Mitä teen tällä kertaa toisin vauva-aikana?

Olen miettinyt paljon tulevaa vauva-aikaa, kaikkea poikien kanssa koettua ja mitä haluan tehdä toisin kuin viimeksi. Viimeksi kaikkeen vaikutti tietysti se, että vauvoja oli kaksi ja he syntyivät keskosina. Silloin koko vanhemmuuden alkutaival oli erilainen, oli paljon kontrolleja sairaalassa, tihennetysti neuvolakäyntejä, säännölliset yösyötöt, hengitysmonitorit kotona ja nenämahaletkut tukemassa riittävää ravinnonsaantia. Tällä kertaa tietysti toivotaan, että saisimme kokea täysiaikaisen raskauden ja mahdollisimman normaalin alun vauvan kanssa. Viimeksi neuvolassa kysyttiin mitä odotan eniten ja yksi on ehdottomasti ensihetki vauva rinnallani. Toivon kovasti, että saisin tytön heti syliini eikä hänestä tarvitsisi luopua syntymän jälkeen, kuten kävi Theon ja Jimin kanssa.  

 
On joitain asioita, mihin haluan kiinnittää erityistä huomiota tällä kertaa ja osan tehdä toisin kuin viimeksi. Jo pelkästään asioiden ajatteleminen käynnistää päässä tietynlaisen prosessin ja niitä tulee sitä kautta käsiteltyä. Tässä muutama:   

1. Yritän olla stressaamatta asioista etukäteen. 

Vauva-arki on samaan aikaan ihanaa ja raskasta ja tunteiden skaala on suuri. Kukaan ei voi etukäteen tietää millainen nukkuja se oma vauva on tai miten imetys lähtee sujumaan, onnistuuko perhepedissä nukkuminen tai alkaako vauvalla koliikki. En mieti stressaamiseen asti näitä asioita vaan otan vastaan sen mitä tulee ja toimin kussakin tilanteessa meille parhaalla mahdollisella tavalla. Olen tottakai ottanut selvää mm. imetyksestä ja me ollaan pohdittu missä vauva nukkuu, miten hoidetaan lasten nukuttamiset ja miten saadaan arki rullaamaan mahdollisimman hyvin kolmen lapsen kanssa. On hyvä ajatella asioita ja ottaa selvää, mutta stressaamista pyrin välttämään.       

2. Luotan omiin vaistoihini paremmin.

Kyllä äiti lapsensa tuntee. Poikien kohdalla meillä kesti monta kuukautta ennen kuin maitoallergian mahdollisuuteen tartuttiin lukuisten lääkäri- ja sairaalakäyntien jälkeen. Otettiin itse monesti puheeksi allergia, koska oireet sopivat siihen eikä jokaöinen tauoton useamman kuukauden kestänyt yöhuuto voinut olla normaalia - vaikka vauvat nyt vaan itkee, kuten kuultiin monen ammattilaisen sanovan. En aio enää tyytyä kuuntelemaan vähättelyä ja sinisilmäisesti vain usko lääkäriä, kuten silloin uutena ja vähän epävarmana äitinä valitettavasti tein. Luotan itseeni! 

3. Otan paljon enemmän kuvia ja videoita.

Harmittaa miten vähän kuvia ja erityisesti videoita meillä on Theon ja Jimin vauva-ajalta. Keskosajan kuvista ei saa kunnon käsitystä heidän pienuudestaan, vaan video olisi havainnollistanut sitä paljon paremmin ja ollut muutenkin tärkeä muisto nyt jälkikäteen katsottavaksi. En ottanut muutenkaan kuvia silloin läheskään yhtä paljon kuin nykyään, joten sen puolesta kuvia meidän triosta tuskin tulee puuttumaan. Pitää muistaa ottaa myös videoita, koska niitä on niin ihana katsella myöhemmin. Nopeasti ohikiitävä ja unohtuva vauva-aika kannattaa ehdottomasti tallettaa edes kuvin!

4. Elän hetkessä.

En mieti tulevaa ja kaikkia mahdollisia vaiheita, milloin alkaa mikäkin ja milloin hyvän unen kausi vaihtuu huonoksi, milloin iskee ensimmäinen flunssa jne. Aina varoitellaan, "odotas vaan, kun...", mutta en aio odotella, vaan elän hetkessä ja nautin siitä mitä sillä hetkellä on käynnissä. Turha pelätä tulevaa ja ajatella negatiivisesti jo valmiiksi.

5. En kuuntele mom-shamingia.

On miljoona eri tapaa olla äiti eikä vain yksi niistä ole se ainoa oikea. Olen rohkeasti oma itseni, teen omat valintani ja luotan omaan tapaani olla äiti. En suostu valitettavaan mom-shaming -ilmiöön, missä kyseenalaistetaan negatiiviseen sävyyn äidin tapoja esimerkiksi syöttää lastaan, tutti vai ei, nukkuuko perhepedissä, milloin lapsi ensi kertaa hoitoon, milloin äiti palaa työelämään jne. Jokainen tekee perheensä ja oman itsensä kannalta parhaat ratkaisut eikä se tee kenestäkään huonompaa tai parempaa äitiä.     

 Onko teillä jotain, 

mitä tekisitte toisin 

seuraavan vauvan kohdalla?