Sivut

torstai 19. heinäkuuta 2018

Fiilikset lasketun ajan jälkeen

Laskettu aika oli puolitoista viikkoa sitten. Näihin yhteentoista päivään on sisältynyt laaja skaala tunteita ja fiilikset on vaihdelleet tiheästi. En tiedä missä vaiheessa iski sellainen epätoivo, ettei vauva synny ikinä. En olisi uskonut, että lasketun ajan ohittaminen voisi nostaa näin vahvoja tunteita pintaan. Tiedän suurimman osan vauvoista syntyvän raskausviikoilla 38-42 ja laskettu aika on oikeastaan vain päivä muiden joukossa. Siitä huolimatta lasketun ajan ohittaminen napsautti päässäni jotain.

Järjellä ajateltuna kyse on ihan pienestä hetkestä, olenhan odottanut vauvaa jo 40 viikkoa. Yhtäkkiä mahdolliset kaksi viikkoa lisää tuntuvat kuitenkin saavan epätoivoon ja tekisi mieli "luovuttaa". Meille on mieletön onni saada kokea keskosvauvojen jälkeen täysiaikaisena syntynyt vauva, jonka kanssa lähtökohdat ovat ihan erilaiset. Olen kiitollinen ja onnellinen pitkästä raskausajasta, mutta annan itselleni luvan myös muille tunteille.   



Muutamat päivät lasketun ajan jälkeen jännitin lähtöä ja odotin synnytyksen käynnistymistä innolla. Sitten tuli muutama huonompi päivä, jolloin ahdisti kaikki mahdollinen, olin väsynyt pitkään jatkuneista uniongelmista enkä edes jaksanut ajatella synnytystä. Muutama päivä meni suht neutraalisti ja nyt olen ottanut asenteen, että tehdään vielä kaikkea sellaista, mikä on hankalampaa sitten vauvan kanssa. Nyt on kieltämättä helpompi olla, kun huomisaamulle 41+5 on sovittuna yliaikaiskontrolli. Saadaan varmistus, että vauvalla on kaikki hyvin ja kuullaan painoarvio. Olen stressannut vauvan vointia, vaikka hän liikkuukin hyvin ja sokerit on pysyneet normaaleina.

Voiko kukaan samaistua 
näihin fiiliksiin?    

9 kommenttia:

  1. Samaistun. Esikoinen meni 12pvä yli, yliaikaiskontrollissa sitten käynnistettiinkin vähäisen lapsiveden takia.
    Fiilikset olivat aikalailla samat, turhautti ja v-tti ja ajattelin juurikin ettei vauva synny ikinä, ihan sama. Varsinkin kun ystävän vauva syntyi viikkoa ennen meidän tyttöä, vaikka hänellä oli LA myöhemmin kuin meillä. :D

    Käynnistys myös itsessään jännitti, olin kuullut kauhutarinoita oksitosiini-tipoista ja 3päivää kestävistä synnytyksistä, jotka päättyvät vasta leikkaukseen.
    Mutta minulle asennettiin ballonki, joka oli kivuton (mutta epämukava) ja se lähtikin 6h laitosta. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset alkoivatki itsestään ja alle vuorokausi kontrolliajasta oli vauva jo sylissä. Olin synnytyksen kulkuun todella tyytyväinen ja erittäin iloinen että lapsi päättikin itse tulla maailmaan, ilman sen suurempia avustuksia. :)

    Paljon tsemppiä, ja onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, että kaikki sujui niin hyvin käynnistyksestä huolimatta! :)

      Poista
  2. Hyvin luultavasti he käynnistävät huomenna, paitsi jos on ruuhkaa niin sitten maanantaina. Pidän peukkuja että pääset jo huomenna <3 ja että synnytys käynnistyy helposti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi käynnistyi itsestään ja synnytys meni hyvin! :)

      Poista
  3. Samaistun! Esikoisen syntyessä pikkukeskosena sai toisessa raskaudessa jännittää koko ajan, mille viikoille tällä kertaa päästään ja niinhän sitä mentiin lasketusta ajasta yli ja aina raskausviikolle 42 asti..
    Tunsin kyllä vähän huonoa omatuntoa kun niin malttamattomana odotin ja valitin la:n jälkeen kuluvista päivistä vaikka tiesinkin olevani onnekas kun tällä kertaa sinne asti päästiin.

    Täysiaikainen raskaus ja synnytys olivat kuitenkin hienoja asioita päästä kokemaan. Ja "hieman" erilainen alku vauvallekin! :)

    Kovasti tsemppiä synnytykseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten tutulta kuulostaa! Oli kyllä ihan mahtavaa päästä kokemaan täysiaikainen raskaus ja alatiesynnytys! :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Voi! Itse kun toista odotteli kanssa etuajassa tulevaks jatkuvien supistusten kourissa, niin alko ylimenevät viis päivää tuntua jo todella ahdistavilta. Ihanaa, että löyty vielä tsemppausta tehdä asioita, mitä ei sitten heti taas pysty. Jännää, mitä siellä nyt lähipäivinä tapahtuu. <3 Tsemppiä ja hyvää synnytyskuplaa! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3