Sivut

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Viisi vuotta sitten osastolla...

Keskiviikko 19.6.2013 Naistenklinikan osasto 42

"Takana on kahdeksan viikkoa vuodelepoa osastolla, odottamista, turhautumista, pelkoa ja jännittämistä. Raskausaika on tuntunut ikuisuudelta, vaikka tosiasiassa se loppui ihan liian lyhyeen ja minulta jäi paljon kokematta. Onnellisen odotuksen rinnalla kulki järkyttävä pelko, koska kellään ei ollut antaa varmaa vastausta vauvojen selviytymisestä. Meille puhuttiin paljon riskeistä ja todennäköisyyksistä liian varhaisilla viikoilla syntymisestä, mutta lopulta päästiin raskausviikolle 31+0. 

Aloin tuntea keskiviikkona epämukavia supistuksia, joihin sain muutaman "loudauksen" Nifangin -estolääkitystä. Olin kiinni käyrillä, jossa tarkkailtiin vauvojen sykkeitä. Toisen sydänäänissä tuli laskuja ja huoneeseeni ilmestyi useampi lääkäri ja kätilö. Minua käänneltiin ja ultrattiin kannettavalla ultralaitteella. Kaikki oli onneksi hyvin.

Loudaus ei tuottanut toivottua tulosta ja lääkärin tekemä sisätutkimus paljasti tukilangan leikanneen läpi, kohdunsuun olevan 3cm auki ja A-vauvan jalan tuntuvan jo kalvojen läpi. Päätettiin antaa raskausajan kolmas annos kortisonia kypsyttämään vauvojen keuhkoja, koska he vaikuttivat kovasti olevan tuloillaan. Jesse tuli töiden jälkeen luokseni ja minut päätettiin siirtää toiseen huoneeseen, jossa olisi enemmän tilaa toimia. Minulle laitettiin myös toinen tippa, josta meni magnesiumia suojaamaan vauvojen aivoja. Vauvat ikäänkuin valmisteltiin ennenaikaiseen syntymään.

Jessen vanhemmat tulivat tapansa mukaan keskiviikkokyläilemään ja ihmettelivät hetken missä olin, kun en enää ollut tutussa huoneessa. Myös äitini tuli käymään ja jännitettiin yhdessä mitä tulee tapahtumaan. Makasin sängyssä kahdessa tipassa ja supistuksia tuli aika säännöllisesti. Illalla kaikki lähtivät, mutta Jesse ei uskonut mitään tapahtuvan vielä kuitenkaan.


Torstai 20.6.2013 Naistenklinikka 

Aamulla lääkäri tuli tekemään tutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan 6cm auki. Hän sanoi iloisesti "tänään on hyvä päivä poikien syntyä" ja kertoi minun olevan toisena sektiojonossa. Soitin Jesselle, joka meni paniikkiin ja lähti samantien töistä luokseni. Ei mennyt kauaa, kun minut oli valmisteltu leikkaukseen, laitoin läheisille viestit ja lähdettiin kohti leikkaussalia. Ihan uskomaton tunne, kun vihdoin kuukausien jälkeen tapahtui jotain konkreettista ja tiesin tasan tarkalleen missä mennään ja mitä tapahtuu. Koin olevani valmis, vaikka keskosina syntyvien vauvojeni puolesta tietysti pelotti.

A-vauva syntyi klo 10.41
B-vauva syntyi klo 10.42

Viikko tehohoidossa ja kolme viikkoa jatkohoidossa. Kotiuduimme vajaa kolmekiloisten, terveiden poikien kanssa kuukauden sairaalahoidon jälkeen (rv 35+0)."

Paljon on mahtunut näihin viiteen vuoteen, 
suurimpana rakkaus ja kiitollisuus!                

3 kommenttia:

  1. Eikö vain ole ihmeellistä, miten mieleen palautuu nuo syntymään liittyvät tapahtumat. Muistaa lähes sanatarkasti hoitohenkilökunnan sanomiset ja miten vuosipäivän koittaessa herkistyy muistelemaan päivän tapahtumia Mun pikkukeskosen syntymästä tulee heinäkuussa 22 vuotta ja vielä herkistyn, kun päivän tapahtumia mietin, silloin kun synttäripäivä lähenee.

    Oikein paljon onnea pojille, pienistä kasvaa kelpo poikia, se taas tullut todistettua.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Leena! Ihan kuin se olisi tapahtunut eilen...

      Ollaan me molemmat kyllä onnekkaita :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3