee äiti nuorena. Nuorena ja nuorena, mutta 23-vuotiaana oon toivottavasti kahden ihanuuden äiti! <3

Menin naimisiin 12.12.2012 elämäni miehen, Jessen kanssa. Ollaan tunnettu seiskaluokasta lähtien ja erityisen läheinen Jesse oli mulle ysiluokalla. Jaettiin asioita, Jessen kanssa oli helppo puhua. Mentiin eri kouluihin eikä nähty pitkään aikaan. Tavattiin "uudelleen" kaverin synttäribileissä alkuvuodesta 2010 ja se tuntui rakkaudelta ensisilmäyksellä. Jesse oli siihen aikaan intissä, mutta aina lomilla nähtiin ja juhlittiin ja pidettiin hauskaa. Siitä lähtien ollaan oltu yhdessä. Voisin kertoa tätä lovestoryä vielä pidemmän kaavan mukaan, mutta se voi kuulostaa aika kliseiseltä ja aiheuttaa joillekin ällösöpö-oksennusrefleksin :D Toisaalta, se kertoo paljon siitä millainen mä oon. Oon just sellainen ällösöpöilijä, rakkaudentunnustaja, joka pitää lähellä.

 

































Meidän suhde on hyvä, tosi hyvä. On kiva kuulla Jessen vastaus, kun joku kysyy miten meillä menee. Esimerkiksi ekassa neuvolassa mun sydän suli, kun Jesse sanoi, ettei meillä voisi mennä paremmin ja kertoi miten onnellinen on.

Muutettiin virallisesti yhteen tammikuussa 2011, mentiin kihloihin helmikuussa 2012 ja naimisiin "hetken mielijohteesta" joulukuussa 2012. Tarkoituksena oli pitää kesähäät elokuussa 2013, mutta jotenkin innostuttiin ajatuksesta 12.12.2012. Niin me päätettiin noin kuukautta ennen tuota päivää, että mennään naimisiin ja vietetään elokuussa varsinainen hääjuhla. Nyt se suunnitelma on vaihtunut vauvojen myötä. Tarkoituksena on juhlia häitä elokuussa 2014. Niin se elämä kuljettaa ;)

Saatiin tietää tästä raskaudesta kaksi päivää häiden jälkeen. Se tuntui epätodelliselta, pelottavalta ja kuitenkin tosi ihanalta. Olin jo melkein varma, että taas tapahtuu jotain kamalaa, mutta seuraavaksi saatiinkin tietää kaksosista ja sitten identtisyydestä. Yritettiin raskautta 1,5 vuotta ja saatiin 2 keskenmenoa. Se aika on pitänyt sisällään kaikenlaista. Isoja vastoinkäymisiä ja suurta surua, mutta toisaalta se on vahvistanut meitä tosi paljon. Tuntuu, että selvitään mistä vaan yhdessä. Hauskaa on se, että olin just ennen tämän raskauden varmistumista lääkärissä saamassa lähetettä lapsettomuustutkimuksiin. Lääkäri sanoi, että tee kotona vielä varmuuden vuoksi raskaustesti ja sitten laitetaan lähete menemään. Lähete ei ikinä lähtenyt, koska suureksi yllätykseksi olin raskaana!

Meillä on molemmilla aivan ihanat perheet. Asutaan molempien vanhemmista alle kilometrin päässä. Mun veljellä on lapsia, joten isovanhemmuus on mun vanhemmille tuttu juttu, mutta Jessen vanhemmille ihan uutta. Kaikki on tosi innoissaan ja haluavat hankkia jotain vauvoille. Jessen vanhemmat haluaa ostaa pinnasängyt. Hoitotarjouksia on tullut joka suunnalta, ihana tietää, että apua on tarjolla! 

Tällainen on meidän tausta.

Nyt odotellaan innolla ja jännityksellä mitä kevät ja kesä, erityisesti elokuu tuo tullessaan! xxxx







Helsingin seudun monikkoperheiden kirppis

Viikonloppu oli paras pitkään aikaan! Nyt on tosi hyvä fiilis :)

Perjantaina:

- heräilin rauhassa ja söin pitkän kaavan aamiaisen
- olin töissä
- illalla meillä oli pari kaveria
- lakkasin superkivat kynnet

Lauantaina:

- lähdettiin heti aamusta miehen kanssa Paraisille yllätysvisiitille mummin luo
- vietin koti-illan, katsoin leffan ja kirjoitin koulutehtävää

Sunnuntaina:

- kirppis
- käytiin veljellä ja vietiin veljenlapsille pääsiäismunat ja kummitytölle iso kasa vaatteita
- kahvittelin illalla kavereiden kanssa ja masu sai ihailua ja silittelyä :)

Nyt siihen kirppisreissuun! Herättiin aikaisin ja olin yhtä malttamaton ku pikkutyttö jouluaattona "mennäänkö jo mennäänkö jo", nimittäin HMP:n kevätkirppikselle Vantaalle! :)

Kuulutaan Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:hyn ja sitä kautta saatiin tieto kirppiksestä. Kirppis oli Pakkalassa klo.10-13. Oltiin siellä 10.30. Olin ihan taivaissa, kun näin ne kaikki pöydät täynnä minivaatteita!!! Ensin kierrettiin ja katsottiin mihin tehdään ekana täsmäisku. Valittiin pöytä, jossa oli eniten ihan pieniä vaatteita. Myyjä oli tosi mukava ja auttavainen, itsekin kaksosten äiti. En tiennyt yhtään mitä kannattaa ostaa, koska ei oltu vielä ostettu mitään! Myyjä kysyi laskettua aikaa ja sen mukaan neuvoi koon ja mitä kannattaa ostaa ja mitä ei. Kuten, ettei kannata ostaa 74cm kesävaatteita, koska vauvat syntyy loppukesästä.

Ostettiin tosi paljon vaatteita ja yhdet iiiihanat tossut! Muutama selvä tyttövaatekin tarttui mukaan, koska ajattelin, että jos meille tuleekin pojat, niin annan tyttövaatteet veljentytölle, joka syntyy kesäkuussa. Rahaa meni reilu kymppi ja nyt meillä on vaatteita puolitoista kassillista :-)








Sukat on ihan älyttömän pienet, miten voikaan olla noin pienet! <3 Saatiin kymmenet sukat ja parit sukkikset kaupan päälle yhdeltä myyjältä. Seuraavaksi pitää päättää mihin kaappiin vauvojen vaatteet laitetaan. xxxx   

maanantai 18. maaliskuuta 2013

17+4

Oltiin viime tiistaina ultrassa. Nyt ultrataan joka toinen viikko ja seuraava kerta onkin jo 26.3.

Onneksi, koska ultratäti sanoi, että nyt on se suurin riskiaika TTTS:n kehittymiselle. TTTS on siis se pääpointti minkä takia ultrakertoja on niin tiheään nyt. Se on syndrooma, mikä voi kehittyä identtisissä kaksosraskauksissa. Selkeimmin meille selitettiin se niin, että toinen vauvoista alkaa syömään toisen eväitä, jolloin toinen ei kasva ja molemmille tulee ongelmia. Se on vakavaa ja pelottaa meitä.

Ultrassa kaiken todettiin olevan hyvin eikä syndroomasta ollut merkkejä. Molemmat liikkui hyvin ja rakenteet oli kunnossa.

Ainoa mikä jäi harmittaa, oli ultraaja. Ankea, vähäsanainen vanhempi nainen. Huoneeseen tullessa käski heti makaamaan ja tokaisi "paita ylös". Tutki tosi pitkään sanomatta mitään. Lopulta alkoi vähän selittää mitä katsoo ja miltä näyttää. Kysyin hienovaraisesti jos näkisi sukupuolen, johon vastasi ettei sitä katsella nyt. Harmitti ja nainen varmaan näki sen, koska lopussa sanoi, että katsotaan sit ensi kerralla. Noh, taas odotellaan.

Oireita tällä hetkellä:

- alavatsakipu ja viiltävä kipu nivusissa
- alaselkäkipu
- turvotus
- röyhtäily
- jalkakipuilu (en jaksa seistä kauaa, jalat turpoaa ja sattuuu!)
- puutuminen (jalat, kädet, peppu; yli tunnin istumisen/makaamisen jälkeen) xxxx

Ps. Ultrakuvissa murut 16+5. Toisessa kuvassa näkyy vauvojen päät.



perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hyvää naistenpäivää!

Heräsin siihen, että aamiainen tuotiin sänkyyn :) yllätyin tosi paljon, en ees itse muistanut naistenpäivää. Yleensä mä hehkutan kaikkia mahdollisia tärkeitä (ja vähemmän tärkeitä) päiviä jo hyvissä ajoin. Kuten synttärit; niistä on ollut puhetta jo monta kuukautta ja The Day on huhtikuun puolivälissä ;P

Anyway, mahtava herätys. Yö ei ollu mikään paras, mies tuli myöhään kaverilta enkä yleensä saa unta kunnolla ennen ku tiedän et se on kotona. En saanut eilenkään ja asiaa pahensi aikaisemmin päivällä katsottu Paranormal activity 4... Järkyttävää. Pelkään muutenkin niin en ymmärrä miks katsoin sen. Aloin sit tietty kuvittelee kaikenlaista. Sekin oli varma merkki jostain, kun tulin kotiin ja sytytin pöytälampun, mikä poksahti..?

Palataan asiaan, hyvää naistenpäivää kaikille teille ihanille naisille! :)

Tänään on viikkoja 16+1. Masu tuntuu kasvaneen ihan kunnolla tässä viikon aikana. Napa on muuttanut muotoaan. Ikävänä vaivana on alaselkäkipu. Ajoittainen vihlova ja pistävä kipu jossain häntäluun kohdalla, mistä kipu jatkaa yleensä vasempaan jalkaan johonkin reiden kohdalle. Maatessa on tuskaa kääntyä selältä kyljelle, kun selkä jumittaa ja on "lukossa". Sattuu järjettömän paljon, kunnes saan jotenkin napsautettua lukon auki. Eilen pitkän kävelylenkin aikana lukko paheni eikä se tunnu nyt aukeavan. Välillä en pysty kävelemään ja kipukohtaus yllättää. Kiva mennä tänään ja huomenna töihin... Oon myyjänä vaatekaupassa ja työ on seisomista, jatkuvaa kiirettä, kyykistelyä ja paikasta toiseen juoksemista. En viitti enää nyt hakea saikkua, kun yhden äkillinen poissaolo vaikuttaa niin paljon muihin. Eikä olo niin huono ole, jos tästä vielä pahenee niin sit kyl lääkäriin.

Masussa tuntuu olevan tuhat perhosta tällä hetkellä! Tosi jännä tunne! :) kuplintaa ja perhosia. Jeee! Xxxx







tiistai 5. maaliskuuta 2013

Testi lapsen sukupuolesta

Ajattelin tehdä tällaisen netistä löytämäni testin, kummat tulossa; tytöt vai pojat. Tiedä sit miten tää pitää paikkaansa kaksosten kanssa. Leikkimielellähän tämä tehdään muutenkin :) 

Tyttö vie äitinsä kauneuden.
=  TYTTÖ

Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa.
= tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa...

Poikaa odottavalla linea negra ulottuu häpyluusta yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle.
= linea negraa ei näy vielä

Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa.
= TYTTÖ

Pojasta säärikarvat alkaa kasvaa nopeampaa.
= TYTTÖ

Pojasta vauva isä lihoaa odotusaikana, tytöstä ei.
= TYTTÖ
 
Tytöstä ikenet verestävät odotusaikana.
 =  TYTTÖ

Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä.
  = TYTTÖ

Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö.
  = Toinen tuntuu olevan vilkas ja toinen rauhallinen :-D Ultrassa toisella aina meno päällä.

Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee.
  = TYTTÖ

Poika on tehty ovulaatioaikaan, tyttö ennen sitä.
 = en tiedä

Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on poika.
=POIKA

Lihaa paljon syövä äiti tulee saamaan pojan, koska liha on miehen ruokaa.
 = TYTTÖ

Poika aiheuttaa närästystä.
  = TYTTÖ

Vauvan syke: alle 145 poika, yli 145 tyttö.
 = TYTTÖ. Sykkeet ollu aina yli 145, yleensä noin 155-160

Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa?
  = TYTTÖ

Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika.
= TYTTÖ

Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö.
= TYTTÖ

Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, tulee tyttö.
= EI KUMPIKAAN

Jos vatsasi on kovin ylhäällä, vauva on tyttö. Jos taas alhaalla, tulossa on poika.
=Vaikea sanoa vielä...

TYTTÖ: 13
POIKA: 1

Tänään neuvolassa tuli ihan tyttöolo. Mieskin totesi, että kyl sieltä ne tytöt tulee ;) Viikon päästä on ultra, toivottavasti sukupuolen näkisi jo silloin (vk 17)! xxxx

Herkuttelua

Oon taas alkanut herkuttelemaan. Kahvikin maistuu taas kuukausien tauon jälkeen. Olikin jo ikävä sitä, kun menee kahville kaverin kanssa ja voi oikeasti juoda kahvia eikä esim.mehua. :D nyt pitää olla tarkkana, ettei kahvinjuonti lipsu normimääriin vaan pysyy kupissa, max.kahdessa per päivä.

Tulin just koululle aamun alkuvaikeuksien jälkeen. Heräsin 5.10 ihan väsyneenä, tarkoituksena lähteä miehen kyydissä Hyvinkäälle -> Opiskelen siellä ja mieheni tämän hetkinen työmaa sattuu olemaan myös siellä. Auto ei käynnisty. Aikamme yritetään, onneksi saatiin mun porukoiden auto lainaan eikä mies edes myöhästynyt kauheasti. Kaikki hyvin!

Aamupäivä menee koulussa ja 14.45 mennään neuvolaan. Illalla rentoutumista ja huomenna uusi yritys autolla, valitettavasti samaan aikaan...

Niin niistä herkuista. Lemppareita on Makuunin irttarit, Fazerin suklaa ja kahvi. Onneksi edelleen maistuu myös porkkanat, vihreät omenat, tomaatit, kurkku ja banaani. Niin ja mansikat + mustikat. Mummilta ja anopilta saa niihin täydennystä! :) loppuun vielä muutama kuva toissapäivän herkkuhetkestä! Xxxx

Ps.sain ruusuja mieheltä 3-vuotispäivän kunniaksi! <3







perjantai 1. maaliskuuta 2013

Energinen keskivaihe

Eilen alkoi taas uusi viikko, 15. Odotan jo kovasti selkeitä liikkeitä enkä malttaisi odottaa ensi tiistain neuvolaa. On niin kiva päästä juttelemaan vauvoista ammattilaisen kanssa ja kuulla kaikesta tulevasta. Neuvolassa tehdään myös eka lääkärintarkastus!

Nyt tuntuu siltä kuin raskauden keskivaiheen energiapurkaus tekis tulojaan. Eilen en nukkunut päikkäreitä vaan siivosin kaikki kaapit ja kirppistavaraa tuli jätesäkillinen lisää! :)
Olo on muutenkin hyvä, välillä tosin tulee ilkeitä vihlaisuja ja vatsa tuntuu halkeavan. Vauvat kasvaa kovaa vauhtia näinä viikkoina! <3 xxxx