Sivut

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Huonoa tuuria

Eilen piti olla hoitopäivä viikon tauon jälkeen. Herätin pojat hyvissä ajoin ja mentiin syömään aamiaista. Olin laittamassa leipiä, kun yhtäkkiä tunsin kovan kivun selässäni ja lyyhistyin lattialle. Ihan kuin joku olisi iskenyt veitsen lapaluiden väliin. Kipu oli niin kova, että oli vaikea hengittää. Sain onneksi otettua puhelimeni ja soitin Jesselle. Pojat istuivat syöttötuoleissaan ja ihmettelivät. En tiennyt yhtään mistä kipu johtuu, koska en ole koskaan kärsinyt selkäongelmista. Jesse oli aika kaukana töissä ja alkoi soitella lähellä asuville jos joku pääsisi meille. Vartin verran makasin keittiön lattialla ja sen verran pääsin liikkumaan, että sain ohjeistettua pojat pois tuoleistaan. Raahauduin olkkarin matolle, Jimi leikki ja touhusi, mutta Theo istui kokoajan vieressäni liikkumatta. Pian äitini soitti, että on tulossa meille ja siskoni pääsi onneksi kyyditsemään minut lääkäriin. Sain yksityiseltä nopeasti ajan lempilääkärilleni ja kaikki hoitui hyvin. Selkään oli iskenyt paha noidannuoli. Sain kaksi piikkiä ja vahvat kipulääkkeet kuurina syötäväksi.

Loppupäivä meni enemmän tai vähemmän nukuksissa. Äitini oli meillä sen aikaa, että Jesse tuli ja illalla työkeikan ilmaantuessa Jessen vanhemmat tulivat meille auttamaan. On tosi avuton olo, kun en voi kuin maata ja hetken istua tai liikkua. En tiedä mitä oltaisiin tehty ilman apua, korvaamatonta.


Toivottavasti en koe enää koskaan samaa, vaikka nyt tiedänkin ettei mistään sen vakavammasta ole kyse. Pelästyin aikalailla, kun jalat petti enkä päässyt heti lattialta ylös. Nyt Jimi ja Theo ovat onneksi parantuneet ja pääsivät tänään pitkästä aikaa dagikseen. Jesse hakee heidät iltapäivällä ja ilta ollaan yhdessä kotona.     

tiistai 2. helmikuuta 2016

Rakkaat kaksoset

Jimi katsoo itseään peilistä pitkään, kunnes osoittaa peilikuvaansa ja toteaa: "Theo!"

minä: "Jimi menee huomenna sitten dagikseen"
Jimi: "Jimi dagikseen, Theo dagikseen"

minä: "Theo kuka heitti auton?"
Theo: "veikka heitti.... ....Theo heitti"
Jimi: "Jimi ja Theo heitti"

Jimi itkee. Theo menee veljen luo, ojentaa rakkaimman unipupunsa ja silittää.    

KIITOLLINEN 
 
SIUNATTU 
 
ONNELLINEN

Ihanaa kaksosten päivää!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Tyypillinen lauantaipäivä

Ei nyt ehkä kaikista tyypillisin, koska en kuitenkaan ihan joka lauantai ole töissä eivätkä pojat sairaina. Yleensä me ulkoillaan 1-2 kertaa päivän aikana ja pyritään tekemään jotain extraa viikonloppuisin, kuten käydään sisäleikkipaikassa leikkimässä, nähdään kavereita, käydään ostoksilla tai jossakin meille uudessa puistossa. 

8.40 herään ja kiitän vallitsevaa hiljaisuutta - aamukahville! Herätän Jessen ja ehditään juoda kaffet ennen kuin Jimi herää. Jimi herää 9.15 ja huutelee ekana isiä ja veikkaa. Jesse hakee Jimin ja siinä vaiheessa Theokin kuulee kutsun ja herää. Jesse valitsee pojille vaatteet ja he tulevat alakertaan. Jimi juttelee innoissaan, mutta Theo viihtyy isin sylissä heräilemässä. Hetken päästä pojat käyvät potalla ja tehdään aamutoimet.

9.30 syödään aamupala yhdessä. Yleensä annetaan pojille kaksi vaihtoehtoa, josta saavat valita mieleisensä. Tänä aamuna leivät, kaurajuomaa ja mandariinit. Aamiaisen jälkeen tykätään loikoilla ja ottaa iisisti, kun siihen on viikonloppuisin mahdollisuus. Theo ja Jimi purkavat autokorin ja ajelevat automatolla samalla kun me juodaan vähän lisää kahvia.  


Luetaan kirjoja, leikitään, pojat temppuilevat Jessen tekemällä temppuradalla ja katsotaan perjantainen Taavi (se on poikien ehdoton lempiohjelma). Innostun vaihtamaan tuikkukuppeja yms. koristeita vähän keväisempiin ja käyn vitriinikaappia läpi, jossa säilytän kaikki aarteeni.

11.30 Jesse ja pojat alkavat valmistella lounaaksi savustettua lohta. Siirryn yläkertaan valmistautumaan työpäivään. Valitsen vaatteet, meikkaan ja laitan pesukoneen päälle sekä poikien sängyt valmiiksi päikkäreitä varten. Ehdin vielä syödä lounaan ennen lähtöä. Theo ja Jimi rakastavat kalaa ja perunoita ja syövät isot annokset. Sanon pojille ja Jesselle heipat ja lähden töihin. Työvuoro on tänään 13-18, onneksi ehdin vielä illalla olla poikien kanssa.

12.45 pojat menevät päiväunille. Ei mene kuin hetki niin molemmat ovat unessa. Flunssa ja sahaava kuume tekee tehtävänsä; nukkumaanmenon kanssa ei ole ollut nyt mitään ongelmia. Molemmat ovat niin väsyneitä.


14.30 yläkerrasta kuuluu "iisii". Välipala ja leikkiä. Ei olla voitu ulkoilla viikkoon kuumeen takia, joten sisällä oleminen tuntuu ymmärrettävästi tylsältä potilaiden mielestä. Välillä leikitään yläkerrassa, jossa on eri lelut ja paljon tutkittavaa.

18.15 tulen kotiin ja meille on tullut Jimin kummit kylään poikien bestiksen (labradorinnoutaja) kanssa. Pojat ovat innoissaan ja leikkivät koiran kanssa. Illan mittaan Theolle nousee taas kuume ja vointi menee heikoksi.

19.30 syödään iltapala ja tehdään iltatoimet. Theo nuokkuu isin sylissä ja Jimi purkaa illan virtapiikkiään.

20.45 pojat menevät nukkumaan. Theo nukahtaa pieneen silitykseen samantien. Jimi juttelee itsekseen hetken, kunnes nukahtaa.      

Katsotaan Jessen kanssa eiliset Emmerdalet ja juon ison kupillisen teetä. Olen niin väsynyt, että menen aika pian poikien perään nukkumaan. Jesse jää katsomaan jotain leffaa. Yöllä Theo huutaa isiä kerran saadakseen vettä, mutta muuten pojat onneksi nukkuvat.


Mitä teidän viikonloppuihin kuuluu?

torstai 28. tammikuuta 2016

Arkea ja sairastelua

Viikko on mennyt aika pitkälti sinnitellessä. Jimi sai flunssan ja on ollut poissa päiväkodista maanantaista lähtien. Theo sairastui vasta tiistai-iltana, joten on ollut nyt pari päivää kotona. Onneksi Jesse on voinut jäädä kotiin, koska oma työlista on mielettömän pitkä tällä hetkellä. Eilen sanoinkin Jesselle, että totaaliuupumusta odotellessa... Kärsivällisyys lasten kanssa on nollassa, väsymys ympärivuorokautista ja olo jännittynyt jatkuvasti. Öisin saatan herätä ahdistuneena miettimään mitä seuraavana päivänä pitikään tehdä ja olenko unohtanut jotain. Tiedän, että teen liikaa kerralla, mutta tällä hetkellä en pysty luopumaan mistään tai se viivästyttää valmistumista.

Tässä jännitetään tuleeko korvatulehdus, koska korvien putket on lähteneet nyt molemmilta. Hyvin ne kuitenkin pysyi, koska laitto oli jo viime toukokuussa. Putkista oli paljon apua molemmille pojille, olisiko Theolla ollut yksi korvatulehdus niiden aikana ja sekin kivuton. Harmi jos tästä alkaa taas uusi kierre ja tarvitaan uudet putket. Yöt menee aika katkonaisesti ja Jimi on majoittunut meidän väliin. Ei olla koskaan nukuttu perhepedissä, koska kukaan meistä ei osaa nukkua niin, mutta nyt Jimi on tehnyt kunnon pesän meidän väliin. Täytyy myöntää, että tuntuuhan se ihanalta herätä siihen, että pieni käsi on tarrannut kiinni omaani... Suurin syy vieressä nukkumiseen on Jimin kuumekouristuksen mahdollisuus. Jimillä nousi yhtenä iltana kuume niin korkeaksi, että meni jo veltoksi, tärisi ja silmät pyöri hallitsemattomina. Kohtaus meni onneksi nopeasti ohi, kun saatiin Jimi ulos kylmään. Vieressä häntä on helpompi tarkkailla.


Stressaa ja väsyttää, mutta on tottakai myös pieniä positiivisia asioita, jotka auttaa jaksamaan. Lasten hymy ja ihanat sanat (Jimi mm.sanoi eilen illalla "älskar dej" =rakastan sinua ja antoi pusun, ei varmasti ole mitään parempaa!), kuuma kahvi, lämmin suihku, Jessen antama jalkahieronta, onnistunut työpäivä ja valoisammat päivät. Kyllä tämä tästä.

     Mikä teitä auttaa jaksamaan arjessa? 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Puhelimen kätköistä

Käytän puhelimen (Iphone 5S) kameraa päivän mittaan paljon. Se on niin helppoa ja nopeaa enkä yleensä kanna kameraani mukana ellen ole tarkoituksella menossa kuvaamaan. Puhelimeen tallentuu paljon kuvia arkisista ja ehkä vähän turhistakin asioista, joilla ei varmaan ole merkitystä muille kuin minulle. Rakastan selailla kuvia ja muistella hetkiä niiden takaa. Välillä huomaan unohtaneeni joitain asioita, jotka nousee taas mieleen kuvan näkemisen myötä. Ihan parasta. 

Tässä kuvia parilta viime viikolta, suurin osa löytyy myös Instagramista @rosannahs.

 Lempikaupan sovarissa: Lindex

Tältä on meininki näyttänyt viime aikoina. Lunta on niin paljon, että ollaan melkein joka ilta käyty kävelyllä, puistossa ja/tai laskemassa mäkeä poikien Stigoilla. 
 
 #tb #rakkaat pienet... 
 
 Theo kotimatkalla dagiksesta. Uusi, rakas koira Fiffi mukana. 

 Olin Jimin kanssa lastenpolilla infektioastmaan liittyvässä kontrollissa. Käytiin myös verikokeissa ja Jimi oli ihan älyttömän reipas koko reissun ajan <3 

 Koulunpenkillä pitkästä aikaa. Tapasin oppariryhmän ja sain lisäbuustia koko prosessiin! 

 Tänään töissä, #allblackeverything / pörrötakissa ei palellut. 

 Aloitin mix-jumpan ja sain jo ekasta kerrasta todella hyvän fiiliksen. Ihanaa, kun on taas oma liikuntaharrastus. 

Otatteko te paljon kuvia, käytättekö Instagramia tms. kuvien jakamiseen?  

torstai 21. tammikuuta 2016

Meikit järjestykseen

Innostuin yhtenä päivänä järjestelemään alakerran wc:ssä sijaitsevia meikkejä ja pohdin niille järkevämpiä säilytystapoja. Tähän mennessä kaikki on ollut aikalailla sekaisin erilaisissa laatikoissa ja purkeissa. Alakerrassa pidän siis kaikki käytetyimmät meikit ja korut, koska se on kätevintä etenkin kiireisten aamujen kanssa. Yläkerrassa on ihana kampauspöytäni, mutta harvoin arkisin ennätän istua sen ääressä laittautumassa. 

Laitoin lempparihuulituotteet Tigerista ostettuihin läpinäkyviin lokerikkoihin. Siveltimet ja muutama huultenrajauskynä pääsi tuikkukuppiin, josta ne on helppo ottaa. Meikit, jotka ei ole ihan jokapäiväisessä käytössä, laitoin Uashmaman hopeiseen paperipussiin säilöön. Pussi itsessään on kaunis ja sopii hyvin hyllylle.   

 Lumenen heleyttävä ja hoitava huulivoide (oik.) on ykkönen! Kaunis sävy ja hyvin hoitava. 



Omistan monia kymmeniä huulituotteita; huulirasvoja, huulipunia, huulikiiltoja ja uusimpana ihastuksena on huultenrajauskynät. Käytän päivittäin vähintään huulirasvaa. Olen innostunut panostamaan huulimeikkiin vähän enemmän ja ostin Stockalta ensimmäisen Macin huulipunan ja rajauskynän. Valitsemani tummahko nude on upea huulilla ja olen käyttänyt sitä jo paljon. Macin juttujen lisäksi meikkiarsenaalini on kasvanut Anastasia Beverly Hills Contour Kit -paletilla ja muutamalla Beauty Blender -meikkisienellä. Sieni on oikeasti ihan mahtava. Se on ollut hitti jo pitkään, mutta jostain syystä päädyin kokeilemaan sitä vasta nyt Beauty Blender -paketin ollessa alennuksessa Stockalla. Anastasian palettia en ole ehtinyt testata kuin vasta pari kertaa, mutta se vaikuttaa lupaavalta. Kasvojen eri kohtien oikeaa korostamista täytyy vielä vähän harjoitella. Miksei ne ammattilaisen meikkaustaidot voi tulla tuon tuotteen mukana? Youtube -videoissa se näyttää niin helpolta...

 
  Huulipunan sävy Faux - huultenrajauskynä Staunchly Stylish 

  

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tutista eroon

Theo ja Jimi ovat nyt 2,5-vuotiaita ja ollaan kesästä asti mietitty tutista luopumista. Tutti on ollut reilu vuoden ikäisestä vain unikäytössä, mutta tärkeässä roolissa. Elokuussa alkoi päivähoito eikä haluttu jättää tuttia sitä ennen siitä saatavasta turvasta johtuen. Syksyn aikana tuli muutama flunssa, oli itkuinen jakso, uhmailua ja milloin mitäkin. Jatkuvasti tuntui olevan jotain. Nyt päätettiin, että odotetaan juniorisänkyyn siirtymistä sen aikaa, että pahin iltahulina menee ohi. Se on nimittäin aika huipussaan... Kahta pienelle ihmiselle suurta muutosta ei haluttu tehdä samaan aikaan, joten tuteista luopumiselle paras aika oli nyt. Ollaan puhuttu pojille jo pitkään siitä, ettei niin isot pojat tarvitse enää tuttia vaan esim. serkkuvauva syö tuttia.

Päätettiin yhtenä iltana ihan yhtäkkiä, että nyt annetaan tutit pois. Meidän pihapiirissä on usein oravia ja ne on Theon ja Jimin lemppareita. Pojat halusivat antaa tutit oravavauvoille. Tutit laitettiin tarjottimella ulko-ovelle "odottamaan oravia" ja katsottiin hetki lastenohjelmia. Olin kuulevinani jotain ja mentiin katsomaan tutteja (Jesse oli käynyt ulkona siinä välissä;)), mutta niiden tilalla olikin uudet lelut. Voi sitä riemun määrää, kun tutit oli löytäneet perille ja tarjottimella odotti isoille pojille sopivat lelut.

 Jimi & Theo 8-9 kk <3

Pojat kertoivat koko illan, että oravat saivat nyt tutit, koska isot pojat ei tarvitse tuttia. Käytiin kaikki tuttiin liittyvä vielä kerran läpi ja sen jälkeen mentiin nukkumaan uusien lelujen kanssa. Nukahtaminen kesti tuplasti normaalia kauemmin, mutta koko yö meni yhdellä herätyksellä. Aamulla kerrattiin taas tuttitarina moneen otteeseen ja siitä kerrottiin dagiksessakin.

Tutin perään ei ole itketty lainkaan ja päikkärit sekä kotona että dagiksessa sujuu normaalisti eli tutista luopuminen on mennyt paremmin kuin osattiin odottaa! Pelättiin pitkää valvomiskautta, mutta yöt sujuu onneksi hyvin. Ainoa ongelma on nukahtaminen. Viime yö huipentui siihen, että klo 23.30 poikien riekkuessa edelleen päättömästi, siirrettiin toinen pojista meidän huoneeseen. Sen jälkeen Jimi nukahti samantien ja Theo pian perään. Parasta olisi jos molemmat nukkuisivat aina omissa huoneissaan. Harmi, kun meillä on vain kaksi makuuhuonetta eikä me haluta ainakaan vielä siirtää meidän sänkyä alakertaan olohuoneeseen. Jonkin aikaa mennään nyt niin, että toinen pojista nukkuu meidän huoneessa ja toinen lastenhuoneessa. Kunhan kaikki saavat nukuttua kunnolla niin ollaan tyytyväisiä. Viime yö nukuttiin koko yö rauhassa aamuun asti, kunhan saatiin hulivilit ensin nukahtamaan.

Olen todella huojentunut, että päästiin tuteista eroon näin helpolla ja mikä tärkeintä: pojat tuntuivat selvästi olevan nyt valmiita siihen. Oravavauvat oli meidän pojille sopiva tyyli jättää tutit pois,

miten te olette päässeet tutista?