Ajattelin kertoa koko stoorin alusta loppuun mitä tulee tukilankaan ja sen laittoon, omaan kokemukseeni heijastaen. Pääsyynä se, että itse yritin kuumeisesti löytää netistä tietoa siitä kuullessani et sellainen laitetaan mulle, mutta turhaan. Tietoa ja kokemuksia ei ollut saatavilla juurikaan. Tässä tulee nyt yhden kokemus!
MIKÄ & MIKSI?
Tukilanka on lanka, mikä laitetaan tukemaan kohdunsuuta. Syynä itsellä oli reippaasti lyhentynyt kohdunkaula ja funneling-ilmiö. Tukilanka laitetaan tapauskohtaisesti. Monikko-odottajille ei käsitykseni mukaan suositella lankaa suurten riskien takia, kuten infektio tai vesien meno. Mun tapauksessa langan mahdolliset hyödyt oli suuremmat kuin mahdolliset riskit, koska tilanne kohdunkaulalla oli jo niin hälyyttävä, että tutkimusten mukaan langalla voidaan saada useita viikkoja lisää aikaa. Lääkärit korosti, että niin tai näin, koskaan ei voida täysin varmaksi tietää mikä on "se oikea ja paras" keino, meidänkin tilanteessa. Lääkärit olivat vahvasti kuitenkin tukilangan laiton kannalla, mutta korostivat lopullisen päätöksen olevan meidän käsissä.
Päädyttiin Jessen kanssa tukilankaan. Parempi yrittää kaikkea mahdollista kuin vaan odottaa kohdunkaulan lyhenemistä ja lapsiveden menoa. Tietty meidät vakuutti myös lääkärien kanta.
MITEN EDETÄÄN?
Tehdyn päätöksen ja leikkauksen kulusta keskustelun jälkeen mut otettiin osastolle yöksi. Tarkoituksena oli maata pää alaspäin seuraavaan aamuun ja leikkaukseen ja olla nousematta sängystä, edes vessaan keskiyön jälkeen. Samaten keskiyön jälkeen piti olla syömättä ja juomatta.
Tämä sen takia, että saadaan kaikki paine pois kohdusta ja mahdollisimman paljon leikkaustilaa langalle. Olihan se alkuun vähän hankalaa maata pää reippaasti muuta kroppaa alempana ja totutella alusastiaan. Leikkausta siirrettiin sairaalan muiden hätätoimenpiteiden takia seuraavaan aamuun.
Vihdoin koitti se odotettu ja pelätty aamu. Jesse tuli taas 7.30 ja 8 aikaan mulle vaihdettiin leikkauspaita, juotettiin vatsaa neutralisoiva neste, laitettiin tippa ja lääkäri tuli vielä varmistamaan mun voinnin. Oli tosi huono ja heikko olo jo siinä vaiheessa, koska oon tottunut syömään aamiaisen tosi aikaisin. Korut otettiin pois, kynsilakkakin olis pitänyt ottaa pois, mutta siinä joustettiin ja Jesse lähti kärräämään mua kätilön kanssa leikkauspuolelle. Olin ihan sanoinkuvaamattoman peloissani, ku ovet sulkeutui ja Jesse katosi näkyvistä ja näin leikkaussaleja ja niitä vempaimia.
LEIKKAUKSEN KULKU
Salissa mua odotti 5 hoitajaa, anestesialääkäri ja myöhemmin paikalle tuli 2 lääkäriä, joista toinen oli leikkaava lääkäri. Hoitajat asetti mut leikkauspöydälle, jossa oli kaks jalustaa jaloille ja vasen käsi laitettiin sivulle omalle pöydälleen. Mut käytännössä sidottiin kiinni pöytään, laitettiin sydänkäyrä, aivojen toimintaa mittaavat anturit, kysyttiin kaikkea mahdollista ja käytiin vielä lääkäreiden kanssa läpi mitä tulee tapahtumaan. Seuraavaksi mulle toivotettiin kauniita unia ja tippaan laitettiin nukutusaine ja hengittelin maskiin. Se oli pelottavaa, kun tajusi et nyt sitä mennään ja tunsin miten koko kroppa jännittyi ennen kaiken sumenemista. Viimeinen asia mitä mietin oli, että onkohan molemmat vauvat hengissä kun herään.
LEIKKAUKSEN JÄLKEEN
Seuraava pätkä on, kun kuulen toistettavan nimeäni ja pyydetään avaamaan silmät. Olin heräämössä lämpimien peittojen alla omassa sairaalasängyssäni. Se oli tosi jännä fiilis. Seuraavaksi tunsinkin aika kovaa kipua alapäässä, sain tipan kautta särkylääkettä ja se helpotti melkein heti. Kyselin Jessen perään ja olo oli tokkurainen ja herkkä vielä monta tuntia. Olin heräämössä noin 1,5 tuntia.
Jesse oli samassa paikassa odottamassa mihin oli jäänytkin. Oli ihana nähdä. Kaiken kaikkiaan koko prosessiin kului 3 tuntia. Leikkaus kesti n.40minuuttia ja muu aika meni valmisteluihin ja heräämössä oloon.
Pääsin takaisin osastolle ja olo oli aika epämiellyttävä. Tuntui vessahädältä, vaikka oltiin just katetroitu, olin maannut oikealla kyljelläni jo pitkään ja jalkoihin ja lantioon sattui, kurkku oli niin kipeä et oli vaikea puhua ja silmät lerpsui. Jesse silitti mut kevyeen uneen pari kertaa ja lopulta aloin heräämään takaisin tähän maailmaan. Joskus neljän aikaan iltapäivällä tuli osastolääkäri kyselemään vointia ja kertomaan miten leikkaus oli mennyt. Supistuksia oli tullut jonkin verran leikkauksen aikana ja sain niihin lääkettä. Muuten kaikki oli mennyt hyvin ja lanka asettunut paikoilleen ongelmitta.
Pelästyttiin hitosti, kun lääkäri aloitti "leikkauksessa B:n sydän...*tauko*...ääniä ei saatu kunnolla kuuluviin", tarkoittaen, että mennään ultraamaan ja tarkastetaan B:n sydänäänet sekä sydämen rakenne, joka jäi katsomatta rakenneultrassa vauvan huonon asennon takia. Ajateltiin jo, että B:n sydän oli pysähtynyt tai jotain kamalaa! Onneksi molemmat vauvat voi loistavasti! <3
Kotiuduin samana iltana klo.20. Alkuun oli tosi tokkurainen olo ja kävely oli rankkaa, mutta siitä se lähti parantumaan. Neuvottiin menemään päivystykseen mikäli tulee säännöllisiä suppareita, veristä vuotoa (pieni rusehtava vuoto parin päivän ajan on normaalia leikkauksen jäljiltä), tai kuumeinen olo (tulehdukseen viittaavaa). Kotiuduin aika pelokkain fiiliksin.
Langanlaitosta on nyt 4 päivää ja olo on hyvä. Vielä tulee ajoittain pyyhkiessä vähän rusehtavaa limaa, mutta muita "oireita" ei ole. Ei oo tullut supistuksia torstain jälkeen. Toivottavasti päästään monta viikkoa eteenpäin, lanka tukee kohdunsuuta eikä tule tulehduksia (silloin lanka pitää ottaa pois). Kontrolli on 30.4., siihen saakka on kriittisin aika. Vuodelepo jatkuu, mutta sain luvan kävellä vähän kotona. xxxx
