Sivut

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tuleeko meille tyttö vai poika?

Me käytiin eilen ylimääräisessä ultrassa Perhe Artella Helsingissä (ihan omakustanteisesti, hehkutan paikkaa tyytyväisenä asiakkaana). Haluttiin päästä kurkkaamaan vauvaa ihan ajan kanssa ja tiedettiin, että yksityisellä on siihen mahdollisuus ja saamme varmasti nähdä kaiken yksityiskohtaisesti. Varattiin aika klo 16, jotta Jesse ehtii hyvin töistä mukaan. Perhe Arte on lämminhenkinen ja kotoisa koko perheen yksityinen terveysasema., joka tarjoaa mm.äitiysneuvolapalveluita. Meidät otti vastaan todella mukava ja ihana kätilö, joka puhutteli minua nimelläni. Hassua, että niinkin pieni asia vaikuttaa niin paljon ja jää mieleen. Alku"haastattelussa" meiltä kysyttiin kuulumisia ja toiveita käynnille. Kätilö kertoi tekevänsä samalla painoarvion ja kysyi halustamme tietää vauvan sukupuoli mikäli sen näkee. Vastasimme myöntävästi ja ultraus aloitettiin.

Vauva oli ihana, siro ja voi hyvin. Näimme kaiken sormista varpaisiin, pienen nöpönenän, hassut asennot ja heilumiset. Vauva oli aktiivinen ja viihtyi enimmäkseen pää alaspäin, selkä hieman mutkalla. Katsottiin käsiä, jalkoja, selkärankaa, mitattiin vauva ja kätilö vaihtoi vielä 3/4D-kuvaan, jolloin näimme vauvan eri tavalla. Selkeitä kasvonpiirteitä ei vielä voinut tunnistaa, mutta nenä on ainakin kuin veljillään. Ihan mieletöntä, miten vauvaan voi tutustua ultran kautta. Olen tuntenut alusta asti vahvan yhteyden vauvaan ja jutellut hänelle ja kokenut ihan valtavaa rakkautta. Siitä huolimatta vauvan näkeminen ultran kautta on aina yhtä ihanaa. Kaikki liikkeet, pienet varpaat, vilkuttelut ja sydämensykkeen näkeminen ja kuuleminen vahvistavat sidettä.

 
Käynnin aikana selvisi myös vauvan sukupuoli. Arvaatteko? 

Olin raskauden alussa sitä mieltä, että vauva on poika. Oli tunne, että me saamme kolme poikaa. Syke on ollut kokoajan tismalleen sama kuin veljillään ja ultrakuvasta tuli poikafiilis. Siinä vaiheessa, kun raskausoireisiin tuli mukaan vahvat mielialamuutokset ja hormoniryöpyt, jokin muuttui. Huomasin alitajuisesti puhuvani tytölle ja välillä saatoin puhua vauvasta pojille käyttäen "hon" eli ruotsiksi hän tytöstä. Minulla tuntui olevan selvä yhteys tyttöön ja ihan käsittämätön tyttöolo. Jesse on ollut kokoajan sitä mieltä, että vauva on tyttö. Moni meidän ystävistä on myös liputtanut tytön puolesta. Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille tulee poika, mutta tekemäni leikkimielinen Gender Reveal -testi näytti tyttöä.

Tyttö vai poika?   

13 kommenttia:

  1. Tämän kirjoituksen tarina viittaisi tyttöön. Joten veikkaan, että tyttö.

    Täytyy sanoa, että on jotenkin tosi kaunista, kuinka vahvan yhteyden kerrot saaneesi vauvaan. Kaikista kirjoituksista muutenkin näkee, että vauva oli pitkän harkinnan tulos ja ikäeroa edellisiin on useampi vuosi. Noin minäkin haluaisin odotuksen aloittaa.

    Haaveilen siis itse kolmannesta, joka saisi luvan pitkän harkinnan jälkeen. Toivottavasti paljastat, kumpi ultrassa näkyi <3

    VastaaPoista
  2. Päivi* tyttöä ehdotti jo aiemmassa postauksessasi. Kyllä, ultraus on ihmeellistä ja tunteellista.

    VastaaPoista
  3. Kirjoituksesi perusteella arvaisin tyttöä paitsi jos harhautit tahallasi 😄

    VastaaPoista
  4. tyttöä veikkaan minäkin! :)

    VastaaPoista
  5. Tätä tietoa oon odottnut, oisko tyttö☺

    VastaaPoista
  6. ultra (varsinkin se ensimmäinen) on kyllä tärkeä hetki raskaudessa. On ihanaa päästä näkemään vauva ja saada tieto onko kaikki hyvin jne. Ja se sukupuoli jos sen haluaa tietää :)

    Veikkaan tyttöä :)

    VastaaPoista
  7. Mulla on jotenkin vahvasti tyttöolo ♡ kumpi tahansa onkaan Toivon kaiken menevän hyvin

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista <3 Tyttö! <3

    VastaaPoista
  9. Onnea tyttölupauksesta! :) Saako kysyä kätilön nimeä ja ultran hintaa? Itsellä alkamassa nyt rv16 ja ylimääräinen ultra mielessä. Jäätiin täysin yllättäen seulonnoissa veriseulassa kiinni, nt- ultrassa kaikki oli hyvin. Otettiin kromosomiverikoe ja siitä tuli onneksi puhtaat paperit, mutta silti olisi ihana käydä taas kurkkaamassa pientä, kun julkisen rakenneultraan meillä vielä yli kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, etten ole huomannut kommenttiasi! Toivottavasti pääsit käymään mukavalla yksityisellä ja kaikki oli hyvin :) Ultraaja oli Kati ja käynti maksoi toimistomaksuineen kaikkineen n. 80€.

      Poista

Kiitos kommentista! <3