Joulukoristeita esille pikkuhiljaa & kuulumisia

Viime aikoina on tuntunut siltä, ettei tunnit riitä kaikkeen! On niin paljon mitä pitää tehdä, mitä haluaa tehdä ja mitä pitäisi vielä ehtiä tekemään. On ollut vähäunisia pätkäöitä, itkuinen ja flunssainen Ellen, aktiviteetteja kaipaava tehokaksikko, vaatekaappien läpikäymistä, kotityöt, työt ja treenaaminen.

Blogi on jäänyt yhtälöstä pois Ellenin lyhyiden päiväunien takia, koska se on oikeastaan ainoa mahdollinen aika kirjoittamiselle. Olen kaivannut blogia ja iloinen, että olen pääsemässä vanhaan rytmiin taas.

Täällä siis kaikki hyvin ja ennallaan. Sain jo muutaman huhuiluviestin Instagramissa, kun blogi ei ole päivittynyt. 

Ellenillä on vielä ajoittain rohiseva yskä, mutta muuten hän on kunnossa ja iloinen oma itsensä. Oltiin kotona lepäilemässä muutama päivä, mutta loppuviikosta käytiin Helsingissä näkemässä kavereita ja pyörähdettiin Marsaanan pr-toimistolla ja yhdessä Acon aamiaistapahtumassa. 

Pääsin tutustumaan Acon uuteen ihonhoitosarjaan Sensitive Balance, mikä vaikuttaa muutaman päivän käytön perusteella juuri herkälle ihotyypilleni sopivalta (tuotteet saatu)! 

Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa, kun töiden lisäksi käytiin kolmilla synttäreillä. Juhlia kerrakseen! Tällä viikolla ollaan lähinnä kotona, ulkoillaan ja laitetaan joulua kotiin. Muutama jouluinen yksityiskohta meillä jo on, kun ostin viininpunaiset kruunukynttilät kynttelikköön ja solmin punaisen rusetin lasikoristeeseen. Yllättävän pienellä saa haluttua tunnelmaa! 

Minulla on lauantaina työpaikan pikkujoulut ja sunnuntaina on jo 1.adventti, joten jo on aikakin laittaa joulukoristeita esille. Pojat kyselivät jo joulukuusen perään, kun näkivät naapurilla kauniin koristellun kuusen. Katsotaan milloin joulukuusi ilmestyy, ehkä viikonloppuma! 

Joko te olette laittaneet joulukoristeita?     

1,5-vuotiaana päiväkotiin

Sain eilen puhelun päiväkodin johtajalta, joka ilmoitti Ellenin saaneen paikan toivomastamme päiväkodista. Olin samaan aikaan iloinen ja huojentunut, mutta myös surullisen haikea.

Ellen aloittaa päivähoidon 1,5-vuotiaana ensi tammikuussa. 

Hän sai paikan samasta päiväkodista, jossa Jimi ja Theo ovat. Ryhmä sijaitsee poikien ryhmien vieressä saman käytävän varrella, joten paikka on tuttu ja he voivat nähdä toisiaan päivän aikana.

Olen viihtynyt kotona niin hyvin, että surettaa tuleva elämänmuutos. Aika tuntuu menneen hurjaa vauhtia ja ihan liian nopeasti.

Poikien kanssa olin kotona 2v 2kk ja se tuntui hyvältä. Silloin olin itse täysin valmis palaamaan opintojen pariin ja pojat tuntuivat olevan valmiita päiväkotiin.

Ellen vaikuttaa olevan valmis nyt ja osittain sen vuoksi "uskallamme" aloittaa päivähoidon jo tässä vaiheessa, vaikka alunperin olin suunnitellut olevani kotona kaksi vuotta. Osan mielestä varmasti liian aikaista aloittaa 1,5-vuotiaana, mutta jokaisella perheellä on omat syynsä.

Ellenille päiväkoti on poikien kautta tuttu paikka, jonne mennään aamulla ja josta tullaan kotiin iltapäivällä. Ellen on käynyt monesti ryhmänsä tiloissa moikkaamassa ja haluaisi jäädä sinne leikkimään. Hän on kiinnostunut toisista lapsista ja viihtyy hyvin muiden kanssa.

Ellenistä on tullut todella reipas ja avoimempi muita aikuisia kohtaan. Hän ei jännitä eikä ole yhtä paljon meissä vanhemmissa kiinni kuin mitä esimerkiksi veljensä olivat.

Olen huojentunut siitä, että saimme toivomamme paikan Ellenille. Tiedän, että hän tulee pärjäämään loistavasti. Hän osaa ilmaista itseään todella selkeästi, sanoo joitain sanoja, on innokas, kärsivällinen ja oma-aloitteinen mm. pukeutumisen ja syömisen suhteen ja menee hyvin muiden mukana.

Nyt nautitaan vielä näistä muutamasta kuukaudesta, jotka saan olla neitokaisen kanssa kotona <3 

Onko pienellä lapsella oltava harrastuksia?

Olen saanut paljon kysymyksiä siitä mitä meidän lapset harrastavat. 

Theo ja Jimi aloittivat ensimmäisen harrastuksensa "vasta" kuusivuotiaina, kun heillä alkoi uimakoulu. Sitä ennen sain kuulla asiasta useamman vuoden ajan.

Miksi meillä aloitettiin harrastaminen vasta nyt? 

Heidän ollessaan alle 4-vuotiaita koin päiväkodin olevan heille riittävästi. Tein vuorotyötä, joten yhteinen aika oli muutenkin tiukassa enkä halunnut yhtään ylimääräistä meidän arkeen. Heillä ei myöskään ollut erityistä mielenkiintoa mihinkään.

Jimi ja Theo ovat todella liikunnallisia ja motorisesti taitavia, mutta heitä on aina kiinnostanut lähinnä ulkona leikkiminen, kiipeileminen ja olohuoneeseen rakennetut temppuradat. He eivät ole halunneet mennä mukaan mihinkään ohjattuun ryhmään.  

5-6-vuotiaina he alkoivat kunnolla löytää mielenkiinnonkohteita ja heistä tuli avoimempia uusia ihmisiä kohtaan. He alkoivat pelata jalkapalloa Jessen kanssa, kiinnostuivat uimisesta ja olivat valmiita keskittymään uusien taitojen opettelmiseen.

Tarvitseeko pieni lapsi harrastuksia?

Olemme pohtineet tarvitseeko alle 6-vuotiaalla edes olla harrastuksia? Se riippuu toki lapsesta, mutta en koe meidän lasten jääneen mistään paitsi, kun eivät aloittaneet harrastamista alle 6-vuotiaina. Tähän voi liittyä sekin, että pojilla on toisensa eivätkä he useimmiten kaipaa muuta kuin toistensa seuraa.

Meillä 6-vuotisikä tuntuu olleen juuri oikea aika harrastuksille. Uimakoulun jälkeen ensi vuoden puolella kokeillaan jotain uutta poikien toiveiden mukaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että harrastuksista on lapselle monenlaista hyötyä ja tukea usealla elämän osa-alueella. Olen itse harrastanut teini-ikään asti vaikka mitä ja saanut sitä kautta paljon ystäviä ja itsevarmuutta.

En ymmärrä sitä miksi ulkoinen painostus lapsen harrastuksiin liittyen on niin suuri. Nimenomaan pienen, alle kouluikäisen lapsen, jolla ei välttämättä itsellään ole vielä palavaa halua harrastaa mitään. Eri asia jos se "oma juttu" on löytynyt jo pienenä ja lapsi on siitä innoissaan.

Jokainen lapsi on oma yksilönsä, pätee myös tässä asiassa.

Missä iässä teidän lapset on aloittaneet harrastusten parissa? 

Vaikean päätöksen äärellä

Hello maanantai! Huonosti nukuttuja öitä & paljon ajateltavaa... 

Yöheräilyt ei valitettavasti ole viime aikoina ollut meille mitään uutta. Pojat saavat välillä kauhukohtauksia, mutta onneksi ne on harventuneet ja niitä tulee enää noin kerran kuukaudessa. Ellen herää vähintään muutaman kerran öisin enkä oikein tiedä miksi. Hänellä oli jo vaihe, jolloin nukkui yöt heräämättä, mutta flunssa laittoi kaiken uusiksi.

Meillä oli tänään toisen pojan eskarikeskustelu, mikä antoi paljon ajateltavaa.

Meidän tulee tehdä yksi tähänastisen vanhemmuuden taipaleen suurimmista päätöksistä; suomen- vai ruotsinkielinen koulu? 

En olisi uskonut, että sen suhteen olisi edes mitään mietittävää, mutta on. Avaan asiaan luultavasti enemmän sitten, kun myös toisen pojan keskustelu on käyty. Katsotaan tilannetta vielä alkukevääseen, jolloin tehdään päätös ennen kouluun ilmoittautumista.

Sanottakoon, että edelleen yllätyn vanhemmuuteen liittyvästä vastuusta. Sitä haluaa vain parasta lapsilleen, mutta välillä hetkellisesti epäröi tietääkö sitä parasta itsekään? Esimerkiksi tämä kouluasia on niin iso ja vaikuttaa lasten koko loppuelämään ja meidän on Jessen kanssa tehtävä se päätös ja luotettava, että se on meidän lapsille paras. Onneksi saamme tukea eskariopettajilta, mutta lopullisen päätöksen teemme me.

Tuntuu hurjalta. Tuntuu hurjalta, että meidän esikoiset aloittavat koulun! Onneksi eskaria on vielä reilu puoli vuotta jäljellä ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen. Meillä on aikaa käsitellä asiaa ja tehdä päätös.

Kivaa uutta viikkoa! 

Halloween lasten kanssa

Jos edellisen blogipostauksen aihe oli Netflix&chill, on tämä postaus aikalailla sen vastakohta. Olen ollut todella aikaansaava ja täynnä energiaa. Inspiraatio on huipussaan, olen tavannut kivoja ihmisiä eri tapahtumissa, ollut sopivasti töissä, nähnyt ystäviä ja mikä tärkeintä; ollut perheen kanssa. 

Tällä viikolla oli useampi arkivapaa ja me nautittiin, kun meitä oli illalla kaksi vanhempaa kotona. 

Inspiraation lisääntyminen liittyy varmaan vuodenaikaan, nyt kun on halloween ja näin marraskuun ensimmäisen päivän myötä joulunodotus alkaa. Ensi kuussa on joulu! Illat pimenee häkellyttävän aikaisin, mutta onneksi on kynttilät ja koristevalot. Katsotaan milloin meille ilmestyy tähti tai valokranssi ikkunaan...  

Halloweenia on kiva viettää lasten kanssa, kun he ovat niin innoissaan pukeutumisesta, ovat askarrelleet koristeita ja pienetkin halloweeniin liittyvät jutut tuntuu heistä suurilta. 

Laitoin esille meidän viimevuotiset koristeet itsetehtyjen joukkoon ja odotan poikien reaktiota, kun he tulevat eskarista kotiin. Me mennään illalla lasten halloween -juhliin kavereiden luo ja viikonloppu saa kivan startin! 

Vietättekö te halloweenia?      

En koskaan vain makoile sohvalla

Olin lauantaina pitkästä aikaa viettämässä iltaa pitkän kaavan mukaan ja sunnuntain vietin enimmäkseen sohvalla aina välillä nuokkuen. Siinä tuli yhtäkkiä mieleen, etten koskaan "normaalisti" makoile sohvalla kesken päivän. Pohdin asiaa ääneen Jesselle ja todettiin, ettei meistä kumpikaan ole sellainen. Me tehdään kokoajan jotain eikä makoilemiseen yksinkertaisesti vain ole ollut muilta jutuilta aikaa (= ei olla annettu sille aikaa).

En muista milloin viimeksi olen katsonut elokuvan alusta loppuun, kuten tein eilen. Meillä oli Ellenin kanssa jotenkin todella ihana hetki kahdestaan. Jesse lähti poikien kanssa uimaan ja me köllöteltiin Ellenin kanssa sohvalla ja katsottiin Sinkkuelämää 2 -elokuva. Ellen oikeastaan katseli vieressäni kirjaa, tutki sukkaansa, harjasi hiuksiani ja laittoi nukelle tuttia uudelleen ja uudelleen, mutta tuntui niin hyvältä vaan olla ja katsoa elokuva! 

Ellen nukkui viime yön huonosti ja oli tänään tyytyväinen vain sylissä, joten jatkettiin eilistä ja katsoin yhtä sarjaa Ellenin nukkuessa päiväunia sylissäni. Tuli mieleen vauva-ajan ensimmäiset kuukaudet, jolloin otettiin yhdessä päiväunet viltin alla. 

Valot päälle, valot pois. Onneksi into alkaa laantua ja lamppu saa olla rauhassa.

Teen mielelläni juttuja kotona, saan aikaan asioita ja olen lasten kanssa, mutta välillä tekee hyvää vaan olla ja suoda itselle hetki sohvalla. Päätettiin Jessen kanssa alkaa ottaa itsellemme vuorotellen näitä hetkiä aina silloin tällöin, jolloin toinen hoitaa lapset ja toinen vaan on. 

Olen sellainen, että tähän mennessä olen aina tehnyt kotitöitä tai blogihommia, jos Jesse on esimerkiksi vienyt lapset puistoon. On täytynyt saada jotain aikaan sillä välin, kun lapset ovat olleet poissa. Tiedän, että tämä on vain omien korvieni välissä ja täysin turha ajattelutapa, koska aina ei tarvitse suorittaa. Tasapaino on kaiken ydin!    

Olen ihan uudella tavalla latautunut, vaikka viime yönä ei tullutkaan kovin montaa tuntia nukuttua. Netflix & chill!   

Voiko kukaan 

samaistua tähän?

Unohtelemisen viidakko

I love me -messuilta Ellenille Kaikon Bambi -panta ja minulle Woolbergin villapanta <3

Ellen on päiväunilla, joten nyt on hyvä aika kirjoitella. Koen tällä hetkellä suurta mielihyvää siitä, että kello on vasta vähän yli 11 ja sekä pesukone että astianpesukone on päällä ja alakerta imuroitu. Lounas on onneksi tehty jo eilen, joten siihen ei tarvitse käyttää aikaa. Voittajafiilis!

En tiedä mikä vaivaa, mutta olen alkanut unohdella asioita eikä se ole ollenkaan tapaistani. Ärsyttää! Suurin osa liittyy eskariin ja olen järkeillyt siihen kaksi syytä.

1. Se, että pojat ovat eri ryhmissä ja on muistettava eri asioita eri päivinä: kummalla oli eilen kumisaappaat ja missä hänen lenkkarinsa on nyt ja kumpi lähtee metsäretkelle, jumppavaatteet, täydennettävät vaihtovaatteet jne. 
2. Se, että minä vien ja Jesse hakee, jolloin en tiedä mitä vaatteita on otettu kotiin ja missä ne seuraavana aamuna on. Tässä yritetään petrata Jessen kanssa, koska mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että aamulla yrittää etsiä puuttuvia ulkovaatteita. Tätä käy eniten jos olen iltavuorossa enkä siis kotona, kun he tulevat kotiin. 

Olen ottanut oman taskukalenterin käyttöön, johon merkitsen kaiken mahdollisen. Ehkä osasyy unohtelulle on väsymys, nimittäin Ellen heräilee öisin edelleen silloin tällöin ja me mennään Jessen kanssa ihan liian myöhään nukkumaan. Iltaisin on niin kiva tehdä omia juttuja rauhassa, katsoa sarjoja, lukea blogeja ja olla vaan.

Onneksi kaikki menee aalloittain, kuten Ellenin yöheräily, unohteleminen ja kuusivuotiaiden uhma. Paremmat hetket antaa voimaa ja uskoa seuraavaan huonompaan hetkeen.

Unohteleeko joku muukin

 ihan perusasioita?